Onko se oikein ettei suomalainen saa oikeutta kotimaassaan vaan todetaan että on oikein jos tämä Inkeriläis/Virolainen nainen varastaa toisen omaisuutta niin se onkin hänen oikeus kun hän on tulkin ominaisuudessa tuttu Jyväskylän oikeuslaitoksessa kun venäläiset ovat ahkeria vieraita siellä niin tulkillakin on runsaasti töitä, että tulee tutuksi.
Minua jopa syytetiin siitä kun en suostunut korvaamaan niitä kuluja joita hänelle muodostu varastamisesta.
Minua jopa syytetiin siitä kun en suostunut korvaamaan niitä kuluja joita hänelle muodostu varastamisesta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
No eipä se oikein ole mutta etpä perustele tapahtunutta juurikaan joten on vaikea/mahdoton ottaa kantaa asiaan. Suomen lain mukaan virolaisella/inkeriläisellä tai millä vain on samanlaiset oikeuden kuin suomalaisellakin lukuunottamatta näitä velvollisuuksia ja oikeuksia joita kansalaisuuden kautta tulee: äänestysokeus jne.
Lain edessä olette samalla viivalla, tai näin pitäisi olla..
Se että sinä hävisit jutun johtuu todisteiden puuttumisesta sinun puoleltasi ja kun kahden ihmisen sanat ovat vastakkain, mitä vain voi oikeudessa tapahtua - siinä ei kansalaisuutta punnita juurikaan.