he lähtivät liikkeelle
jo aamutuimaan,
pitkä, laiha ja kumara mies
kyttyrä selässään,
katse tiukasti kadussa
ja nainen, pyöreähkö,
vielä suoraselkäinen,
tervejalkainen,
vilkuili ympärilleen
kaiken aikaa.
Molemmilla puhtaanvalkeat
hellehatut,
vaaleahkot paidat,
city-shortsit ja
melko tasatahtiin
katua koskevat
sukattomat sandaalit,
niin kuin samaan ja
oikeaan tyyliin kuului.
Niin ja ne kävelysauvat,
jotka löivät
melkein samaan tahtiin asfalttiin -
miehen hyvin raskaasti,
naisen kevyemmin,
tarpeettoman oloisesti.
Risteyksen liikennevaloissa
mies vilkaisi
ensimmäisen kerran vaimoaan,
pysäytti pelkällä katseellaan
katsomaan vain eteensä
ja astui suojatielle hänen edellään.
Lehmuksen lehtiä suhisutti
viimein helteiden jälkeinen
vilvoittava tuuli
ja taivas oli luojan kiitos
pilvessä taas,
sateen tuoksu jo sieraimissa
eikä sanaakaan tarvinnut vaihtaa.
Mies sai levähtää hetken
suojatien toisessa päässä,
odottaa vaimoaan –
jäädä nyt vilkuilemaan
vaihteeksi taivaalle
röyhkeästi kirkuvan lokin perään?
Mutta kyllä se sieltä tulisi,
jälleen,
katsoisi huikaisevan hetken
suoraan silmiin
ja hymyilisi hieman hämillään -
asettautuisi miehen askeliin.
jo aamutuimaan,
pitkä, laiha ja kumara mies
kyttyrä selässään,
katse tiukasti kadussa
ja nainen, pyöreähkö,
vielä suoraselkäinen,
tervejalkainen,
vilkuili ympärilleen
kaiken aikaa.
Molemmilla puhtaanvalkeat
hellehatut,
vaaleahkot paidat,
city-shortsit ja
melko tasatahtiin
katua koskevat
sukattomat sandaalit,
niin kuin samaan ja
oikeaan tyyliin kuului.
Niin ja ne kävelysauvat,
jotka löivät
melkein samaan tahtiin asfalttiin -
miehen hyvin raskaasti,
naisen kevyemmin,
tarpeettoman oloisesti.
Risteyksen liikennevaloissa
mies vilkaisi
ensimmäisen kerran vaimoaan,
pysäytti pelkällä katseellaan
katsomaan vain eteensä
ja astui suojatielle hänen edellään.
Lehmuksen lehtiä suhisutti
viimein helteiden jälkeinen
vilvoittava tuuli
ja taivas oli luojan kiitos
pilvessä taas,
sateen tuoksu jo sieraimissa
eikä sanaakaan tarvinnut vaihtaa.
Mies sai levähtää hetken
suojatien toisessa päässä,
odottaa vaimoaan –
jäädä nyt vilkuilemaan
vaihteeksi taivaalle
röyhkeästi kirkuvan lokin perään?
Mutta kyllä se sieltä tulisi,
jälleen,
katsoisi huikaisevan hetken
suoraan silmiin
ja hymyilisi hieman hämillään -
asettautuisi miehen askeliin.
Vastaukset 20
Vanhimmat
taapertaa yhdessä sauvojen kera tai ilman, iästä riippumatta.
Tästä huokui aito välittäminen toisesta, kiintymys, suuri rakkaus.
Piristävä poikkeus, toi valonpilkahduksen hieman tummasävyiseen päivääni. Kiitos runoilijalle!
suotta nimetä runoilijaksi ilman yhtäkään rakkaus- tai rakastaa-sanan perus- tai taivutusmuotoa elämänmittaisesta rakkaudesta ja hyväksynnästä, pelkän suorasanaisen tarinan kirjoittajaa?
Asiallinen palaute niin minulle kuin kullekkin harrastajakirjoittajalle olisi tervetullutta.
Se itse tuon ja muidenkin tekstieni kirjoittamisesta.
Oikeat runot, rakkausrunotkin lienevät jotakin aivan muuta?
