perhekoira?

Asumme maalla ja olemme jo pitkään ajatellut hankkia koiran koska meidän kolmesta kissasta ei ihan mitään seuraa ole.Vaimo haluaisin jonkun pienen terrierin koska hänen mielestä sakut ovat agressiivisia ja vaarallisia ja ei sovi perhekoiraksi.Minun mielestä ne ei ole agressiivisia jos ne koulutetaan oikein.pikkulapsia ei ole perheessä vaan 15 vuotias poika.
Ja paljonko pitäisi olla ulkona juoksemassa sakun kanssa päivittäin koska siinä vaimokin viisastelee että et sinä jaksa olla ulkona kävelemässä sen kanssa.
201865
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Saksanpaimenkoira tarvitsee ehdottomasti johdonmukaisen kasvatuksen ja koulutuksen, eikä sitä pelkästään seuralaiseksi voi hankkia. Jos vaimosi ei halua saksanpaimenkoiraa älkää hankkiko, ja jos sinä et halua terrieriä alkaa sitäkään hankkiko. Koiran rodun tulee olla yhteinen ja sovittu päätös ettei sitten tulevaisuudeessa kun koiran kanssa tehdään koulutuksessa virheitä aleta syyttämään sitä, osapuolta joka enemmän koiran halusi.

Rodun tulee saada liikuntaa ja aktivointia paljon, mutta suhteellinen määrä on yksilöstä kiinni. Minun koirani tarvitsee näin liikuntaa sen kaksi-kolme tuntia päivässä aktivoinnit esim. jälki, aktiointilelut yms. erilaisten uusien asioiden opettaminenkin on aktivointia harrastit sitten tokoa,suojelua,hakua tai jälkeä.

Saksanpaimenkoira on oikea rotu ihmiselle jolla on halua kouluttaa ja harrastaa koiransa kanssa. Yleensä ihmiset jotka sanovat että sakemanni maalle tarkoittaa samaa kuin koira elämäkseen häkkiin, sieltä haukkuu kaikki ja on todella aggressiivinen puollustaessaan reviiriään. ja that´s it.

Äänestä
  • Kyllä maallakin pidetään sakuja,eikä ole häkkikoiria,vapaana saa juosta pihat ja pellot metsät..
    Mutta näitä "heti tyrmääjiä " riittää, kun vain he osaavat sakuja OIKEIN pitää ja kouluuttaa...
    Mekin asumme maalla ja on ollut kaikenaikaa ihania sakuja....vapaana ja onnellisena

    Äänestä

  • maalla on hyvä kasva kirjoitti:

    Kyllä maallakin pidetään sakuja,eikä ole häkkikoiria,vapaana saa juosta pihat ja pellot metsät..
    Mutta näitä "heti tyrmääjiä " riittää, kun vain he osaavat sakuja OIKEIN pitää ja kouluuttaa...
    Mekin asumme maalla ja on ollut kaikenaikaa ihania sakuja....vapaana ja onnellisena

    ei koirasta mikään häkkikoira tulisi.saisi juosta pihalla vapaana jos joku on mukana.

    Äänestä

  • aloittaja' kirjoitti:

    ei koirasta mikään häkkikoira tulisi.saisi juosta pihalla vapaana jos joku on mukana.

    Käykääpä vähän tutustumassa sakemanneihin jossain paikallisessa koirakerhossa..
    Näette, ja tiedätte sitten enemmän,miltä semmonen koira kuulostas itsellä..
    Ja voihan sitä pyöräyttää verkkoaitaa osaan pihaa,(jos on esim.tie lähellä) niin on helppo yölläkin päästää käymään pisulla,
    ei tarvi silmätristissä lähtä sen kanssa ulos
    Käykäähän kattomassa sakuja ekka ! Onnea koiranhankintaan,oli se sitten minkärotuinen tahansa

    Äänestä

  • 5:s saku kasvamassa kirjoitti:

    vaikka koira saisi olla kuinka paljon tahansa pihassa,ja irti.Saksanpaimenkoira vaatii silti lenkkiä päivittäin, ja äly-pelejä.Muuten se turhautuu,ja tiedossa on tulevaisuuden "ongelma-koira". Suurin osa saksanpaimenkoirien(myös muiden rotujen)ongelmat johtuvat ainoastaan koulutuksen puutteesta,tai vääränlaisesta koulutuksesta.Saksanpaimenkoiran hankinta tulee rotu-valintana olla itsestään selvyys kaikille talossa asuville,ja jokaisen tulee sitoutua sen hoitoon/koulutukseen!
    Rotu vaativa mutta liikunnalla,rajoilla,ja rakkaudella se on hyvä harrastuskaveri :)
    Sille tulee olla ehdottoman johdonmukainen,ja tasapainoinen johtaja/esikuva, niin että se luottaa sinuun 100%,että sinun on helppo hallita se vaikeissa tilanteissa.Juttele kasvattajien kanssa, ja hanki koirankoulutus tietoutta..
    Onnea oikean rodun etsintään :)

