Tukka lähtee

Onko imettäjän ruokavaliossa jotain, mitä pitäisi huomioida - olen huomannut, että tukkani on alkanut lähteä. Lapsi 2,5 kk.

Eli, puuttuuko ruokavaliostani jotain ja onko joku muu havainnut samaa ja löytänyt jonkun ratkaisun?
51400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hei!
Juu, kyllä lähtee hiuksia ja reilusti! Itse olen imettänyt reilu 5 kk:tta ja tuntuu että hiuksia on enää 1/3 entisestä.. Kuuluu kaiketi imetyksen kuvaan. Kävin ostamassa äskettäin apteekista vitamiinia, Multitabs "Special 2 ", joka on tarkoitettu nimenomaan odottaville ja imettäville, luulisin että siitä on edes vähän apua.

Äänestä

Minulla on aina lähtenyt imetysaikana hiuksia paljon. Kuuluu kuulemma asiaan, sanoivat neuvolassa ja parturissa. Tukka voi raskausaikana yleensä hyvin ja on lepovaiheessa, mutta imetysaikana onkin sitten sulkasadon vuoro. Mutta älä huoli, kyllä se takaisin kasvaa. Ja alkaa kasvaa jo imetysaikana. Ainakin itselläni hiustenlähtö on ollut pahimmillaan kuuden ensimmäisen kuukauden aikana ja sitten on alkanut tulla uutta tukkaa.

Äänestä

synnytyksen jälkeen hiustenlähtö on normaalia. se ei liity imettämiseen vaan raskauden jälkeiseen hormooni toimintaan. saat kyllä kaikki ravintoaineet kun syöt monipuolista ruokaa.

Äänestä

Älä huoli, se kuuluu asiaan. ;) Anna ajan kulua, niin huomaat että huistenlähtö loppuu. Myös stressistä kärsivät ihmiset törmäävät samaan ongelmaan...

Äänestä

se om hormonaalista ja minulta lähti myös, ei ole mitään tehtävissä,mutta alkaa palautumaan kyllä. sellaista se on lasten teko =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Takku kirjoitti:

Onko imettäjän ruokavaliossa jotain, mitä pitäisi huomioida - olen huomannut, että tukkani on alkanut lähteä. Lapsi 2,5 kk.

Eli, puuttuuko ruokavaliostani jotain ja onko joku muu havainnut samaa ja löytänyt jonkun ratkaisun?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu