Backaksen lavatanssit

Kävimme ekakerran siellä,kun Koriseva ja Fortuna esiintyivät niinsanotuissa lavatansseissa. Fortuna soitti pari settiä ihan tanssittavaa musiikkia. Tähden tullessa lavalle musiikin voimakkuus nousi lähelle sietorajaa. Ei kuulostanut enää hyvälle. Toinen huomio lavatansseista oli viinan yletön tarjonta, joka ei nykyiseen lavatanssiperinteeseen sovi. Tanssijat ottavat nykyään tilanteen liikuntaharrastuksena. Edistysmielisen osuuskaupan ravintolan hintataso oli pöyristyttävä . Esim. ykkösolut maksoi 4.20 pullo. Lidlistä samaa saa toistakymmentä tölkkiä. Naisten Wessat oli törkeessä kunnossa. Rahastus näytti olevan päätarkoitus.
71476
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mulla oli viikko sitten backaksessa oikein hauskaa. Mukavan rento paikka. Jos haluaa pysyä absolutistina, voi käydä Pavilla.

Äänestä
  • Minulla on ollut hauskaa.

    Äänestä

Löytyiskö vielä jotain valitettavaa? Suosittelen että jäät seuraavan kotiin ja sulkeudut vaikka komeroon.

Äänestä
  • Itse olen monasti ihmetellyt miksi Pavilla ei tarjota yläkerran drinkkibaarissa teräviä, olutta, siideriä, lonkeroa yms. Omien primitiivisten havaintojeni mukaan naiset ovat hieman maistissa ollessaan huomattavasti suosiosellisempia vaakamamboon parkkikselle.

    Äänestä

en tiedä tuosta paikasta ja Arjan keikasta mitään, mutta kyllä Arja on huippu esiintyjä, sen sain ihan omin korvin kuulla Rönillä viime viikolla. Musiikki oli monipuolista ja tanssittavaa.
Mitä ihmettä valitat jonkun kaljan hinasta jos et kuitenkaan pidä sitä sopivana tuotteena tanssipaikalla, eikö olisi silloin parempi että se maksaisi vaikka 10€ pullo?

Äänestä

Tänään Backakseen menossa tansseihin katsomaan millaista siellä nyt oikein onl

Äänestä

Lavatansseissa tanssitaan, ja vielä selvin päin. Pavi on juuri siksi hyvä paikka, kun siellä ei myydä alkoholia. Hau juu taisi murjaista vitsin. Heh heh.
Tunnin välein vaihtuva hakuvuoro on Backaksessa siinä mielessä hyvä, kun seinäruusutkin pääsevät tanssimaan, jos uskaltautuvat hakemaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hentunliisa kirjoitti:

Kävimme ekakerran siellä,kun Koriseva ja Fortuna esiintyivät niinsanotuissa lavatansseissa. Fortuna soitti pari settiä ihan tanssittavaa musiikkia. Tähden tullessa lavalle musiikin voimakkuus nousi lähelle sietorajaa. Ei kuulostanut enää hyvälle. Toinen huomio lavatansseista oli viinan yletön tarjonta, joka ei nykyiseen lavatanssiperinteeseen sovi. Tanssijat ottavat nykyään tilanteen liikuntaharrastuksena. Edistysmielisen osuuskaupan ravintolan hintataso oli pöyristyttävä . Esim. ykkösolut maksoi 4.20 pullo. Lidlistä samaa saa toistakymmentä tölkkiä. Naisten Wessat oli törkeessä kunnossa. Rahastus näytti olevan päätarkoitus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu