,,,ei siis haluta palauttaa minun lakisääteisiä oikeuksiani, vaikka tämän taideterapeutin aviomies on korkeassa poliittisessa virassa YLE:n dokumenttiohjelmien vastaavana tuottajana ja vaikka hän puhuu niin kauniisti Kristillisen KAN yhdistyksen sivuilla arvoistaan ja armosta.
Mitä sinulle sanoo sana
armo?
Sana armo syntyy suvaitsevaisuudesta
ja Jeesuksen esimerkki Jumalan
suvaitsevaisuudesta ja armosta
meitä ihmisiä kohtaan on ollut minulle
aina hyvin selvä asia. Meillähän
on tuo jumalallinen armon lahja,
mutta sitä ei saa käyttää väärin.
Tietoisien väärien tekojen tekeminen
on moraalitonta ja olen huomannut,
että nimellisesti uskovissa
piireissä käytetään tätä hyvinkin
tietoisesti tulevien syntien anteeksi
saamiseen, ja minä pidän tätä tekopyhänä
ja häpeämättömänä hyväksikäyttönä.
Näin hienosti laskettelee dokumenttituottaja aakkosten liukumäkeä ja poimii oikeat kirjaimet joilla muodostaa moraalisesti herättäviä lauseita. Pitääkö tämä kristillisiä arvoja kannattava dokumenttituottaja vaimoaan tekopyhänä ja häpeämättömänä hyväksikäyttäjänä? Vai hyväksyykö hän vaimonsa tietoisesti tehdyt väärät ja laittomat teot? Koskeeko tämän dokumenttituottajan arvot vain määrättyjä piirejä ja esitetäänkö niitä noudatettavan vain lisäarvon saamiseksi itselleen?
Joudun siis pyytämään oikeuksiani Kristillisen KAN Armo yhdistyksen kautta. Tämä tarina jää varmaan elämään ikuisesti taidehistoriaan, koska tämähän on vain ensiaskel erääseen toiseen asiaan, mikäli oikeuksiani ei palauteta KAN Armo yhdistyksenkään kautta. Mutta ensi viikolla saan erään tilausteoksen valmiiksi ja alan jatkamaan Armonpyyntöni kirjoittamista yhdistykselle ja aion saada sen valmiiksi ja lähetetyksi ennen kuun loppua tai ainakin elokuun puoliväliin mennessä.
Mutta ajatelkaapa vähän, joudun siis pyytämään perusoikeuksieni palauttamista kristillisiä arvoja omien puheidensa mukaan kannattavilta, oikein kristillisen yhdistyksen kautta, koska yli seitsemän vuoden ajan olen yrittänyt saada niitä muita reittejä.
Säälittää ne oikeasti oikeamieliset ja hyväntahtoiset ihmiset jotka tekevät arvokasta työtä kirkon ja näiden kristillisten yhdistyksien kanssa ja joilla ei ole tietoakaan siitä miten heidän arvojaan käytetään härskisti hyväkseen.
Mitä sinulle sanoo sana
armo?
Sana armo syntyy suvaitsevaisuudesta
ja Jeesuksen esimerkki Jumalan
suvaitsevaisuudesta ja armosta
meitä ihmisiä kohtaan on ollut minulle
aina hyvin selvä asia. Meillähän
on tuo jumalallinen armon lahja,
mutta sitä ei saa käyttää väärin.
Tietoisien väärien tekojen tekeminen
on moraalitonta ja olen huomannut,
että nimellisesti uskovissa
piireissä käytetään tätä hyvinkin
tietoisesti tulevien syntien anteeksi
saamiseen, ja minä pidän tätä tekopyhänä
ja häpeämättömänä hyväksikäyttönä.
Näin hienosti laskettelee dokumenttituottaja aakkosten liukumäkeä ja poimii oikeat kirjaimet joilla muodostaa moraalisesti herättäviä lauseita. Pitääkö tämä kristillisiä arvoja kannattava dokumenttituottaja vaimoaan tekopyhänä ja häpeämättömänä hyväksikäyttäjänä? Vai hyväksyykö hän vaimonsa tietoisesti tehdyt väärät ja laittomat teot? Koskeeko tämän dokumenttituottajan arvot vain määrättyjä piirejä ja esitetäänkö niitä noudatettavan vain lisäarvon saamiseksi itselleen?
Joudun siis pyytämään oikeuksiani Kristillisen KAN Armo yhdistyksen kautta. Tämä tarina jää varmaan elämään ikuisesti taidehistoriaan, koska tämähän on vain ensiaskel erääseen toiseen asiaan, mikäli oikeuksiani ei palauteta KAN Armo yhdistyksenkään kautta. Mutta ensi viikolla saan erään tilausteoksen valmiiksi ja alan jatkamaan Armonpyyntöni kirjoittamista yhdistykselle ja aion saada sen valmiiksi ja lähetetyksi ennen kuun loppua tai ainakin elokuun puoliväliin mennessä.
Mutta ajatelkaapa vähän, joudun siis pyytämään perusoikeuksieni palauttamista kristillisiä arvoja omien puheidensa mukaan kannattavilta, oikein kristillisen yhdistyksen kautta, koska yli seitsemän vuoden ajan olen yrittänyt saada niitä muita reittejä.
Säälittää ne oikeasti oikeamieliset ja hyväntahtoiset ihmiset jotka tekevät arvokasta työtä kirkon ja näiden kristillisten yhdistyksien kanssa ja joilla ei ole tietoakaan siitä miten heidän arvojaan käytetään härskisti hyväkseen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
...että ihminen joutuu oikeasti pyytämään lakisääteisiä oikeuksiaan kristillisen ARMO yhdistyksen kautta, koska siihen kuuluvat kristillisiä arvoja omien puheidensa mukaan kannattavat, eivät niitä ole suostuneet muuten palauttamaan.
Nämä ihmiset joilla ei itsellään ole pulaa mistään ja jotka ovat sellaisessa asemassa että voivat viedä vallallaan jopa toisen ihmisen perusoikeudet, eivät halua palauttaa yhden ihmisen perusoikeuksia jotta tämä ihminen voisi elättää itsensä ja kouluttaa lapsensa omalla työllään.
Perusoikeudet ovat kuitenkin oikeuksia joiden pitäisi kuulua automaattisesti kaikille ihmisille, eikä voida olettaa että niitä kannattavat pitäisivät niitä vain joidenkin oikeuksina. Aivan samoin on kristillisten arvojen kanssa, niitä joko kannattaa tai sitten ei kannata, ei ole olemassa kuitenkaan vaihtoehtoa jossa kannattaa vain joidenkin oikeuksia tai vain joidenkin kohdalla noudattaa kristillisiä arvoja. Tällainen on kaikki huijausta ja arvoja kannatetaankin vain jotta saataisiin itselle ihmisten silmissä lisäarvoa.
Mutta oikeuksien haku täytyy siis tehdä Kristillisen KAN Armo yhdistyksen kautta, johon kuuluu tämän oikeuksia polkeneen taideterapeutin aviomies. Nämä ihmiset eivät muuten suostu palauttamaan näitä perusoikeuksia ja onkin mielenkiintoista nähdä saako oikeuksia Kristillisen yhdistyksenkään kautta. Mutta yritettävä on, koska itsensä elättäminen ja lastensa kouluttaminen omalla työllään on niin tärkeä asia.
No Armonpyyntöni teko yhdistykselle on noin puolivälissä ja toivon voivani lähettää sen mahdollisimman pian, jotta asian saisi eteenpäin.
Uskonnollinen keskustelu pitäisi viedä oikealle aihealueelle ettei turhaan hämmennä ja aiheuta sekaannusta väärällä palstalla. Miksi tuota asiaa täällä esität, teetkö uskonnollisia teoksia vai mistä on kysymys?
Alfa-Art on sinun yllytyksestäsi ruvennut mainostamaan näilläkin sivuilla. Kun vain palstalle tulee, niin siinä se heti jököttää silmien edessä. Eihän näissä keskusteluissa saa mainostaa, joten lopeta nyt ihmeessä tuon "opettavan ja innostavan" oppilaitoksen mainostaminen teksteissäsi. Uskomme vähemmälläkin, että se on pääkaupunkiseudun paras oppilaitos.
""että se on pääkaupunkiseudun paras oppilaitos.""
Ja tunkua oppilaitokseen riittää? Heh heh...
vuosia pystyssä pysyisi ellei oppilaita olisi. Vai taivaastako se manna sinne sataa?
rahaa riittää mainostamiseenkin!
...ja julkisella rahalla koko juttu mainosten kera ja näihin poliittisin suhtein rakennettuihin höpö höpö etupiireihin kaatuu koko maamme talous.
suotta vaihdoit nimimerkkiä, ei ole reilua kommentoida omia aloituklsiaan toisella nimimerkillä sen enempää kuin muutenkaan yhdssä ketjussa käyttää useampaa kuin yhtä.
Eikä sinulla ole mitään tietoa saako Alfa-Art "julkista rahaa", kuinka paljon ja miten suuren osan kokonaiskuluista. Kunhan kirjoitat mitä mieleen sattuu, sinua harmittaa kun et menestynyt koulussa toisten lailla, ja nyt sitten elämäntyöksesi parjaat koulua, sen opettajia ja entisiä oppilaita. Katsos, ei sille itse mitään voi jos ei kerta kaikkiaan ole lahjoja taidemaalariksi, paras hyväksyä elämän raa´at tosiasiat.
##suotta vaihdoit nimimerkkiä, ei ole reilua kommentoida omia aloituklsiaan toisella nimimerkillä sen enempää kuin muutenkaan yhdssä ketjussa käyttää useampaa kuin yhtä.##
Joo aina ei muista millä nimimerkillä kirjoittaa ketjuihin ja ne menevät sekaisin kiireessä. Mutta miksi itse kirjoitat nimimerkkisi suojasta nimeltä tietämällesi taiteilijalle, onko se mielestäsi reilua? Varsinkin kun olet yksi minua palstalla pitkään jahdanneista hyypiöistä.
##Eikä sinulla ole mitään tietoa saako Alfa-Art "julkista rahaa", kuinka paljon ja miten suuren osan kokonaiskuluista.##
Koko koulun toiminta pyörii suurimmassa osin eri muodoissa tulevan julkisen rahan turvin. Ja ne ketkä itse maksavat koulutuksensa, ovat varmaankin huijattu kouluun väärällä mainonnalla, niin kuin minäkin.
##Kunhan kirjoitat mitä mieleen sattuu, sinua harmittaa kun et menestynyt koulussa toisten lailla, ja nyt sitten elämäntyöksesi parjaat koulua, sen opettajia ja entisiä oppilaita.##
Ei en kirjoita mitä sattuu, vaan tosiasioita ja tiedät asian aivan hyvin itsekin. Ja kirjoittelen sen takia, koska tässä koulussa härskisti poljettiin minun perusoikeuksiani. Joka muuten tehtiin siksi että olin lahjakkain oppilas koko luokalta, kukaan toinen ei pystynyt lähellekään siihen mihin minä ja opettajien taholta siksi koska olin tullut kouluun koulun valheellisen mainonnan ja pääopettajan huijauksen takia.
##Katsos, ei sille itse mitään voi jos ei kerta kaikkiaan ole lahjoja taidemaalariksi, paras hyväksyä elämän raa´at tosiasiat.##
No jos puheidesi katteeksi esittelisinit niitä ihan omia "taideteoksiasi" niin jutullasi olisi muutakin painoarvoa, kuin pusikosta huutelijan katkerat vuodatukset. Mutta niitähän me emme tietystä syystä koskaan saa nähdä, koska sinun kannaltasi karmea totuus paljastuisi.
##vuosia pystyssä pysyisi ellei oppilaita olisi. Vai taivaastako se manna sinne sataa?##
Kyllä taivaasta ne sataa ja se taivas on julkisen talouden pohjaton kaivo mistä tuottavien veronmaksajien rahat ohjataan poliittisesti uskollisille etupiireille. Kyse on rakenteellisesta korruptiosta joka ulottuu läpi koko virkaportaan.
kuinka olet pihalla kuin lumiukko, kun kirjoitat
"No jos puheidesi katteeksi esittelisinit niitä ihan omia "taideteoksiasi" niin jutullasi olisi muutakin painoarvoa, kuin pusikosta huutelijan katkerat vuodatukset."
Ei taiteen tuntemiseen ja sen arviointiin tarvita omakohtaista taiteenteon hallintaa, taiteen periaatteet, teorian ja tulokset eivät näet ole mitään salatiedettä, jota ei kuka hyvänsä normaaliälyllä varustettu ei voisi oppia ja tuntea. Useimmat eri taiteenalojen tunnetut kriitikot ja tuntijat eivät itse aktiivisesti harrasta sen tekemistä, mutta nauttivat siitä huolimatta arvostusta sen asiantuntijana. Itse asiassa on parempikin, että ei joudu arvostelemaan kollegoja, koska siinä uskottavuus voi kärsiä pahastikin.
Sitä paitsi en kirjoituksillani ole puuttunut taiteen arviomiseen vaan sen kontekstiin muun elämän kanssa. Tunnen kyllä tapasi maalata netissä nähdyn perusteella, mutta en ole nähnyt erityistä syytä kommentoida sitä, ajan ja palstatilan voi käyttää mielekkäämminkin. Kaikenlaista taidetta on nykyään niin viljalti tarjolla, että puolisokeakin osaa jo sijoittaa kaiken näkemänsä suurta taustaa vastaan.
On muuten tämä sontakuskin ammatti perin antoisa. Siinä ajatukset voivat vapaasti lentää kuin Konsta Pylkkäsellä, kun ajo ei aivoja rasita. Siinä ne taiteenkin suuret totuudet selvittää, ja on aikaa miettiä tällaistenkin kirjoitusten ja kirjoittajien tarkoitusperiä (tai perättömyyksiä). Me filosofithan tähän sonnanluontiin ajaudummekin kun tajuamme sonnan ja muun maailmanmenon samnakaltaisuuden. Tuo taide mukaanluettuna.
kuinka maailma on toiminut ja tulee aina toimimaan. Parasta onkin joko ulvo sutena susien joukossa tai vetäytyä sivuun naureskelemaan kaiken turhanpäiväisyyttä. Täältä sivusta on lysti seurata ulvovaa laumaa ja sen jäsentenvälistä, eipä aika tule pitkäksi.
Ryhdyt nyt liian analyyttiseksi. Ei hän ymmärrä eikä kykene vastaamaan noin vaikeisiin luonnehdintoihin.
Pysy hänen linjallaan niin hän ymmärtää jotain.
##kuinka maailma on toiminut ja tulee aina toimimaan.##
Niin korruption ja hyvävelijärjestelmän mukaisesti, jossa lahjakkuudella ja osamisella ei ole merkitystä, vain sillä että poliittiset etupiirit rahastavat maan kuiviin. Mutta mitä muutaman vuoden päästä, kun julkinen raha yksinkertaisesti loppuu?
##Parasta onkin joko ulvo sutena susien joukossa tai vetäytyä sivuun naureskelemaan kaiken turhanpäiväisyyttä.##
Moraalisen pelkurin juttuja.
##Täältä sivusta on lysti seurata ulvovaa laumaa ja sen jäsentenvälistä, eipä aika tule pitkäksi.##
Ja minäkun sain sen käsityksen että ulvot sutena muiden joukossa, tai pikemminkin piipität sieltä nimimerkkisi suojasta arkana kuin kaniini.
##Ei taiteen tuntemiseen ja sen arviointiin tarvita omakohtaista taiteenteon hallintaa, taiteen periaatteet, teorian ja tulokset eivät näet ole mitään salatiedettä, jota ei kuka hyvänsä normaaliälyllä varustettu ei voisi oppia ja tuntea.##
Juuri näin ja tässä me tulemmekin siihen että sinä tuskin olet normaalijärkinen, ainakaan juttujesi perusteella.
##Useimmat eri taiteenalojen tunnetut kriitikot ja tuntijat eivät itse aktiivisesti harrasta sen tekemistä, mutta nauttivat siitä huolimatta arvostusta sen asiantuntijana. Itse asiassa on parempikin, että ei joudu arvostelemaan kollegoja, koska siinä uskottavuus voi kärsiä pahastikin.##
Siksi kai he historian valossa katseltuna ovatkin olleet useimmiten väärässä. Mutta esitätkö sinä muka luuluvasi heihin?
##Sitä paitsi en kirjoituksillani ole puuttunut taiteen arviomiseen vaan sen kontekstiin muun elämän kanssa. Tunnen kyllä tapasi maalata netissä nähdyn perusteella, mutta en ole nähnyt erityistä syytä kommentoida sitä, ajan ja palstatilan voi käyttää mielekkäämminkin. Kaikenlaista taidetta on nykyään niin viljalti tarjolla, että puolisokeakin osaa jo sijoittaa kaiken näkemänsä suurta taustaa vastaan.##
Niin ja kaikenlaisia nimimerkkien suojasta höpöttäjiäkin löytyy joka lähtöön, jopa taidepalstalle esiintymään jonain ammattiarvioijana.
##On muuten tämä sontakuskin ammatti perin antoisa. Siinä ajatukset voivat vapaasti lentää kuin Konsta Pylkkäsellä, kun ajo ei aivoja rasita. Siinä ne taiteenkin suuret totuudet selvittää, ja on aikaa miettiä tällaistenkin kirjoitusten ja kirjoittajien tarkoitusperiä (tai perättömyyksiä). Me filosofithan tähän sonnanluontiin ajaudummekin kun tajuamme sonnan ja muun maailmanmenon samnakaltaisuuden. Tuo taide mukaanluettuna.##
Jaa a, että oikein filosofin kanssa sitä joutuu taidepalstalla keskustelemaan, filosofeilla ei sitten ole mitään omaa palstaa jossa jutella hengenheimolaisten kanssa? Juttuja näköjään riittää vaikka muille jakaa.
...eivät kaikki ole yhtä tyhmiä kuin sinä!
vinha veikko, kirjoittipa tänne mitä hyvänsä niin sinä käännät sen oitis henkilöön meneviksi tölväisyiksi. Toisaalta annat tosi hyvin ymmärtää, että otat elämän turhan vakavasti, kuten vähäistä huumorintajua omaavilla on tapana. Olisin kuitenkin odottanut, että edes filosofointi ja Konsta Pylkkänen samassa yhteydessä olisi hellittänyt kiristystä mutta ei, sinun kopastasi irtoaa vain tosikon juttuja. Vaan lystiähän on lukea millaiselle mutkalle kulloinkin väännät ne seitsemän vakioteemaasi, tietynlaista lahjakkuutta sekin.
kysymyksen eli "Mutta mitä muutaman vuoden päästä, kun julkinen raha yksinkertaisesti loppuu?"
Sitten käytetään yksityistä rahaa.
Mitä moraaliin tulee niin pelkuriko uskaltaa hypätä tuon ihanan korruption ja hyvävelijärjestelmän ulkopuolelle? Kyllä asianlaita on niin, että moraalittomat pelkurit jäävät pyörittämään sitä oravanpyörää, tai kuten muutamat, surkuttelevat itsesäälissä onnetonta kohtaloaan ikäänkuin siihen ei voisi vaikuttaa. Mutta jätkä sen kun nauraa partaansa ja porskuttaa.
"Sitten käytetään yksityistä rahaa."
Niin kuka käyttää ja kuka ei? Ja minkälaiseen taiteeseen se käytetään?
"Mitä moraaliin tulee niin pelkuriko uskaltaa hypätä tuon ihanan korruption ja hyvävelijärjestelmän ulkopuolelle?"
Moraalinen pelkuri joko menee systeemin mukana tai hyppää ulos koko systeemistä, kun oikea keino olisi asettua vastustamaan mätää systeemiä.
"tai kuten muutamat, surkuttelevat itsesäälissä onnetonta kohtaloaan ikäänkuin siihen ei voisi vaikuttaa."
Joskus jonkun kuvan luominen on hetkellisen tarkoituksenmukaista, mutta ajan kanssa tosiasiat ja pyrkimykset sitten pikkuhiljaa paljastuvat ja silloin saattavat aueta sinunkin silmäsi. Kaikella on tarkoituksensa ja varsinkin etukäteen huolella suunnitelluilla asioilla.
"Toisaalta annat tosi hyvin ymmärtää, että otat elämän turhan vakavasti, kuten vähäistä huumorintajua omaavilla on tapana."
Tässä sen näkee kuinka pihalla olet, koska kaikki minut tuntevat tietävät minun olevan suuri huumorimies.
"Ajan kanssa....ajan kanssa" Tuo on mitä sinä aina jauhat päivät pääksytysten. Rohkaise meitä jollakin esimerkillä mitkä viittaavat vaikkapa alkeellisena alkuna tuohon kaihoamaasi taidemaailman tilaan? Olisiko meillä mitään konkreettista tarttumapintaa tuolle utopistiselle "tosiasialle" jota hehkutat alvariinsa ja siihen kuuluu myös varainhankinta? Milloin aikasintaan on odotettavissa noita "paljastuksia"? Mitä ne "paljastukset" oikeasti pitää sisällään ja kuka olisi niin uskottava ja uhrautuva joka meidät johdattaa tuolle Edenin tielle?