    Ja onhan siellä. Aktivointia voi kivasti tehdä makupalojen kanssa ruohikossa. 10min on riittävä , ettei siinäkään tarvitse hulluuteen asti mennä.
    Joitain koirakavereita on ainakin kiva olla maallakin ,että saa koiramaailman elkeitä oppia ilman ihmistä.

    Meillä muutaman kuukauden ikäinen uros saku nyt kun edellinen sairauden takia jouduttiin lopettamaan.
    Edellinen nautti täysin siemauksin maalaispääsyä elämästä ja kaupunkielämä olkin aika tylsää hetkenaikaa kun maalta palattiin. Nyt pikkuherra on hiukan samanmoinen mutta taitaa osittain odottaa kaupunkiin pääsyä koska ihana narttu odottelee kulman takana.

    Äänestä

  • Doggies kirjoitti:

    .....nautti maalaiselämästä siis.....

    Äänestä

  • piiripienipyörii kirjoitti:

    vaikka koira saisi olla kuinka paljon tahansa pihassa,ja irti.Saksanpaimenkoira vaatii silti lenkkiä päivittäin, ja äly-pelejä.Muuten se turhautuu,ja tiedossa on tulevaisuuden "ongelma-koira". Suurin osa saksanpaimenkoirien(myös muiden rotujen)ongelmat johtuvat ainoastaan koulutuksen puutteesta,tai vääränlaisesta koulutuksesta.Saksanpaimenkoiran hankinta tulee rotu-valintana olla itsestään selvyys kaikille talossa asuville,ja jokaisen tulee sitoutua sen hoitoon/koulutukseen!
    Rotu vaativa mutta liikunnalla,rajoilla,ja rakkaudella se on hyvä harrastuskaveri :)
    Sille tulee olla ehdottoman johdonmukainen,ja tasapainoinen johtaja/esikuva, niin että se luottaa sinuun 100%,että sinun on helppo hallita se vaikeissa tilanteissa.Juttele kasvattajien kanssa, ja hanki koirankoulutus tietoutta..
    Onnea oikean rodun etsintään :)

    Sinulle pall & piiripienipyörii: EI sakemanni tarvitse välttämättä koko aikaa jotain älypeliä tms!Meil on 1,4v sakemanninarttu ja se ei odellakaan tarvitse koko aikaa (eikä joka päivä) mitään älypelejä tms.Se osaa olla kotona ihan rauhallisesti.TOKI on yksilöitäkin: jotkut tarvitsevat enemmän aivotoimintaa,jotkut vähemmän.Ja ei,meidän sakumme ei ole ongelmakoira vaikkei saakaan koko aikaa aivotoimintaa!Ja kyllä,kyllä sakemanni voi asua maalla!Mieheni vanemmilla on 5v sakemanni uros ja e asuvat maalla.Koira saa juosta vapaan omassa pihassaan (ei lähde pihalta minnekkään)

    Äänestä

  • Eräs vaan kirjoitti:

    ..taitaa olla just ne sakut, joita pitää kokoajan aktivoida...
    hienoa kun omistaa rauhallisen ja mukavan sakemannin

    Äänestä

  • no problems kirjoitti:

    ..taitaa olla just ne sakut, joita pitää kokoajan aktivoida...
    hienoa kun omistaa rauhallisen ja mukavan sakemannin

    On päivänsana,jollet aktivoi ,tulee ongelmakoira... ;D
    Huvittavaa...mistä on tehty teidänkoirienne hermorakenne joita pitää
    päivitäin ja monta kertaa aktivoida..
    Eikö teidän koirat keksi itse mitään puuhaa...?
    Meillä poitsu saattaa pitkät tovit touhuilla lelujen kanssa,kellistelee selällään tyytyväisenä lattialla,
    ja on ihan ONNELLINEN, ilman jatkuvaa virikepommitusta!!

    Äänestä

  • Doggies kirjoitti:

    .....nautti maalaiselämästä siis.....

    Saksanpaimenkoira rotuna on sellainen jota käytetään poliisikoirana yms. Taitavat nämä löllykät jotka eivät tarvitse mitään aktivointia olla niitä näyttelinjan suurimpia lapasia. Jos koiralla ei ole mitään vietikkyyttä eipä sen kanssa mitää tarvitse tehdäkkään, mutta ihan rodun mukainen sakemanni tarvitsee päivittäin aktivointia niinkuin muutkin rodut terrieristä hirvikoiraan, koira pysyy tyytyväisenä ja kotioloissa rauhallisena saatuaan vähän aivojumppaa.

    Ja tuolla aiemmin sanoin että on yksilöstä kiinni paljonko tarvitsee liikuntaa ja aktivointia. En minäkään koiraani montaa tuntia aktivoi vaan sen verran jotta huomaan koiran vähän väsähtäneen.

    Mutta tuo jos teillä vaimo haluaa terrierin ja sinä sakemannin niin kannattaisi keskustella vaimon kanssa rotuvalinnoista ja että mitä te haluatte koiralta, jos sitten päädytte sakemanniin kannattaa ottaa kunnolla rodusta selvää ja hankkia kunnolliselta kasvattajalta ja kertoa minkälaista koiraa olette hakemassa.

    Äänestä

  • pall kirjoitti:

    On hienoa omistaa rauhallinen paimen...joka aktivoituu silloin, kun aletaan aktivoimaan
    se ei vaadi sitä..
    Virikepommituskoirat on niitä adhd tyyppejä..
    Mutta touhutkaahan ne väsyksiin ,niin pysyy "raivotauti" loitolla..
    Huvittaa nuo kaikkitietävät, jotka jo etukäteen tietää kenelle saku sopii..
    siis vain heille.... se pitää olla just sellainen niin kuin heillä, TAI siitä tulee heti "näyttelylinjainen"
    Mutta Toimeliasta ja hyvää kesää aktivointavienne kanssa ...
    Ei pidä tuomita,koiria on monenlaisia niin kuin ihmisiäkin,yks sopii yhdelle ja toinen toiselle =)

    Äänestä

  • "rotumääritelmä" kirjoitti:

    Niin, täällä nämä "minulla on ollut sakupentu kaksi kuukautta ja rotu sopii kaikille" tyyppejä on pilvin pimein, mitä ennemmän rodusta varoitetaan ja kerrotaan ettei rotu sovi jokaiselle sen enemmän ihmiset ottavat selvää ja sen vähemmän tulee näitä ongelma koiria.

    Monet ihmiset ovat että hei vähän on komia rotu otetaan tuollaanen meillekkin, ei osata/viitsitä kouluttaa, koirasta tulee"hullu"(lue kouluttamaton kaikille haukkuja joka sitten joutuu kodinvaihtajaksi tai häkkiin loppuelämäkseen. Se on perimmäinen syy miksi kirjoitan että rotu ei sovi kaikille.

    Tottahan on niitäkin joille sopii mitä mahtavimmaksi harrastuskoiraksi tai joillekkin liikunnalliseen perheeseen.

    Ja kuka täällä on väittänyt että saku kuuluu vain jollekkin tietylle ihmiselle, koitappas käydä ala-aste uudelleen niin ehkä alat ymmärtää lukemaasi.

    Vetää hernettä....täällä ollut sakuja 33 vee... ;D
    mutta voidaan käydä yhdessä se ala-aste loppuun..;D
    Mutta hyvää kesälomaa ekka...nähdään koululla...

    Äänestä

  • pall kirjoitti:

    Niin, täällä nämä "minulla on ollut sakupentu kaksi kuukautta ja rotu sopii kaikille" tyyppejä on pilvin pimein, mitä ennemmän rodusta varoitetaan ja kerrotaan ettei rotu sovi jokaiselle sen enemmän ihmiset ottavat selvää ja sen vähemmän tulee näitä ongelma koiria.

    Monet ihmiset ovat että hei vähän on komia rotu otetaan tuollaanen meillekkin, ei osata/viitsitä kouluttaa, koirasta tulee"hullu"(lue kouluttamaton kaikille haukkuja joka sitten joutuu kodinvaihtajaksi tai häkkiin loppuelämäkseen. Se on perimmäinen syy miksi kirjoitan että rotu ei sovi kaikille.

    Tottahan on niitäkin joille sopii mitä mahtavimmaksi harrastuskoiraksi tai joillekkin liikunnalliseen perheeseen.

    Ja kuka täällä on väittänyt että saku kuuluu vain jollekkin tietylle ihmiselle, koitappas käydä ala-aste uudelleen niin ehkä alat ymmärtää lukemaasi.

    ..Joku täällä aikaisemmin väitti, että kun ottaa maalle koiran on
    yhtä kuin häkkikoira...
    Tuota opetteleppa itse lukemaan se OMA textisi ensin,ennen kuin toimitat ketään ala-asteelle
    on jäänyt kesken vissiin...

    Äänestä

  • että näin kirjoitti:

    ..Joku täällä aikaisemmin väitti, että kun ottaa maalle koiran on
    yhtä kuin häkkikoira...
    Tuota opetteleppa itse lukemaan se OMA textisi ensin,ennen kuin toimitat ketään ala-asteelle
    on jäänyt kesken vissiin...

    Niin vain useimmiten käy, eikä siihen voi vaikuttaa minä, etkä sinä. Paljon näkee näitä häkki sakuja maalla. Mutta poikkeuksiakin on kuten jo edellä mainitsin. Kunhan koiran osaa kouluttaa ja se saa tarpeeksi liikuntaa oikeassa perheessä on se mitä mahtavin koira.

    Tuo jo kertoo paljo kun pitää sanaa kirjoittaa ks tilalle x että sinä varsinkaan et ala-astetta ole käynyt.

    ..sinähän se kaikentiedät kaikesta,koirista ja koulunkäynneistä..hih ;D
    Antaapa ihmisten itse päättää milloin ja minkälaisen koiran laittavat..
    Ei sitä voi /kannata kaikkea valvoa..
    Älä takerru ...ihan typerää tällainen...

    Äänestä

  • mennään kouluun.. ks kirjoitti:

    ..sinähän se kaikentiedät kaikesta,koirista ja koulunkäynneistä..hih ;D
    Antaapa ihmisten itse päättää milloin ja minkälaisen koiran laittavat..
    Ei sitä voi /kannata kaikkea valvoa..
    Älä takerru ...ihan typerää tällainen...

    ..käy tutustumassa sakuihin vähän ja laita se itsellesi jos miellyt siihen..
    aika näyttää miten se lähtee meneen...
    Jokainen saa laittaa sellaisen koiran minkä haluaa..
    Toivon Onnea ja kaikkea hyvää koiranhankintaan

    Äänestä

  • maalla on mukavaa kirjoitti:

    ..käy tutustumassa sakuihin vähän ja laita se itsellesi jos miellyt siihen..
    aika näyttää miten se lähtee meneen...
    Jokainen saa laittaa sellaisen koiran minkä haluaa..
    Toivon Onnea ja kaikkea hyvää koiranhankintaan

    melkoinen kinastelu tästä tuli.
    ensi viikkona mennään katsomaan sakemanni pentuja ja ehkä otetaan niistä yks kun ne on luovutusikäisiä.
    Serkun sakemanni on olluut meillä nyt pari päivää kun hän meni ruotsiin ja se on kyllä niin rauhallinen ja viisas,vaikka joskus keksii vähän kaikenlaista.

    Äänestä

  • aloittaja. kirjoitti:

    Mukava kuulla että olette saaneet tutustua sakemanniin..
    Ei sitä tiedä ennen kuin kokeilee, miten se menee..
    Kysy kasvattajalta mikä pentu ois pentueesta teille sopivin, kun on ensimmäinen saku tulossa..
    Hirveesti Onnea ja kaikkea hyvää,toivottavasti saatte hyvän mukavan pennun josta kasvaa mahtava kaveri teidän perheeseen..
    sitten olettekin "koukussa" näihin kavereihin..
    Meillekkin kävi aikanaan niin....33 vee sitten..
    Kärsivällisyyttä , lempeällä varmalla kädellä ohjaatte ja opetatte,niin hyvä tulee
    Kasvattaja auttaa ja neuvoo ja serkkusi myös osaa neuvoa, kun on kokemusta,hieno juttu! Onnea pikku karvapallon kanssa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

7+9 kirjoitti:

Asumme maalla ja olemme jo pitkään ajatellut hankkia koiran koska meidän kolmesta kissasta ei ihan mitään seuraa ole.Vaimo haluaisin jonkun pienen terrierin koska hänen mielestä sakut ovat agressiivisia ja vaarallisia ja ei sovi perhekoiraksi.Minun mielestä ne ei ole agressiivisia jos ne koulutetaan oikein.pikkulapsia ei ole perheessä vaan 15 vuotias poika.
Ja paljonko pitäisi olla ulkona juoksemassa sakun kanssa päivittäin koska siinä vaimokin viisastelee että et sinä jaksa olla ulkona kävelemässä sen kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu