Laitoin jo aikaisemmin tämän saman kysymyksen tuonne laki24-palstalle, mutta kysynhän täältäkin.
Seuraavanlainen tarina.
Minulla on suurikokoinen vartioiva koira. Koirani ei koskaan ole irti. Se ei myöskään ole yksin kytkettynä pihassa minun ollessani esim. töissä. Portillani on varoitus koirasta: Varoitus: vartioiva koira, kulkeminen omalla vastuulla.
Tässä taannoin pihaani fillaroi tuntematon vierasmies. Mies ei välittänyt varoituskyltistä eikä pihassa hyvin voimakkaasti haukkuvasta koirasta, vaan päättäväisesti vain tuli pihalle. Ennen kuin ehdin väliin, oli koirani riuhtaissut erittäin vahvan ketjunsa poikki ja syöksyi kohti miestä. Mies ei tällöinkään pysähttynyt, vaan ilmeisesti yritti lyödä koiraa. Minä ehdin viime tipassa väliin, jouduin ottamaan miestä hartioista kiinni ja karjumaan, että ole paikallasi. Tässä vaiheessa koirani oli jo istahtanut odottamaan mitä seuraavaksi tapahtuisi.
Mies lähti raivostuneena pois karjuen, että tuollaiset tappajarakit kaikki pitäis ampua.
Seuraavana aamuna tämä mies sitten soitti. Oli naapurille soittanut ja kysynyt puhelinnumeroa.
Kertoi koirani purreen häntä kädestä ja joutuneen käymään ensiavussa saamassa jäykkäkouristusrokotteen. Ja nyt oli työkyvytön ja tulee vaatimaan korvausta ruumiillisen vamman tuottamuksesta sekä ansion menetyksestä.
Muualta kävi kuitenkin ilmi (pieni kylä ja pienet piirit), että mies itse asiassa oli muusta syystä sairauslomalla parhaimmillaan. Ja että hän oli naapurilta kysynyt onko koirallani vakuutus. Puhelimessa pyysin häneltä lääkärintodistuksen vammasta sekä kuitit. Ei toistaiseksi ole kuulunut mitään. Mies oli kuitenkin viikkoa myöhemmin käynyt hakemassa ja saanut viisi päivää lisää sairauslomaa sekä antibioottikuurin siltä varalta, että haava tulehtuisi. Ei kuitenkaan siis tuossa vaiheessa ollut ollut merkkejä tulehduksesta ja tapauksesta oli kulunut jo viikko.
Koirallani on ollut vakuutus, mutta lakkautin sen vuoden vaihteessa. Koirani on jo 12 täyttänyt, ei koskaan ole tarvinnut vakuutusyhtiön palveluja, eikä vakuutus enää olisi kattanut sen mahdollisia sairauskustannuksia. Vastuuvakuutus oli siis kytkettynä ns. normaaliin vakuutukseen.
Miten tällaiset nyt oikein menee?
Käsittääksen vakuuts- ja rahoitusneuvonnan mukaan korvaus edellyttää tuottamuksellisuuden ja huolimattomuuden. Minulla on varoituskyltti, tämä tapahtui minun pihallani, koirani oli tukevasti kytketty, tosin ketju katkesi ennalta arvaamattomasti. Ja olin jättänyt portin auki hetkeä aikaisemmin ajaessani autolla pihaan.
Niin pahoillani kuin olenkin koirani tuottamasta vahingosta, en voi välttyä rahastamisen maulta. Minua ehkä eniten jäi pohdituttaan, että miksi ihminen, joka on kokenut näinkin traumaattisen asian, ensimmäisenä utelee naapuriltani, että mahtaako koirallani olla vakuutus...
Mitä mieltä olette, kuka korvaa ja mitä?
Koira puree, kenen on vastuu?
5
915
Vastaukset
- ...........
Joo, se on sen pihalle tuleen oma lompakko, mistä hänen pitää ottaa niin paljon rahaa, kuin tarve vaatii. Eli, kaikki on hänen omaa syytään.
Et siis ole syyllistynyt tuohon rikoslain pykälän mukaiseen rikokseen.
15 § (24.5.2002/400)
Eläimen vartioimatta jättäminen
Joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta jättää asianmukaisesti vartioimatta ihmisille vaarallisen eläimen, josta hän on vastuussa, on tuomittava eläimen vartioimatta jättämisestä sakkoon.- nakutin
Näin minäkin sen ajattelen. Sillä mielestäni en mitenkään laiminlyönyt velvollisuuttani tässä tapauksessa. Tosin sen portin olisin voinut laittaa kiinni ajattuani pihaan - eipä vaan tullut mieleeni juuri silloin.
Ja kuten sanottu, kovin tulee rahastuksen maku tästä.
Varsinkin, kun naapuri sitten kertoi tästä puhelusta, jossa tämä mies oli kysellyt sitä vakuutusta, kuinka hän oli sitten vaikuttanut erityisen kiinnostuneelta rodusta. Rotu on laumanvartija. Ja itse asiassa tiedän hänen maininneen tämän myös lääkärissä käydessään siinä määrin painokkaasti, että lääkäri oli maininnut tämän lausunnossaan. Tosin en ole tätä lausuntoa itse saanut, mutta kuullut luotettavalta taholta sen sisällön ja maininna, että "tämän ja tämän" -rotuisen koiran purema. Lääkäri kuitenkin ymmärtääkseni toteaa lausunnossa, ettei purema ole järin syvä, enemmänkin kulmahampaan rouhaisu. Että viikko tapahtuman jälkeen haava ei näytä mitenkään tulehtuneelta, mutta suostuu kirjoittamaan antibiootin ja viiden päivän sairausloman, koska potilas pelkää haavan tulehtuvan kesähelteellä.
Eli mielestäni kyllä kuulostaa kovin alleviivatulta rodun suhteen ja hakemalla haetulta se sairausloma. Tosin onhan kaikkien kipukokemukset kovin yksillöllisiä. Ja onhan nyt mätäkuu. En sitä kiistä lainkaan.
Ja täytyyhän tietenkin myös ajatella, että kysymyksessä olisi saattanut olla vaikkapa lapsi.
Tosin koirani ei välitä lapsista. Toisekseen lapsi todennäköisesti olisi koiran haukkuessa peruuttanut sukkelasti portin ulkopuolelle. Ja kyllähän sitä kuvittelisi kolmekymppisen mieshenkilön sen verran ymmärtävän koiran raivokkaasta haukunnasta, että edes pysähtyisi.... Mutta mistä minä tiedän, minulla on aina ollut koiria, enkä osaa kuvitella miten koiraton ihminen reagoi 65 kiloiseen raivokkaasti haukkuvaan koiraan. Ehkä koiraton ihminen kuvittelee suomalaisen sananparren olevan totta, että haukkuva koira ei pure. Ja ehkä koiraton ihminen kuvittelee, että tuon kokoisen koiran hyökätessä kohti sen voi huitaista nyrkillä sivuun....
Kuten varmasti kuuluu, olen todella v--tuuntunut tähän säätämiseen. En kuitenkaan ajattele, että koirallani olisi oikeutta purra ketään. Se vain toimi vaistojensa mukaisesti tilanteessa johon joutui. Tulos vaan ei ollut sitten paras mahdollinen. - koiran omistaja
nakutin kirjoitti:
Näin minäkin sen ajattelen. Sillä mielestäni en mitenkään laiminlyönyt velvollisuuttani tässä tapauksessa. Tosin sen portin olisin voinut laittaa kiinni ajattuani pihaan - eipä vaan tullut mieleeni juuri silloin.
Ja kuten sanottu, kovin tulee rahastuksen maku tästä.
Varsinkin, kun naapuri sitten kertoi tästä puhelusta, jossa tämä mies oli kysellyt sitä vakuutusta, kuinka hän oli sitten vaikuttanut erityisen kiinnostuneelta rodusta. Rotu on laumanvartija. Ja itse asiassa tiedän hänen maininneen tämän myös lääkärissä käydessään siinä määrin painokkaasti, että lääkäri oli maininnut tämän lausunnossaan. Tosin en ole tätä lausuntoa itse saanut, mutta kuullut luotettavalta taholta sen sisällön ja maininna, että "tämän ja tämän" -rotuisen koiran purema. Lääkäri kuitenkin ymmärtääkseni toteaa lausunnossa, ettei purema ole järin syvä, enemmänkin kulmahampaan rouhaisu. Että viikko tapahtuman jälkeen haava ei näytä mitenkään tulehtuneelta, mutta suostuu kirjoittamaan antibiootin ja viiden päivän sairausloman, koska potilas pelkää haavan tulehtuvan kesähelteellä.
Eli mielestäni kyllä kuulostaa kovin alleviivatulta rodun suhteen ja hakemalla haetulta se sairausloma. Tosin onhan kaikkien kipukokemukset kovin yksillöllisiä. Ja onhan nyt mätäkuu. En sitä kiistä lainkaan.
Ja täytyyhän tietenkin myös ajatella, että kysymyksessä olisi saattanut olla vaikkapa lapsi.
Tosin koirani ei välitä lapsista. Toisekseen lapsi todennäköisesti olisi koiran haukkuessa peruuttanut sukkelasti portin ulkopuolelle. Ja kyllähän sitä kuvittelisi kolmekymppisen mieshenkilön sen verran ymmärtävän koiran raivokkaasta haukunnasta, että edes pysähtyisi.... Mutta mistä minä tiedän, minulla on aina ollut koiria, enkä osaa kuvitella miten koiraton ihminen reagoi 65 kiloiseen raivokkaasti haukkuvaan koiraan. Ehkä koiraton ihminen kuvittelee suomalaisen sananparren olevan totta, että haukkuva koira ei pure. Ja ehkä koiraton ihminen kuvittelee, että tuon kokoisen koiran hyökätessä kohti sen voi huitaista nyrkillä sivuun....
Kuten varmasti kuuluu, olen todella v--tuuntunut tähän säätämiseen. En kuitenkaan ajattele, että koirallani olisi oikeutta purra ketään. Se vain toimi vaistojensa mukaisesti tilanteessa johon joutui. Tulos vaan ei ollut sitten paras mahdollinen.Pihaan tuleva on nähnyt että koirasi on kiinni kettingissa, niin siksi tuli... Jos on mennyt koiran luokse, että koira kiinniolevana ylettää puremaan on oma vika. Mutta tässä tapauksessahan koira oli liian heppoisessa kittingissä, kun poikki meni. Ja porttikin oli auki, joten "tervetuloa"...
Varoitustaulut portilla ei tehoa, koska niitä on joka fifin omistajan ovella ja portilla. Lukittava portti ja siihen ovikello/puh nro...
Omien kokemusten ja vastaavien tapausten takia luulen että olet maksumies. Huom. luulen en ollenkaan varma, nämä tuntuvat olevan tapauskohtaisia... - 3443534545
koiran omistaja kirjoitti:
Pihaan tuleva on nähnyt että koirasi on kiinni kettingissa, niin siksi tuli... Jos on mennyt koiran luokse, että koira kiinniolevana ylettää puremaan on oma vika. Mutta tässä tapauksessahan koira oli liian heppoisessa kittingissä, kun poikki meni. Ja porttikin oli auki, joten "tervetuloa"...
Varoitustaulut portilla ei tehoa, koska niitä on joka fifin omistajan ovella ja portilla. Lukittava portti ja siihen ovikello/puh nro...
Omien kokemusten ja vastaavien tapausten takia luulen että olet maksumies. Huom. luulen en ollenkaan varma, nämä tuntuvat olevan tapauskohtaisia...Kehität äijästä tarinan oikeuteen(koska olet syytetty, voi sen kai tehdä)...että ukkeli on kylillä tunnettu eläinten vihaaja. ja oli tulossa tappamaan koiraasi. Tai vahingoittamaan sitä muuten. Yleisesti ottaen pihan luulisi olevan koiralle (ja asuntonsa)- se suojelluin paikka , joten jos joku aikuinen voi olla niin tyhmä että kävelee pihaan missä on haukkuva koira- niin sääli ettei purrut vielä pariin paikkaan lisää. Älyä ei tuon käppänän nupissa taida olla juurikaan.
Ja naapurihan todistaa puolestasi, että jäppinen kyseli outoja asioita jo puhelimessa. Eiköhän oikeus noteeraa nekin. - 20+13
nakutin kirjoitti:
Näin minäkin sen ajattelen. Sillä mielestäni en mitenkään laiminlyönyt velvollisuuttani tässä tapauksessa. Tosin sen portin olisin voinut laittaa kiinni ajattuani pihaan - eipä vaan tullut mieleeni juuri silloin.
Ja kuten sanottu, kovin tulee rahastuksen maku tästä.
Varsinkin, kun naapuri sitten kertoi tästä puhelusta, jossa tämä mies oli kysellyt sitä vakuutusta, kuinka hän oli sitten vaikuttanut erityisen kiinnostuneelta rodusta. Rotu on laumanvartija. Ja itse asiassa tiedän hänen maininneen tämän myös lääkärissä käydessään siinä määrin painokkaasti, että lääkäri oli maininnut tämän lausunnossaan. Tosin en ole tätä lausuntoa itse saanut, mutta kuullut luotettavalta taholta sen sisällön ja maininna, että "tämän ja tämän" -rotuisen koiran purema. Lääkäri kuitenkin ymmärtääkseni toteaa lausunnossa, ettei purema ole järin syvä, enemmänkin kulmahampaan rouhaisu. Että viikko tapahtuman jälkeen haava ei näytä mitenkään tulehtuneelta, mutta suostuu kirjoittamaan antibiootin ja viiden päivän sairausloman, koska potilas pelkää haavan tulehtuvan kesähelteellä.
Eli mielestäni kyllä kuulostaa kovin alleviivatulta rodun suhteen ja hakemalla haetulta se sairausloma. Tosin onhan kaikkien kipukokemukset kovin yksillöllisiä. Ja onhan nyt mätäkuu. En sitä kiistä lainkaan.
Ja täytyyhän tietenkin myös ajatella, että kysymyksessä olisi saattanut olla vaikkapa lapsi.
Tosin koirani ei välitä lapsista. Toisekseen lapsi todennäköisesti olisi koiran haukkuessa peruuttanut sukkelasti portin ulkopuolelle. Ja kyllähän sitä kuvittelisi kolmekymppisen mieshenkilön sen verran ymmärtävän koiran raivokkaasta haukunnasta, että edes pysähtyisi.... Mutta mistä minä tiedän, minulla on aina ollut koiria, enkä osaa kuvitella miten koiraton ihminen reagoi 65 kiloiseen raivokkaasti haukkuvaan koiraan. Ehkä koiraton ihminen kuvittelee suomalaisen sananparren olevan totta, että haukkuva koira ei pure. Ja ehkä koiraton ihminen kuvittelee, että tuon kokoisen koiran hyökätessä kohti sen voi huitaista nyrkillä sivuun....
Kuten varmasti kuuluu, olen todella v--tuuntunut tähän säätämiseen. En kuitenkaan ajattele, että koirallani olisi oikeutta purra ketään. Se vain toimi vaistojensa mukaisesti tilanteessa johon joutui. Tulos vaan ei ollut sitten paras mahdollinen.Riippunee vähän siitä mitä vastapuoli vaatii, niin kannattaa harkita maksaako sovinnolla pikkusumman vai meneekö oikeuteen.
Jos nyt suunnilleen jotain pitäisi arvailla oikeudenkäynnistä, niin todennäköisesti (70 %) tuomiota ja korvausvelvollisuutta ei tule.
30 prossan kertoimella lyön sitten vetoa jos tuomio tulee, niin vahingonkorvausta sovitellaan. Tämä sen vuoksi, ettet varsinaisesti ole syyllistynyt kuin korkeintaan lievään huolimattomuuteen, ja vahingonkärsijän oma toiminta on olennaisesti myötävaikuttanut vahingon syntymiseen.
Luultavasti ainakaan kivusta ja särystä ei ole mahdollista saada korvausta (kts oikeudessa yleensä sovelletut liikennevahinkolautakunnan suositukset.) kun kuvailemasi vamma on vähäinen.
http://www.liikennevahinkolautakunta.fi/Document.aspx?id=818
Pysyvääkään haittaa tuskin syntyy. Varmaan lähinnä nuo sairaanhoitokulut voivat tulla maksettaviksi, ja ehkä ansiomenetykset soviteltuna. Mutta ei niissä tuskin kovin isoissa rahoissa pyöritä, enemmänkin ongelma on että jos häviät oikeudessa, ja joudut itse maksamaan oikeudenkäyntikulut ja sekä vakuutuksesi ehdoista riippuen lakimiehen palkkiot, niin silloin voi tulla kalliiksi.
Eli suosittelisin näin hyvissä ajoin, tai viimeistään sen jälkeen kun vastapuoli on lähettänyt vaatimuksensa, ottamaan yhteyttä ja pyytämään joltain juristilta tarkempaa arviota prosessin lopputuloksesta ja hinnoista, sekä siitä olisiko kannattavampaa sittenkin sopia ilman oikeutta asiasta. ( No luultavasti olisit osannut tehdä jälkimmäisen neuvomattakin, mutta laitoin nyt kuitenkin.)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1226049- 292130
- 1771962
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101133Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.661114Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241007- 73997
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,24902Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty42897Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12765