Ehkä päivästäsi tulee viimeistään tänään hieman valoisampi.
olet oivaltanut hyvin sanan rakkaus monimuotoisuuden. Kuvaat kahta, joiden elämä on hioutunut yhteenkuulumiseksi, jossa sanoja ei tarvita, Hyväksyvä katse, ehkä hymynkare ja nuo yhtenäiset asut.Herkullinen tuo hetki suojatiellä. Et ole langennut houkutukseen ladella sanoja sanojen vuoksi. Saat pienillä oivalluksilla lukijan sisään runon tapahtumiin. Ehkä itse tiivistäisin aavistuksen verran mutta Sinä olet runosi herra, joten jätän asian pähkäilyn itsellesi.
Miksi muuten käytät sanontaa:oikeat runot. Sinun kirjoituksesi on runoutta parhaimmillaan. Runon ei tarvitse olla tavumääriin, poljentoihin ja riimeihin sidottua. Runo on lukemisen vapautta ja luomisen iloa.
joka auttanee ei-runoilijaa uusiin oivalluksiin.:)
Tiivistä! Siitähän kaikki tämä minun osaltani aikoinaan Suomi24:ssä alkoi.;D
yhteenkuuluvuudesta!
Yhdyn ed.´jokeriin´, en väheksy mitenkään
esintätapaasi, kieltämttä hyvä ja oivaltava
tulkintatapa..ehkä muutama ´elementti´
lyhyempi versio ´ns. purasis´
Kiitän Ei run...
Tällä kertaa rakkaustarina.:)
lämmin kertomus rakastamisesta. Ehkäpä tiivistäminen on toinen juttu, molempia tarvitaan.
taas kotona,
lepäilevät arkoina vierekkäin
sängynpeiton päällä
vielä vuosien jälkeen
kuin ennen ensi kertaa -
paljain varpain;
mies jalkoja myöten
kivusta kipunoiden,
kädet yhä rauhoittavasti
naisen ympärillä,
nainen pää kipeänä
harhailevista ajatuksista.
Nukahtavat yhdessä,
näkevät omat unensa.
Ei kai lopullisesti? siis ´nukahtaneet´!?
Osasitpas ja kunnolla
ns. ´tiivistää´..
mielenkiintoista tarinasi
jatko.. ´runosi´...
ps. olisitkohan sittenkin jonkunlaisen romaanin
parempi puolisko....
unistaan
auringonnousuun;
katsoivat siinä
hieman yhä
pöpperöisinä tovin
toisiaan silmiin -
kerran toisiinsa mieltyneet.
Ulkona jyrisi jo.
Lepo liennyttänyt kivut,
tyynnyttänyt
sinkoilevat ajatukset.
Kohta taas salamoisi -
raikastuisi luonto
ihmisen astua ulos.
Iiihanaa..
sanosin loistavaa..
Kiitoksia Ei run..
tuota luonnon muutosta
ja muutosta -
mutta lämpöä siitä ainakin löytyy
niinkuin tänä kesänä :)
mutta tiedän mistä pidän.
Sait minut hymyilemään. Lempeitä katseita kanssakulkijoille:)
nutistaa mies vaimoaan,
ylpeän omistavasti.
Päästää irti.
- Jos menet,
niin menisitkö
päiväkahvit?
Vaimo nousee,
oikoo vaatteitaan,
vartensa
hiukan ovelaa
tuiketta silmissään.
Sen osaa vielä,
keittää kunnolla -
ja kun sille päälle sattuu
leipoa omat lämpimäisensä,
joskus tuulihattujakin.
Sinäpä sen nyt sanoit
siis tuon
jos menet, niin menisitkö
kuinka monta kertaa olenkaan mennyt
vaikka olisin tahtonut jäädä
Ja samaa voisi kysyä toisinpäin
kysymällä vain
jos tulet, niin tulisitko
sillä ei ole ollenkaan sama asia
tulla vaikka ei haluaisi
Sitä se on rakkaus
se ei kahlitse vaan antaa valinnanvapauden
se omii mutta ei silti omista
ja niin eletään askeltaen eteenpäin yhdessä
mutta ei välttämättä kuitenkaan
kuolla samaan aikaan
Tämä runo kiinnitti huomioni.Täysin erilaista,mielekiintoista tekstiä,oli ilo lukea!!
Tahdon lisää tätä :)
samanlaista tarinaa,
eikä tarpeen lienekään?
Mutt mihin sana-askeleet
tuon kirjoittajan
taasen vieneekään?
Hän onko puolikas jo romaania,
alku vaiko loppu sen?
Vai kompuroiko sanoissansa,
joskus aivan tahallansa
vaiko tahtomatta -
eteensä katsomatta?
Hän onko lempeä,
kun lempeä noin kuvaa?
Hän onko mies tuo kyttyräinen,
vaiko vaimonsa,
jo aamuyöstä
manan maille mennyt?
Hän onko Pirkka,
koska Pirkasta hän
tuohon tapaan kirjoitteli,
vaiko Tiina, Taina taikka Mari,
taikka sitten itse Mata Hari?
Vaiko mies tuo joka
naisen raiskas,
tai mies tyhjäjalustainen,
päissään naisen vuoksi
ja niin hällä vari?
Vai onko kova niinkuin
naisen silikoonitissi,
vieraan peilin
rikki moukaroinut missi?
Mut yks on aivan varma:
Riskin otti
salamoiden lyödä
itseänsä pitkin,
maahan,
se on hänen karma -
ukkosenjohdattimen
virkaan kun niin pyrki -
eikä runoilijaks laisin.
Joten Jyrki älä tyrki!:)
Tuumasipa lopuks,
minkäs tuolle taisin:
Lempeä ol lempi
noiden kahden,
nainen matkas yksi
yli kuolon lahden.
Niin päätin tarinansa,
ettei yksin jäisi vaimo
dementiaan vaipumaan,
eikä tarvitsisi miehen päättää,
nukahtaako yhdessä
myös uneen viimeiseen.
Siks sydäntänsä
rehkimällä rääkkää,
kiipee jyrkkään rinteeseen
ja toivoo,
yhden toiveen verran vielä.
noin vain tulla
huutamalla minä, minä, minä.
Ja mitkä tarpeet mulla,
mulla, mulla, mulla,
eikä sulla.
Ei runoilijaks tulla
mielistelemällä -
eikä rallatellen pelkkää
ilosanomaa.
Ei runoilijaks tulla
ohjaamalla toista,
toistamalla riimin
siihen tähän.
Ei runoilijaks tulla
vain jos joku pyytää -
ehkä pääsis vasta sitten,
joku uskoo,
jos sen itse kustantaa.
Mutt enemmän
mä tähän uskon:
jos sen uskaltaa -
olla kesken, vajavainen,
joskus ottaa enemmän
kuin antaa,
joskus murheet
maailmankin kantaa,
mutt mistä lohdun
toisille voi antaa,
jos tyhjä on ja
huutaa täytteeks:
minä, minä, minä?
Me kirjoitimme
toisillemme, toisistamme
kyllä,
saman kaaren alla,
sama taivas yllä.
Kas, hieman paatostahan
kaivattiin?:)
Oli vain vähän aikaa lukea tämä runo - hutaisemalla vilkaisten suorastaan (anteeksi kauneuden ja hengen jumalat), mutta voimaa antoi se huikeasti. Näin yksinäisenä ihmisenä unelmat antavat voimaa. Ja mikäpä enemmän voimaa antaisi kuin unelma harmoniasta, vaikkapa vain sen tavoittelusta. Yhdessä eteenpäin, ehkäpä vielä minäkin, tasatahtiin Adonikseni. No. aika unelmille, aika anjoviksille, salaatti valmistuu; ja sitten metsään! Varo kuitenkin vahva karhuni jos tielle osut, et ihan helpolla pääse: siitä pitää aamun kuntosalikäynti huolen.
metsä harmoniaa tuo.
Jos tarkoitus on,
päädyt kyllä
Adonikses luo.
Jos sulla oma karhu
siellä metsikössä on,
saa karhu sulta tuta,
kuka oiken kukin on?
Sun toiveesi nuo
täyttyköön,
et karhuu ala pelkään,
vaan innoissasi
kohdatessas
sitä mäiskit selkään:
"Kas, kuomaseni,
ootkos ennen maistanut
sä tätä.
Jos et, niin harmoniaan,
unelmoimaan
minut tähän
jätä.
Mä vasustani,
jota kannan,
sulle kohta
annan..."
Niin, unelmoi
ja unelmasi täytä.