Nyt jonkun aikaa N900:aa käyttäneenä olen miettinyt, että miksi ihmiset ostavat iPhonea, joka on hinnalla pilattu ominaisuuksiin nähden. Taitaa jäädä jokaisella osa-alueella jalkoihin paitsi "käytettävyydessä". Tosin, N900:n käytettävyydessä en ole nähnyt mitään vikaa, mutta iLuuria puolustellaan vain sillä. Lähinnä puistattaa ajatella, että ostetaan iPhone, kun parempaakin on tarjolla.
Nyt joku fiksu saa kertoa, että miksi iPhone mielummin kuin N900. Jossain kirjoitetaan ettei niitä voida vertailla, mutta kaikkea voi, ainakin vähän.
Nyt joku fiksu saa kertoa, että miksi iPhone mielummin kuin N900. Jossain kirjoitetaan ettei niitä voida vertailla, mutta kaikkea voi, ainakin vähän.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Niin ja lähinnä nyt tarkoitin iPhone 3GS:ää. 4:sta en juuri osaa muuta sanoa kuin sen, ettei sillä voi soittaa kun puhelut katkeilevat.
Itse olen kuullut monesti että tämä on mukamas halko, heh heh.
No siinä on silloin oltava pienempi näyttö tuossa minä puhelimessa.
Miksi juuri Nokia N900? Onhan Nokialta tulossa N8 mallia ja N9.
Niin, sanoppa se.
oletteko ikinä pitänyt iphonea kädessä? kun sitä on keran käyttänyt, on vaikea enää käyttää mitään mokioita yms. Niis se vain on. : DD