menee jo
törkeäksi
24540
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
romaani muuttaa paikkakunnalle niin sossu hankkii tyylihuonekalut ja kaikki. Kuinka paljon todellisuudessa romaanit tekevät kuluja jatkuvasti yhteiskunnalle?
Eivät tee työtä ja saavat kuitenkin asunnot ja täyden kaluston tyylihuonekauja.
Törkeetä.
Olen suomalainen työtä tekevä ihminen ja maksan roimasti veroja palkastani ja minulla olisi oikeus suomalaisen kulttuurin vaatimaan pukeutumiseen. Mutta miksi, miksi minun on mentävä joka aamu työhön että voin ostaa itselleni kulttuurin vaatimia vermeitä??? Haluan Mielestäni tämä on rasismia jos mikä, jos toisia työtätekevien ryhmiä syrjitään tällä tavoin jotta joku lorvijaluokka saa porskutella ilman mitään velvollisuuksia isänmaata kohtaan! Vaadin tasa-arvon nimissä myöskin 1300 euroa vuodessa puhtaana suomalaiskulttuurisiin vetimiin. Miksi suomalaisia syrjitään tällä tavoin? Suomesta on tullut rasistinen maa, jossa osa porukasta saa lorvia vapaana ja nostella sossusta ilmaista rahaa- toisten täytyy toimia tämän eliitin orjana ja rahoittaa nämä puvut!!!
Hyvin sanottu...
Te puhutte vaikka ette edes tiedä. Olen itse töissä käyvä mies ja olen ihan omillani hankkinut ne tyylikalusteet.Lisäksi ihan pakko sanoa teille että me mustalaiset kyllä käydään töis mut ette ole nähneet vaan lapset maailmaa tarpeeks meitä on aina sairaanhoitajista lakimiehiin asti että poliisiin ja olemme vielä hyviä niissä mitä teemme.Jättäkää kritiikki ihan suosista pois ja hyväksykää tosi asiat.
PS. Sitä paitsi oon laittanut merkille että tää netis itkeminen chatti palstoilla kuuluu vissii teidän kulttuuriin kun teitä on ihan älyttömästi joka palstalla.
Koukkuvien hintoja ei ollut listassa...
Napakympissä oli muuten kerran yksi mustalaispoika.
oli kerran mustalaistyttökin, että älkää väittäkö, etteivät muka tee töitä.
http://www.youtube.com/watch?v=Xd9QsWw2Ofg
tämähän on rarismia pahimmasta päästä, Että sossu maksaa romaaninaisille vaaterahaa. ei sitä muutkaan saa ja suomen talvi on kylmä kulkea alastin. mutta muuthan saavat tietysti halvalla kirppikseltä. onnex on lämmin kesä. eikö kukaan ole älynnyt pyytää rahaa ulkomaan matkaa varten, että saa hakea halvempia ja kimaltavampia kankaita, kun suomesta ei niitä saa.
kun tulevat paikkakunnalle niin kunta ostaa tyylihuonekalut. Kun lähtevät paikkakunnalta niin eivät ota tyylihuonekaluja mukaan vaan ne poltetaan.
Törkeää tuhlausta ja me veronmaksajat maksamme loiseläjien kulut.
kuinka paljon menee sosiaaliavustusta vuosittain romaneille?
normien mukaan maksetaan romaneille toimeentulotukea samalla tavalla kuten valtaväestöllekkin, lisäksi nykyään pitää olla työkkärin kirjoilla työttömänä työnhakijana ennenkun sitä toimeentuloakaan sieltä sossusta saa, jos työkkäristä tulee karenssi niin toimeentulotukikin laskee. Romanihameeseen voidaan myöntää täydentävää toimeentulotukea 400 euroa (paikkakunnittain eroa) meillä maksetaan joka kolmas vuosi. kaikilla on oikeus hakea täydentävää toimeentulotukea talvi vaatteisiin ja kenkiin, samoin keväällä, etuuskäsittelijän päätettävissä sitten on että myönnetäänkö ne, yleensä pidetään kokous jossa on "korkeita herroja" päättämässä ja laskemassa mitä kukin varoillaan voi hankkia. sossun toimeentulotuki 400 euroa mikä myönnetään elämiseen tyttömälle työnhakijalle joka asuu omassa asunnossa on aika pieni raha ja sillä moni koittaa elää. mistä ihmeestä ootte saaneet päähänne että sossusta saa tyylihuonekalut? jos näin on niin menen itsekkin hakemaan! jos teitä vaivaa asia että sieltä saa huonekaluja yms, niin soittakaa ja kyselkää voin sanoa että näin ei ole. ai nii, kun nuori henkilö muuttaa omaan asuntoon esim, opiskelujen takia tai sitten ihan itsenäistymisen takia niin sossu voi myöntää muuttoavustusta joka yleensä 200-300 että siitä sitten hankkia pyykkikone tai jotain sellasta huom. ensimmäinen oma koti!
ottakaa ihmeessä asioista selvää niin ei tartte puuta heinää täällä ihmisille huudella!
antaa romaneille yhtään mitään ?
mistä ne tyylihuonekalut sitten romanien perheisiin tulee? Kuka ne työttömille ja vähävaraisille sitten antaa. Ei ne kuule mahdu romaninaisen hameenkaan alle kaupoissa vaan kyllä ne on ihan rahalla ostettava.
Otappa sinä kuule ensin selvää ennenkuin alat täällä väittämään kenenkään kirjoitusta vääräksi. Tiedän senverran tuota kulttuuria, että voin kertoa varmasti, että romaaneilla on asunnoissaan tyylihuonekalut. Ei kuule ole tavallisia malesialaisia tuontihuonekaluja tai lastulevyisiä kaappeja vaan ihan oikeita upeita tyylihuonekaluja joita myy mm. Kruunukaluste.
nyt kyllä joku valehtelee ja kovasti
ei missään anneta tyylihuonekaluja romaneille.taidatte olla vaan nii hemmetin
katkeria et miten pystytte elämään katkeruuden kans? jos sua ahdistaa nii
käykää ny toki valkonen kansa hakemas ihmeellä sossusta itsellennekin
tyylihuonekalut niin sanotusti.hmm.. enpä vaan taida uskoa et missään on tällästä
sossua joka näin toimii.enkä myöskään itse nähnyt tai kuullut sossua
jossa jaetaan tyylihuonekaluja.. nauraaaaa.. taisit vaan provosoida hyvä yritys
tulos nolla
älkää välittäkö romanit ton valtaväestön
katkeran suloisista sanomisista unohtakaa se
korvasta sisää ja toisesta ulos.ne o nii katkeria vaa
et ei tommosista kannata ees välittää millään tavalla.ei muuta kun
nauttikaa elämästä ja oikein hyväää kesää teille tumma kansa
Kyllä heillä keillä on varaa niin on mahollisuus hommata semmosiakin, ei kaikilla Romaneilla ole kertomallasi tavalla, ei todellakaan. Jotkut tekee kauppoja ja töitä jne niin kyllähän sitä sitten mielellään laittaa kotia hienoisti.
Uskonveli...... jospa sinäkin ajattelisit ennenkuin alat vihjailla ja yleistää meitä varkaiksi yms, ei ole kovin uskovaisen oloista käytöstä tuommonenkaan.
Joo niin on pitää paikkaansa, mutta ne on ihan omilla varoilla hankittuja me osataan tehä pienestä pojasta jo kauppaa te valkolaiset olette noin viisisataa vuotta meitä jäljes, hyväksy säkin tosi asiat. Etkä sinä poika tiedä meidän kulttuurista yhtään mitään, piä se valkonen lanttus kiinni ennenkö avaudut itkemään täälä
Muistan, kun aikanaan kotikaupunkini kunnosti romaniperheelle vanhan rintamamiestalon. Se todellakin remontoitiin katosta lattiaan ja kaikki kodinkoneet ja muut viimeisen päälle uutta. Vaan mikä oli romanien kiitos?? Repivät kaiken mahdollisen irti vessanpönttöä myöten, rikkoivat ja töhrivät loput ja häipyivät. Sitten vielä valitetaan, että kun ei saa asuntoa ja syrjitään.
Voisitko tarkentaa, missä asioissa etenkin olemme teitä viisisataa vuotta jäljessä. Anarkiassako?? Kerro, että voin lopettaa nauramisen.
Sinä mihinkään äidin helmoista uskalla lähteä. Jos uskaltaisit, et olisi täällä uhoamassa.
Teet itsestäsi tuollaisilla kommenteilla typerän, koska asiahan on juuri päinvastoin. Se mikä asiasta tekee nurinkurisen, on se, että kaikki samat mahdollisuudet olisi romaneilla kuin on valtaväestölläkin. Lähinnä on kyse halusta niitä käyttää.
Luinko minä oikein että 1300euroa hameisiin?!? Tässä ei oo muuta kuin ahneutta, koska tuolla rahallla saa TODELLA erikoiset hameet pääällesä, viimeisen muodin päälle. Ottakaa kaaleet huomioon että se on TUKI elikkä 400-500euroa riittää enemmän kuin hyvin,saa hienot perushameet!Ei olla aahneita ja jos joku tahtoo hienommat kamppeet niin hommatkoon!!!!!!!Ottakaapa aikanne kuluksi enmmin kiini nuo hammen tekijät kun tekevät hameita miten haluavat ja ovat niin tympeitä puhelimessa.kyllä ois ihan oikeen ku loppuis kaikki ylimääräiset avustukset tulis perusluonnekki mustalaisita esilllle, ei ois niin tyyreilleviä.