Unelmoidahan aina voi, mutta jos siitä tulee ainoa ja oikea päämäärä yhden ihmisen elämässä ilman että minkäänlaisia konkreettisia ja kouriintuntuvia yksittäisiä esimerkkejä olisi nähtävillä niin ne ovat täsmälleen samanlaisia päiväunia kuin ne taannoiset kommunistiagitaattorit jotka maalailivat paratiisielämää hyväuskoisille silloin 50- luvun alussa. Myöhemmin onkin sitten huomattu että totuus kuitenkin on ihan toisenlainen ja raadollinen ja näin tulee olemaan myöskin taide-elämässä usko tai älä.
##Rohkaise meitä jollakin esimerkillä mitkä viittaavat vaikkapa alkeellisena alkuna tuohon kaihoamaasi taidemaailman tilaan?##
Julkiset pyynnöt omalla nimellä, kiitos!
##Olisiko meillä mitään konkreettista tarttumapintaa tuolle utopistiselle "tosiasialle" jota hehkutat alvariinsa ja siihen kuuluu myös varainhankinta?##
Jo toinen kysymys, uteliaisuus siis kasvaa.
##Milloin aikasintaan on odotettavissa noita "paljastuksia"? Mitä ne "paljastukset" oikeasti pitää sisällään ja kuka olisi niin uskottava ja uhrautuva joka meidät johdattaa tuolle Edenin tielle?##
Odotatko paljastusteni vievän sinut paratiisiin, vai mitä ihmettä oikein sekoilet?
##Myöhemmin onkin sitten huomattu että totuus kuitenkin on ihan toisenlainen ja raadollinen ja näin tulee olemaan myöskin taide-elämässä usko tai älä.##
Ai jaa, no eiköhän asia juuri koske näitä asioita? Mutta ennustajaeukon mielentila ja ajattelun selkeys tulevat hyvin esille kirjoituksesta ja kertokoon se kaiken.
ei ole puuttua luetun väärinymmärrykseen mutta teen nyt poikkeuksen koska toistuvasti osoitat, että et ymmärrä kirjoittamaani. En ole sanonut, että et ole huumorintajuinen, enhän edes tunne sinua. Lue nyt huolella uudestaan tämä
"Toisaalta annat tosi hyvin ymmärtää, että otat elämän turhan vakavasti, kuten vähäistä huumorintajua omaavilla on tapana."
ja jos edelleen väität samaa, et ymmärrä kielen kaksoismerkityksellisyyttä, joka selittää myös aiemmat virhetulkintasi. Kas, kieli on yhtä vivahteikasta kuin maalaustaide, eivätkä kaikki osa niitä lukea oikein.
""Toisaalta annat tosi hyvin ymmärtää, että otat elämän turhan vakavasti, kuten vähäistä huumorintajua omaavilla on tapana.""
Kerrot selkerästi että sen ymmärryksen mukaan joka sinulla asiasta on, otan elämän turhan vakavasti kuten vähäistä huumorintajua omaavilla on tapana.
"et ymmärrä kielen kaksoismerkityksellisyyttä, joka selittää myös aiemmat virhetulkintasi."
Kumma että minulla on aivan sama kuva sinusta.
"Kas, kieli on yhtä vivahteikasta kuin maalaustaide, eivätkä kaikki osa niitä lukea oikein."
Niin ja kuten nyt huomaamme et osaa lukea kumpaakaan.
Sinä et ymmärrä kirjoitettua tekstiä?! No en ollenkaan ihmettele että ärjähtelet täällä joka suuntaan. Lukihäiriölläkin on rajansa. Sinun rajallisuutesi menee senkin alle valitettavasti. Esitin sinulle selviä kysymyksiä joihin oletin sinun pystyvän vastaamaan. Sinä sen sijaan pyydät minun paljastamaan henkilöllisyyteni ja itse kirjoitat nimimerkillä?!?!? Olet riidankylväjä/haastaja jolla ei ole sääntöjä. Sitten olet olevinasi joku Messias joka pelastaa suomen klikkiytyneen taide-elämän. Kun sinulta kysyy näkyykö valoa tunnelin päässä ja koska alkaa jotain tapahtumaan vaadit minua esittämään kysymyksen omalla nimelläni.
Valitettavasti olet paskanpuhuja jolla on oma lehmä ojassa ja tuolla asenteella se lehmä tulee sinne jäämäänkin ainiaaksi sen saat nähdä.
"Sinä et ymmärrä kirjoitettua tekstiä?!"
En niin sekavaa tekstiä jota sinä suollat!
"No en ollenkaan ihmettele että ärjähtelet täällä joka suuntaan."
No kyllä minä pitäisin sinun kirjoituksiasi ärjähtelyinä, ennemmin kuin omiani.
"Lukihäiriölläkin on rajansa. Sinun rajallisuutesi menee senkin alle valitettavasti."
Ei minulla ei ole todettu kyseisiä häiriöitä, joten silloin vika on kirjoittajassa, eli sinussa.
"Sinä sen sijaan pyydät minun paljastamaan henkilöllisyyteni ja itse kirjoitat nimimerkillä?!?!? Olet riidankylväjä/haastaja jolla ei ole sääntöjä."
Mitäs sääntöjä itselläsi muka on? Kirjoittelet nimimerkkisi taiteilijan kanssa jonka henkilöllisyyden tiedät! Joten pyysin vain samoja sääntöjä molemmille!
"Sitten olet olevinasi joku Messias joka pelastaa suomen klikkiytyneen taide-elämän."
No nyt meni kyllä mielikuvituksen puolelle, minäkö muka messias joka pelastaisi maamme taiteen? Ei kiitos minun harteilleni moista riippakiveä, mutta jos vapailla kantaa ottavilla kirjoituksillani joissa otan epäkohtia esille, saan ensimmäisen kiven vieritettyä josta kasvaa valtava kivivyöry, niin silloin olen kyllä itseeni melkoisen tyytyväinen.
Muutos lähtee aina liikkeelle yhdestä tai useammasta valistuneesta yksilöstä, jotka huomaavat vanhat systeemit ja käytännöt aikansa eläneiksi ja alkavat ottaa epäkohtia esille. Tämän jälkeen viisaimmat ja oikeudenmukaisimmat liittyvät kritisoijien joukkoon ja viimeiseksi ennen vanhan systeemin romahtamista, sille nauretaan jo avoimesti ja taidealalla tämä viimeinen vaihe on käynnissä. Nykyiselle taiteelle nauretaan jo avoimesti.
"Kun sinulta kysyy näkyykö valoa tunnelin päässä ja koska alkaa jotain tapahtumaan vaadit minua esittämään kysymyksen omalla nimelläni."
Ei tätä maata johtaa korruptoitunut hallitus ja saamaton, alistettu ja herranpelkoinen kansamme ei uskalla vaatia normaalia länsimaista demokratista oikeusvaltiota itselleen. Ja minulla ei ole valtaa eikä mahdollisuutta vaikuttaa asioihin, muuten kuin esille ottamalla ja kirjoittamalla asioista avoimesti. Mutta mitään sankarin viittaa tai messiaaksi kutsumista en tarvitse, olen vain tavallinen huippulahjakas taidemaalari joka joutui niin törkeän kohtelun kohteeksi kateellisten paskiaisten toimesta taidekoulussa, että haluan tehdä kaikkeni muuttaakseni alaa demokraattisempaan suuntaan. Jotta kukaan toinen ei joutuisi näiden sisäpiiriin kuuluvien huijareiden samanlaisen kohtelun kohteeksi, koswka valta ei kuulu tällaisille ihmisille.
"Valitettavasti olet paskanpuhuja jolla on oma lehmä ojassa ja tuolla asenteella se lehmä tulee sinne jäämäänkin ainiaaksi sen saat nähdä."
Niin ensin messias ja sitten paskanjauhaja, mielialasi vaihtelevat näköjään kirjoittamiesi kappaleiden rytmissä, mutta koita nyt päättää, koska samassa kirjoituksessa esiintyen kirjoituksesi näyttää todella omituiselta sekoilulta. Ja lopuksi kysyisin mikäs asenteessani on vikaa?