Minkälainen on Puolan hintataso (Krakowa,ei Varsava) ja onko mitään mitä kantsii tuoda?
Vastaukset 4
Olin vuosi sitten kaksi viikkoa Krakovassa ja täytyy sanoa, että hintataso oli erittäin edullinen. Kaupoissa hinnat ovat todella ihanteelliset. Meillä oli keittiö käytössä, silti söimme välillä kaksikin kertaa päivässä terasseilla, kun ruoka oli niiin hyvää ja edullista. Julkinen liikenne toimii hyvin eikä paljon maksa. Kesäkuu oli alennusmyyntien aikaa ja tulikin ostettua vaatteita pikkuputiikeista ja tavaratalon liikkeistä. Krakova on ihana kaupunki! Paljon nähtävää ja koko ajan tapahtuu; konsertteja, festivaaleja, näyttelyitä...
Puolan hintataso on suhteellisen paljon halvempi, kuin Suomessa.
Alkoholi, taksit ja ulkona syöminen ovat pääasiallisesti yli puolet halvempia, kuin suomessa. Toisaalta sitten esim. Krakovan keskustan vuokrat ovat joskus yllättävänkin kalliita (kuitenkin 1.2miljoonaa asukasta kaupungissa).
Ruokakaupat ovat noin 30% suomalaisia kauppoja halvempia, itseäni on yllättänyt säilyketölkkien huimat hinnat sekä einesten puuttuvuus kaupoista (mikä on todella hyvä asia). Kun kokkaa tuoreista raaka-aineista, selviää halvemmalla.
Julkinen liikenne on huomattavasti halvempaa kuin Suomessa. Normaalin kuukausikortin kaikkiin ratikoihin ja busseihin saa opiskelijana 44zl (11€) ja ilman alennusta lysti kustantaa 88.50zl (n. 12€).
Ei nyt juurikaan tule mieleen kuin Suomalaiset erikoisuudet (salmiakki ja ruisleipä) mitä täältä ei saisi.- elikkäs niinku
elikkäs paska maa jos ei niinku salmiakkia, ruiskeipää ja tapolan mustaa makkaraa saa.
- Verimakkaraa
elikkäs niinku kirjoitti:
elikkäs paska maa jos ei niinku salmiakkia, ruiskeipää ja tapolan mustaa makkaraa saa.
Kyllä puolasta saa verimakkaraa, se ei vaan ole sen läskin akan firman tekemää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS671997Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13850Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.52756Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke43682- 43651
- 47614
- 80606
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35564Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29546- 48531