Autoilu Yhdysvalloissa?

Ajelulle

Eli olen tuossa loppusyksystä lähdössä muutamaksi viikoksi Los Angelesiin. Tarkoitus olisi vuokrata auto LAX:n lentokentältä ja ajella reissun aikana varsin monipuolisesti ympäri Californiassa ja mahdollisesti poiketa myös Nevadan puolelle (Las Vegas).

Kiinnostaisi täten tietää vinkkejä/muita neuvoja, että mitä kannattaa ottaa huomioon ja mitkä asiat eroavat eniten tästä Suomen tieliikenteestä?

Ainakin muistelen, että Californiassa ei saanut autonavigaattoria kiinnittää tuulilasiin, vaan se täytyy asentaa esim. kojelautaan. Onkohan tämmöinen säädös vielä ajantasainen?

Olen nyt 20v (matkalle lähtiessä 21v), autokoulun 2.vaiheen kävin keväällä ajamassa ja lopullinen ajokortti pitäisi olla taskussa ennen reissuun lähtöä. Ilmeisesti siis ajo-oikeus USA:ssa pitäisi näin ollen löytyä (?), mutta liekkö sitten suurin osa autonvuokraamoista kuitenkin edellytä lisävakuutuksia ikäiselleni?

19

1762

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kalifornication

      Kaliforniassa en ole ajanut ja asiat voivat vaihdella osavaltioittain, mutta pakollisia pysähtymisiä voi tulla vastaan yllättävissä paikoissa, kun ajattelee ajavansa etuoikeutettua tietä. Myös risteykset, joissa on pakollinen pysähtyminen joka suunnasta ovat erikoisia. Alkaa ymmärtää automaattivaihteet.

      Ota huomioon, että vuokraamon perushintaan ei yleensä kuulu minkäänlaisia vakuutuksia, vaan ne on otettava erikseen. Alle 25 vuotiaalta menee lisämaksu.

    • Verran tietoa

      Californiassa on auton vuokrauksen yleinen ikäraja 25 vuotta. 21-24 vuotias voi vuokrata määrättyjä autoja, eli kaikki Mustangit ja Corvetit voit unohtaa. Auto, joka tuon ikäiselle vuokrataan, on aina jokin vähätehoinen perheauto. Ja alle 25 vuotias joutuu aiina maksamaan lisämaksun, ja ottamaan kattavat vakuutukset.
      Sinun kannattaa tehdä se vuokraus jo Suomesta käsin, ettei tule ikäviä yllätyksiä. Vaikka tuolta:

      http://www.holidayautos.fi/?bbcam=adwds&bbkid=auto vuokra kalifornia

      Tietysti kaikkialla USA:ssa maksuksi hyväksytään vain luottokortti. Ja luottokortilla pitää olla riittävä luottoraja.

      • kumilaulaa

        Norm. ikaraja on 25 v auton vuokraajalle. Luottokortti valttamaton eli tulee siis olla muuten on tosi hankala vuokrata autoa varsinkin ulkomaalaisen...

        Itse ollut tien paalla noin 3 vuotta..,

        Terv. rr www.usvaavputkeen piste com


      • asia
        kumilaulaa kirjoitti:

        Norm. ikaraja on 25 v auton vuokraajalle. Luottokortti valttamaton eli tulee siis olla muuten on tosi hankala vuokrata autoa varsinkin ulkomaalaisen...

        Itse ollut tien paalla noin 3 vuotta..,

        Terv. rr www.usvaavputkeen piste com

        suomalaiselle on kohteliaisuus liikenteessa. Los Angelesin ympariston freewayt on 4-5 kaistaisia, ajetaan lujaa ja lahella edellista autoa. Tuoreelle kuskille voi nousta hiki otsalle.


    • jenkkikortti on

      Jos ajelet kaupungissa älä aja milloinkaan kaksikaistaisella ajoradalla oikeassa reunassa jos ajat suoraan.
      Liikenteen sujuvuuden takia oikealle kaistalle siirrytään vain jos käännyt oikealle. Oikealle saat ja pitää kääntyä punaistenkin palaessa, muuta liikennettä väistäen pysähtymällä ensin. Suoraan ajava joutuu odottamaan punaisissa ja tukkii tuolloin kääntyvän liikenteen. Jos punaisten aikana ei saa kääntyä on se osoitettu aina merkillä ( no turn on red )
      Alkoholin nauttiminen ja säilyttäminen auton matkustamossa on kielletty, myös matkustajilta.
      Ja tärkein, älä mene tarpeillesi tien varteen kuten suomalainen tapa on.
      Noissa 4-way risteyksissä pysähtyy jokainen ja ajojärjestys on risteykseen tulojärjestys.
      Kun vaihdat kaistaa älä pyörittele päätä ja vartu rakoa. Vilkku päälle ja tilaa tulee.
      Ruuhkissa tarpeeton kaistavaihto on kiellettyä.
      Freewayllä ajaessa siirry säännöllisesti liittymiä ennen vasemmalle jos ajat suoraan, oikea kaista muuttuu yleensä poistumisrampiksi.
      Ajamisen oppii nopeasti ja liikenne on joustavaa.

    • 30v USA:ssa

      Kukaan ei ole vielä tainnut mainita, että täällä (USA:ssa) moottoriteillä voi ohittaa myös oikealta, joten ole varuillasi. Ehdottomasti vilkaiset olkapääsi yli kaistaa vaihtaessasi ja tarkistat ettei kukaan ole 'blind spot'issa, sillä tilanteet vaihtuvat nopeasti.

      Ajaminen on kuitenkin helpompaa ja mukavampaa kuin esim. Euroopassa.

      Tarkista ehdottomasti etukäteen autonvuokraustilanne ikäsi takia.

      • 12+3

        ei riitä jenkeissä.Pitää olla kansainvälinen kortti jonka saa autoliitosta.Äläkä sormeile povitaskua,jos poliisi pysäyttää:=)


      • usan kävijä
        12+3 kirjoitti:

        ei riitä jenkeissä.Pitää olla kansainvälinen kortti jonka saa autoliitosta.Äläkä sormeile povitaskua,jos poliisi pysäyttää:=)

        Hyvin on riittänyt suomakainen kortti joka reissulla.
        Niin Highway Patrolille kuin autovuokraamoillekkin.

        Ainakin Californiassa, Teksasissa ja Floridassa.


      • öörwiin
        usan kävijä kirjoitti:

        Hyvin on riittänyt suomakainen kortti joka reissulla.
        Niin Highway Patrolille kuin autovuokraamoillekkin.

        Ainakin Californiassa, Teksasissa ja Floridassa.

        Periaatteessa FIN-kortti käy, mutta; autovuokraamo voi olla hyväksymättä pelkkää FIN-korttia. Hyvä olisi ottaa mukaan ainakin ns.USA-liite, jossa selvitetty englanniksi, mitä suomi-läpyskässä sanotaan.

        Maksaa Autoliitolta hommattuna 14 egeä.
        Kansainvälistä ajokorttia ei tarvitse hommata.


      • ihan itse
        öörwiin kirjoitti:

        Periaatteessa FIN-kortti käy, mutta; autovuokraamo voi olla hyväksymättä pelkkää FIN-korttia. Hyvä olisi ottaa mukaan ainakin ns.USA-liite, jossa selvitetty englanniksi, mitä suomi-läpyskässä sanotaan.

        Maksaa Autoliitolta hommattuna 14 egeä.
        Kansainvälistä ajokorttia ei tarvitse hommata.

        suomalaisen pitäisi riittää, suositellaan kansanvälistä/käännnöstä, ole aikuinen ja päätä itse.


      • jenkkikortti on
        12+3 kirjoitti:

        ei riitä jenkeissä.Pitää olla kansainvälinen kortti jonka saa autoliitosta.Äläkä sormeile povitaskua,jos poliisi pysäyttää:=)

        Suomalainen kortti käy.
        Tuo autoliiton kortti on kymmeniä vuosia vanha jäänne.
        Nykyisissä korteissahan lukee myös englanniksi "driving licence"
        Koska korttisi on niin nuori sinulla ei voi olla vanhaa paperikorttia


      • antisven
        jenkkikortti on kirjoitti:

        Suomalainen kortti käy.
        Tuo autoliiton kortti on kymmeniä vuosia vanha jäänne.
        Nykyisissä korteissahan lukee myös englanniksi "driving licence"
        Koska korttisi on niin nuori sinulla ei voi olla vanhaa paperikorttia

        Ei lue ns.EU_kortissa missään kohtaa Lontooksi. Tai en ainakaan omastani löydä.
        Lukee vain Ajokortti, ja pakkoruotsilla Körkort.


      • ei osaa lukea
        jenkkikortti on kirjoitti:

        Suomalainen kortti käy.
        Tuo autoliiton kortti on kymmeniä vuosia vanha jäänne.
        Nykyisissä korteissahan lukee myös englanniksi "driving licence"
        Koska korttisi on niin nuori sinulla ei voi olla vanhaa paperikorttia

        suomalaisen pitäisi riittää, suositellaan kansanvälistä/käännnöstä, ole aikuinen ja päätä itse. tollo ja vähmmän


      • jenkkikortti on
        antisven kirjoitti:

        Ei lue ns.EU_kortissa missään kohtaa Lontooksi. Tai en ainakaan omastani löydä.
        Lukee vain Ajokortti, ja pakkoruotsilla Körkort.

        Suomi Finland tekstin alla 16 eri kielellä mukaanlukien " driving licence" joka on englantia.


    • Maailman rikollisin

      ase mukaan. Maanteilla tapetaan Yhdysvalloissa enemmän ihmisiä kuin missään muualla.
      Jos jäät pimeän aikaan tielle soita heti poliisille.

      • kultalahti

        no ei todellakaan. usassa huomattavasti turvallisempaa automatkailla, kuin esimerkiksi keski- ja etelaeuroopassa. Tapetuksi tai ryostetyksi joutuu helpommin siela vanhalla mantereella. sita on taas katottu liikaa ritari assaa. nimimerkilla paikan paalla asiaa seurannut. viikoittain 2600 mi


      • usassa asuva

        Jaat sitten kiinni aseen luvattomasta hallussapidosta ja paaset Highway Patrolin kyydissa tutustumaan Amerikan oikeuslaitokseen. Toivottavasti ei Arizonassa silla sheriffi Joe ei sieda mitaan *tuilua.


    • Ajelulle

      Noniin, kiitoksia kaikille vastanneille! Vastauksia olikin kertynyt varsin juhlallinen määrä. Jatkan toki vielä viestiketjun seuraamista, että hyviä vinkkejä ja ehdotuksia saa toki laitella!

      Tämän korotetun vakuutusmaksun alle 25-vuotiaille jo tiesinkin ja myös luottokortti (Visa ja Amex) löytyy, että eiköhän sitä näillä pärjää. Käteistä ei ole tarkoitus raahata mukana kovinkaan suuria määriä, vaan korttia käytetään aina kun mahdollista.

      Varaukset ja selvitykset ajattelin tehdä sopivan autovuokraamon kanssa (suosituksia, Hertz?) jo valmiiksi etukäteen, vaikka taitaa tarjonta LAX:n kentällä olla sitä tasoa, ettei se ole niin välttämätöntä.

      Ajokorttiasia tosin jäi nyt vielä hieman epäselväksi? Käykö suomalainen EU-ajokortti sellaisenaan vai tarvitaanko jotain muuta? Passit ja muut matkustusasiakirjathan tulee aina kuitenkin pidettyä mukana.

      • jenkkikortti on

        Suomalainen kortti käy sellaisenaan.
        http://www.holidayautos.fi/?bbcam=adwds&bbkid=BRANDQ holidays auto&x Tuolta kun vuokraat auton ja klikkaat "under 25" paketin on siinä kaikki sinun tarvitsemat vakuutukset ym mukana.
        Sinun ei tarvi varatessasi tietää mitä vuokraamoa Holiday auto käyttää.
        Todennäköisesti Alamo tai Dollar.
        Hyvää matkaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      116
      2995
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      34
      1392
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      103
      1247
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1017
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1007
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      988
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      57
      901
    8. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      717
    9. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      713
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      654
    Aihe