Saaristossa piknikillä

dreamer_jkl

Katsotaan mitä saan taas aikaan. Tämä oli siinä mielessä hieman outo, koska tavallaan suunnittelin tätä tarinaa unissani eli en varsinaisesti nähnyt unta sanan varsinaisessa merkityksessä. Yritän parhaani tehdä tästä tarinasta helpon lukea ja sellaisen että sinä tykkäät sitä lukea. :)

Oli kaunis, helteinen kesäpäivä. Olin mökkeilemässä tyttöystäväni kanssa mökillämme Suomenlahdella. Hän oli unelmieni täyttymys, muodokas ja seksuaalisesti erittäin aktiivinen. Meri oli rauhallinen. Pieni tuulenvire viilensi mukavasti. Meidän mökkimme lisäksi sukuni omistaa pienehkön saaren oman rantamme edustalla. Se on sellaienen kallioinen saari, joka nousee jyrkästi ylöspäin. Sen ympärillä on heti todella syvää ja kun kyseisen saaren muoto on sellainen, sinne ei saa rakentaa. Päätin kuitenkin ehdottaa tyttöystävälleni piknikiä siellä. Hänen mielestään idea oli erinomainen, joten keräsimme tarpeet kuten viltin ja eväät sekä pari tyynyä ja lähdimme veneellä matkaan. Vene oli pienellä perämoottorilla varustettu. Tyttöystäväni asettui veneen keulaan makailemaan.

- Mitäs sanoisit jos ottaisin yläosattomissa aurinkoa?
- Ei mulla mitään sitä astaan ole, mutta odottaisitko hetken. Rannikkovartiosto ei välttämättä tykkäisi jos joku ajaa kiville tuijotettuaan liikaa sua.
- Oot aikamoinen tylsimys.
- Minäkö? Enhän minä, mutta odota sen verran että päästään tuonne saarelle. Ollaan ihan justiinsa perillä.
- No hyvä on.

Kurvaan veneellä saaren taakse mistä pääsee hyvin rantautumaan. Tyttöystäväni nousee veneestä maihin ja minä sammutan moottorin. Kiinnitän veneen huolella kiinni ettei se pääse karkuun ja nousemme saaren korkeimmaan kohtaan missä on tasaista. Maasto on karua, mutta juuri siinä kohdalla on hieman puita ympärillä ja upeat maisemat. Saaria näkyy ympärillä, mutta välissä näkyy vain aavaa merta. Tuuli on täällä hieman kovempaa, mikä viilentää hieman enemmän. Asetamme viltit, tyynyt ja eväät kalliolle. Herkuttelemme rauhassa. Syötämme toisillemme mansikoita ja muita herkkuja. Herkutellessamme koskettelemme suutelemme välillä hellästi. Pieniä kosketteluja siellä täällä.

- Mua haluttaa. Mä olen jo pitkään haaveillut seksistä luonnossa, mutta haluan myös sitä oikean miehen kanssa. Sä olet se mies...
- Niinkö? Siinä tapauksessa, tulehan tänne hieman lähemmäs.

Alamme suutelemaan innokkaasti. Käteni vaeltavat hänen uhkealla kehollaan. Hänen mahtavat rintansa tuntuvat käsissäni erityisen kiihottavilta. Yllättäen hän työntää minut selälleni.

- Sun housuissa on jotain mitä mä haluan. Erittäin paljon...

Hän ryömii lähemmäs minua ja avaa ottaa shortsini pois jalastani. Hän ottaa jo hieman jäykistyneen kaluni käteensä.

- Tätä mä haluan.

Siinä samassa hänen huulensa ympäröivät kaluni joka jäykistyy aivan kovaksi kun hän antaa minulle aivan uskomatonta suuhoitoa. Välillä hän nuolee kielen kärjellänsä kaluni vartta ja sitten taas ottaa sen kokonaan suuhunsa.

- Odota, sanon hänelle.

Hän keskeyttää nautinnon antamisen minulle.

2

13780

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dreamer_jkl

      - No mitä nyt?
      - Anna minäkin teen sulle jotain. Mä haluan nuolla sua.
      - En mä halua luopua tästäkään. Sä maistut niin hyvältä.
      - Tuu sitten istumaan mun naaman päälle. Kuusysiä me ei ollakaan vielä kokeiltu yhdessä.

      Hän hymyilee minulle ja asettuu päälleni siten että voin nuolla hänen kosteaa pilluaan. Samalla kun tunnen hänen huulensa taas kaluni ympärillä, pääsen itseni leikkimään kielelläni hänen klitoriksensa kanssa. Hän selvästi nauttii siitä koska välillä hän keskeyttää suihinoton ja huohottaa seksikkäästi. Mutta minä en jätä hänen klitoristaan rauhaan. Nuolen, välillä nopeasti ja välillä hitaasti sitä ihanaa pientä nypykkää. Ei kestä kauaa kun hän saa orgasmin. Hän ääntelee nautinnosta kun nuolen hänet nautinnon huipulle.

      Hän nousee päältäni ja sanoo:

      - Mä haluan sut mun sisääni. Ota mut takaapäin.
      - Ehdottomasti. Sanasi on lakini, arvon neito.

      Hän hymyilee minulle ja ottaa tyynyn. Hänen menee lähelle olevalle kivelle, ja nojaa tyynyyn joka on kiven päällä. Minä tulen lähemmäs ja tunkeudun hänen sisäänsä. Aluksi hitaasti ja sitten nopeampaa tahtia. Tyttöystäväni ääntelee nautinnosta kun nain häntä takaapäin. Hän on aivan läpimärkä ja tunnen kuinka hänen ihana pillunsa supistelee orgasmin ansiosta. Mutta minäpä en lopetakaan vaan jatkan samalla tahdilla. Välillä puristan kovempaa hänen persettänsä, koska tiedän että hän tykkää siitä. Välillä keskeytän hänen naimisensa, mutta pysyn hänen sisällään. Sitten tulen nopeasti hänen sisään ja hitaasti ulos. Toistan saman muutaman kerran. Hän ei tiedä koskaan milloin tulen hänen sisäänsä nopeasti. Kiusoittelu on välillä ihanaa.

      - Taidat nauttia tästä? Taidat haluta enemmän?
      - Mmmhh...
      - Kenen nainen sä olet?
      - Pane mua.
      - Kenen? Sano.
      - Sun. Pane nyt mua. Tuu mun sisään.
      - Haluatko sä sitä?
      - Haluan, haluan...

      Ryhdyn hiljaa liikkumaan hänen sisällään edes takaisin. Aivan hiljaa nautin hänen märästä rakkauden työkalustaan. Sitten kiihdytän tahtia ja hän alkaa ääntelemään. Alan itsekin olemaan lähellä orgasmia. Jatkan tällä tahdilla kunnes räjähdän hänen sisällään. Tulemme yhtä aikaa. Se tuntuu niin hyvältä että polveni eivät meinaa enää kantaa. Me molemmat olemme hiestä märkiä.

      - Kiitos kulta se oli ihanaa. Kiitos että toteutit mun fantasiani.
      - Ole hyvä, rakas. Mun tehtävä on sun miellyttäminen.
      - Sitten mun on sanottava että sä todellakin olet onnistunut tehtävässäsi.

      Hymyilen viltillä hänelle. Ei ole mitään sanottavaa nyt. Hän tulee lähelleni ja suutelee minua hellästi. Tämä on todellakin unelmien täyttymys.

      • Tykkäsin tästä, kuten myös muista tarinoistasi :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      608
      2186
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      108
      1088
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      23
      1055
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      917
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      855
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      85
      823
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      89
      752
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      725
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      563
    Aihe