Vai ei Jenkkitalous vaikuta Suomen korkoihin

Taloussanomat :
USA:n vahvat talousluvut nostivat myös euroalueen pitkiä korkoja

Euroalueen pitkät korot kääntyivät varovaiseen nousuun alun notkahduksen jälkeen USA:n perässä. Yhdysvalloissa korot saivat reilusti tuulta siipiensä alle sen jälkeen, kun maan kauppaministeriö oli julkaissut kestokulutushyödykkeiden tilaukset maaliskuulta. Tilaukset kasvoivat 3,4 prosenttia helmikuusta, mikä on oli selvästi markkinoiden odotuksia enemmän.
Talousluvut pönkittivät myös dollarin vahvaan nousuun euroa vastaan. Euron dollarikurssi painui 1,1840:een oltuaan aiemmin 1,1895. Ennakoitua vahvempi talousdata lisäsi välittömästi markkinoiden odotuksia USA:n keskuspankin koronnostosta.

- Tänään julkaistu talousdata on jälleen yksi merkki siitä, että USA:ssa talouskasvu on vahvaa. Korkojen nousu ja dollarin vahvistuminen viestivät, että markkinoilla painaa huoli Fedin koronnostosta, sanoi Nordean pääanalyytikko Roger Wessman..
2204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Korot kääntyivät nousuun
Fri Apr 23 17:09:18 2004


Euroopan korkomarkkinoilla valtionobligaatioiden korot lähtivät jälleen nousuun perjantaina, kun Yhdysvallat julkisti yllättävän myönteiset kestohyödykkeiden tilaukset maaliskuulta. Rauha markkinoilla kesti noin päivän Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtajan Alan Greenspanin puheiden aiheuttaman kiihtymyksen jälkeen.

Markkinoilla seurataan nyt kiinteästi kaikkia Yhdysvalloista tulevia talouden tunnuslukuja sillä mielellä, antavatko ne aihetta korkotason nostoon keskuspankki Fedille vai eivät.

Euroopan pitkien korkojen suunnannäyttäjän, Saksan 10-vuotisen joukkolainan korko nousi perjantaina kaksi korkopistettä 4,171 prosenttiin.

Äänestä
  • Mitä sitten? FED miettii pitäisikö ehkä harkita korkojen nostoa, ööö, 0,1%... Joo paljon heilauttaa täällä Jakomäen yksiön hintaa. Se muuten kannattaa joka päivä näitä talous-sanomien juttuja laittaa tänne. Siellä on joka päivä uudet jutut USA:sta ja sen koroista.

    EI ne hinnat siitä romahda. Ai niin siä on myös usein juttuja Osakkeista, romahtaakohan nekin sen takia...

    "Markkinoilla seurataan" tarkoitta ilmeisesti sun mielestä että Suomen Asunto-markkinoilla seurataan... JUuuuuhh

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Korkopeikko kirjoitti:

Taloussanomat :
USA:n vahvat talousluvut nostivat myös euroalueen pitkiä korkoja

Euroalueen pitkät korot kääntyivät varovaiseen nousuun alun notkahduksen jälkeen USA:n perässä. Yhdysvalloissa korot saivat reilusti tuulta siipiensä alle sen jälkeen, kun maan kauppaministeriö oli julkaissut kestokulutushyödykkeiden tilaukset maaliskuulta. Tilaukset kasvoivat 3,4 prosenttia helmikuusta, mikä on oli selvästi markkinoiden odotuksia enemmän.
Talousluvut pönkittivät myös dollarin vahvaan nousuun euroa vastaan. Euron dollarikurssi painui 1,1840:een oltuaan aiemmin 1,1895. Ennakoitua vahvempi talousdata lisäsi välittömästi markkinoiden odotuksia USA:n keskuspankin koronnostosta.

- Tänään julkaistu talousdata on jälleen yksi merkki siitä, että USA:ssa talouskasvu on vahvaa. Korkojen nousu ja dollarin vahvistuminen viestivät, että markkinoilla painaa huoli Fedin koronnostosta, sanoi Nordean pääanalyytikko Roger Wessman..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu