Sopimaton vaatetus

Vaikka on kuinka kova helle niin on sopimatota liikuskella esimerkiksi alusvaatteissa. Jopa näkee naisia rintaliivisillään esimerk. pihalla ja jopa mantiellä liikuskelemassa,samoin on miehiä alus housuisillaan.Kyllä pitäisi olla senverran älliä päässä että alus vaatteet eivät ole ulkovaatteita eivätkä uima puvut kovin kalliita ole,luuluisi pystyvän ostamaan uima puvun.
13598
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

alus housut kirjoitetaan YHTEEN sekä UIMAPUVUT ovat ns.yhdyssanoja.Tai kirjoittaja ei ole se Kätön Matti joka kirjoittaa tänne yleensä.

Äänestä
  • laulaja Matti ?

    Äänestä

onkin MAMU,se vähävaatteinen?

Äänestä

On olemassa ihmisryhmä, joka ei koskaan pidä vaatteita. Heitä on Suomessakin. He ovat alasti kotona ja alasti töissä, jos se suinkin on mahdollista.
Heistä oli telkkarissa ohjelma. Siinä oli mm. eräs rouva, joka puki ainoastaan päällystakin päällensä työmatkalle. Töissä hän oli alasti.Kakasi nuorta miestä vei työpaikalle tavarakuljetuksen ja rouva tuli alasti sen vastaanottamaan. Toista miestä, ensikertalaista, nauratti kovasti, mutta toinen, joka oli tuonut kuljetuksia aiemminkin, ei ollut moksiskaan.

Äänestä
  • ja yleensäkin kotona viihdyn aina alasti. On niin mukavaa kun ei vaatteet hierrä eikä hiosta näin helteellä varsinkin. T: Isomuna-Matti

    Äänestä

  • ALASTI kirjoitti:

    ja yleensäkin kotona viihdyn aina alasti. On niin mukavaa kun ei vaatteet hierrä eikä hiosta näin helteellä varsinkin. T: Isomuna-Matti

    Tässä koneella pitkät flanellihousut jalassa.Mikä pitää kylmän,pitää myös lämpimän.

    Äänestä

  • Kokemus puhuu kirjoitti:

    Tässä koneella pitkät flanellihousut jalassa.Mikä pitää kylmän,pitää myös lämpimän.

    Minä pidän kotonani mitä haluan päälläni ja olen miten päin haluan.Kyttää vaan sieltä omalta puolen.

    Äänestä

  • mnjhbhyu kirjoitti:

    Minä pidän kotonani mitä haluan päälläni ja olen miten päin haluan.Kyttää vaan sieltä omalta puolen.

    Masa on oikeassa, kyllä äklöttää kun on puolialastomia lihavia ja hikisiä ukkoja ja suuria riippatissejään pursuavia lähes yläosattomissa liikkuvia akkoja kaupoissa ja jopa ruokatavarapuolella. Äääk, oksettaa!

    Äänestä

  • rumia ja lihavia kirjoitti:

    Masa on oikeassa, kyllä äklöttää kun on puolialastomia lihavia ja hikisiä ukkoja ja suuria riippatissejään pursuavia lähes yläosattomissa liikkuvia akkoja kaupoissa ja jopa ruokatavarapuolella. Äääk, oksettaa!

    Kotonaan saa tietenkin olla miten huvittaa mutta yleisillä paikoilla tulisi noudattaa hyviä tapoja, se kuuluu yleis-sivistykseenkin. Tursuava perse mikroshortseissa on kauhea näky joka säikäyttää koiratkin, mutta jopa vanhoja kantturoitakin näkee niissä. Samaten läskejä miehiä liian pieni t-paita päällä, oikein naurattaa kun lelluva maha pyrkii esiin ja takaa näky 3 tuumaa persvakoa. Kai se itsekritiikki häviää yhä enemmän iän mukana??

    Leggingseille pitäsi muuten laittaa joku ikäraja.

    Äänestä

  • my eyes my eyse kirjoitti:

    alushousuja pidetään uimahousuina ja rnitsikoita uimapuvun yläosana, missä on suomalaisen "fiksun" naisen arvostelukyky, venäläiset kauhistelevat Hiukassa

    Äänestä

  • Yks tikkunen kirjoitti:

    alushousuja pidetään uimahousuina ja rnitsikoita uimapuvun yläosana, missä on suomalaisen "fiksun" naisen arvostelukyky, venäläiset kauhistelevat Hiukassa

    venäläisten kauhisteluja ei lasketa, ne voi suksia karvalakkiensa takasin uraliin, ei tänne ole pakko tulla. enne oli paremmin , venäjälle ei päässyt eikä sieltä päästy tänne.

    Äänestä

  • njet karvahattu kirjoitti:

    venäläisten kauhisteluja ei lasketa, ne voi suksia karvalakkiensa takasin uraliin, ei tänne ole pakko tulla. enne oli paremmin , venäjälle ei päässyt eikä sieltä päästy tänne.

    Meidän naapurin eukko osti uudet mini-pikinit ja sitä ihanuutta onkin sitten kestänyt koko kesän että tulee siihen ihan raja-aidan viereen pyllistelemään niin että karvat tursuaa. Olisi edes vähän lahkeita kun ei älyä seivata.
    En ole ahsdasmielinen mutta kyllä täytyy sanoa että alkaa olla jo mitta täynnä kun tuota ihanuutta joutuu toljottamaan.
    Hyvät käytöstavat ja moraali ovat nykyään "kesämuodissa"pahasti hukassa. En ole yksin tämän asian kanssa, on siihen meillä kiinnittänyt huomiota jopa ala-asteikäiset lapset jotka tulevat hämmennyksissä sisälle kertomaan. Perheenpääkin vaikka on huumori-ihmisiä sanoo ihan punehtuvansa niiden näkymien edesä.

    Äänestä

Kuopiossa ovat poliisit innoissaan nähtyään alastomia hippejä istuskelemassa metsässä kuin Edenin puutarhassa konsanaan.
Kainuussa ollaan sen verran vanhakantaisia, että tuskin tällaiset alastomat kokoontumiset metsässä onnistuvat.

Jokainen voi kuitenkin kokeilla omalla pihallaan.

Ja miksipä ei vät marjastajat voisi mennä marjaan alasti, samoin sienestämään.

Kesähelteellä voisi esim. Jormuan lavalla järjestää alaston tansseja. jne.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2226964

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kätön Matti kirjoitti:

Vaikka on kuinka kova helle niin on sopimatota liikuskella esimerkiksi alusvaatteissa. Jopa näkee naisia rintaliivisillään esimerk. pihalla ja jopa mantiellä liikuskelemassa,samoin on miehiä alus housuisillaan.Kyllä pitäisi olla senverran älliä päässä että alus vaatteet eivät ole ulkovaatteita eivätkä uima puvut kovin kalliita ole,luuluisi pystyvän ostamaan uima puvun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu