Auerin pokka

Tekee pahaa katsoa ja lukea, kuinka hän on suhtautunut lapsiinsa. Olipa syyllinen tai ei, mitään empatiaa ei näy liikahtavan lasten suuntaan. Hehän tässä ovat se suurin kärsijäosapuoli, toki Lahden omaisten ohella.
Ihan peruskoulutuksellakin terveydenhuollon alalta huomaan, että tässä on todennäköisesti ollut 2 vaikeasti häiriintynyttä aikuista, joista toisen elämä päättyi ja toinen on vankilassa. Perhetragedia, jota tuskin kukaan olisi voinut aavistaa saati estää. Osanottoni lapsille Jukan muille omaisille.
4294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

sä sitten olisit odottanut.Tyttö oli kai sanonut"meillä oli niin hyvä perhe".Mistä päättelet häiriytymisen ja jos on miten väität että sitä ei voitu ennakoida.

Äänestä
  • Joo aivan järkyttävä tapaus..Yhdyn täysin alottelijaan.Julmaa touhua kaikenkaikkiaan.Se etttä nyt todettu syylliseksi,onneksi voi luottaa oikeuslaitokseen.Lapset.Kuinka voi käyttäytyä noin lapsia kohtaan.Tunnustaa lapselle tappaneensa isän ja sitten ei olekaan tappanut.Ei kukaan ikinä mene edes painostuksen alla noin alas että tunnustaa lapselle.Kyllä asia on vain tunnustusta vaille.

    Äänestä

  • joookjlkk kirjoitti:

    Joo aivan järkyttävä tapaus..Yhdyn täysin alottelijaan.Julmaa touhua kaikenkaikkiaan.Se etttä nyt todettu syylliseksi,onneksi voi luottaa oikeuslaitokseen.Lapset.Kuinka voi käyttäytyä noin lapsia kohtaan.Tunnustaa lapselle tappaneensa isän ja sitten ei olekaan tappanut.Ei kukaan ikinä mene edes painostuksen alla noin alas että tunnustaa lapselle.Kyllä asia on vain tunnustusta vaille.

    Joo tarkoitit varmaan lopullista tunnustamista..Kuka tunnustaa lapselle ja aiheuttaa hirveät paineet..Mutta oikeudelle etten tappanut.Kaikenkaikkiaan säälin tuota lasta.Jossain fideolla a kertoi että oli vanhemman lapsen kanssa pariskunnan vuoteessa kun isä tuli kotio.Ja tytär juoksi isäänsä vastaan.Myöhemmin sitten kertoi että lapset nukkuivat kun isä tuli kotio.Mietin.Joku ihminen voi pilata lapsensa elämän totaalisesti.Ei mitään toivoa lapsilla.Vaikka a vapaaksi.Lapset varttuu...Sanonta ei hedelmisempää maaperää kuin lapsen sydän niin hyville kuin pahoillekin ajatuksille kuin lapsen sydän.

    Äänestä

  • huhtikuu90765 kirjoitti:

    En edelleenkään pois sulkisi palkka murhaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

yozara kirjoitti:

Tekee pahaa katsoa ja lukea, kuinka hän on suhtautunut lapsiinsa. Olipa syyllinen tai ei, mitään empatiaa ei näy liikahtavan lasten suuntaan. Hehän tässä ovat se suurin kärsijäosapuoli, toki Lahden omaisten ohella.
Ihan peruskoulutuksellakin terveydenhuollon alalta huomaan, että tässä on todennäköisesti ollut 2 vaikeasti häiriintynyttä aikuista, joista toisen elämä päättyi ja toinen on vankilassa. Perhetragedia, jota tuskin kukaan olisi voinut aavistaa saati estää. Osanottoni lapsille Jukan muille omaisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu