Marjastus

Olisiko Jyväskylän lähistöllä hyviä marjapaikkoja opiskelijaneitokaiselle, jolla on vain pyörä käytössään? Mikäli joku vain viitsii paljastaa oman marjapaikkansa.
62454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Voisin jopa hakea, ois kaveria metsään.

Äänestä

Ainakin mustikoita tuntuu tulevan tänä vuonna niukasti. Kuivuuden johdosta puolukat jäävät pieniksi. Joitakin marjapaikkoja kyllä löytyy pyörämatkankin päästä, mutta poimijoita on niin paljon, että saaliit jäävät kaupungin lähellä pieniksi. Vanhat paikat rappeutuvat myös vähitellen. Esimerkiksi puolukoita voi jollakin hakkuaukealla olla aluksi runsaasti, mutta noin viiden vuoden päästä paikka ei tuota enää juuri mitään. Vadelmalla tuottoisa kausi on vielä lyhyempi. Metsissä on kylläkin runsaasti mustikanvarpuja, mutta niissä ei ole mustikoita kuin siellä täällä.

Varsinaiset marjapaikat ovat valitettavasti syrjäseuduilla. Kaupungin lähellä poimimisen voi ottaa lähinnä liikunnan kannalta.

Äänestä
  • marjapaikkoja on fillarimatkankin päässä mutta itse en enää mene kun PARHAILLA MARJAPAIKOILLA karhuja liikkuu! Menneellä viikolla viimeks nähty. Joten turvallisempaa kun menet ostamaan marjat kaupasta.

    Äänestä

  • hui! kirjoitti:

    marjapaikkoja on fillarimatkankin päässä mutta itse en enää mene kun PARHAILLA MARJAPAIKOILLA karhuja liikkuu! Menneellä viikolla viimeks nähty. Joten turvallisempaa kun menet ostamaan marjat kaupasta.

    Tuskin se karhu ihmisen päälle käy. Karkuunhan ne menevät. Vai ajattelitkos että ne alkavat atpella marjoista?

    Ei tavallisella pienituloisella, saati opiskelijalla ole varaa ostaa marjoja. Kyllä ne on itse poimittava jos niitä haluaa.

    Äänestä

  • köyhä opiskelija kirjoitti:

    Tuskin se karhu ihmisen päälle käy. Karkuunhan ne menevät. Vai ajattelitkos että ne alkavat atpella marjoista?

    Ei tavallisella pienituloisella, saati opiskelijalla ole varaa ostaa marjoja. Kyllä ne on itse poimittava jos niitä haluaa.

    marjamailla karhuja oo, kunhan heitin huulta..ainahan karhuilla pelotellaan kun halutaan itse kerätä parhaat päältä kun on löytänyt hyvän marjapaikan.

    Äänestä

Onhan noita tuolla meijän metässä kun jaksais vaan kerätä. Karhu ei päälle tule kun kolistelet sitä ämpäriä piät ääntä jos nyt edes kaupungin puolelta poistut. Asuin joskus keltinmäessä siinähän sitä mettää on jokapuolella. Entinen naapuri keräs kovasti sieniä vesitornin juurelta ja koulun takaa löytyy marjojakin. Ihan pikku kersana oltiin kangasvuoren pururadan metässä keräilemässä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


marjast kirjoitti:

Olisiko Jyväskylän lähistöllä hyviä marjapaikkoja opiskelijaneitokaiselle, jolla on vain pyörä käytössään? Mikäli joku vain viitsii paljastaa oman marjapaikkansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu