Mafia pelattu läpi

Nyt Mafia on vihdoinkin pelattu läpi. Muutaman kerran oli tilanne, että pelaaminen meinasi jäädä kesken lopullisesti, mutta menihän se sittenkin läpi ja ilman huijauksia.

Vaikein tehtävä oli ehdottomasti Great Deal - Parking Lot. Vasta 12. tehtävä kahdestakymmenestä, mutta silti mikään sen jälkeen ollut tehtävä ei ollut yhtä vaikea. Jopa viimeinen tehtävä oli selvästi helpompi. Toiseksi vaikein kohta oli ehkä Election Campain - Old Prison. Torniin kiivetessä kuoli monta kertaa viimeisen vastassa olleen miehen haulikkoon ja hermot meni.

Vaikeusaste pelissä oli kuitenkin melko sopiva, sillä moni aluksi vaikealta vaikuttanut kohtaus onnistui jo muutaman yrityksen jälkeen. Vaikeusastetta olisi silti toivonut sen verran helpommaksi, että pelissä olisi ollut jatkuva talletusmahdollisuus. Ilman omavalintaista talletusta monessa tehtävässä meni hermot, kun kuolema tuli aivan kalkkiviivoilla ja sitten koko tehtävä piti aloittaa taas alusta.

Hyvä asia oli se, että pelissä huijaamista ei ole tehty kovin helpoksi. Jos se olisi ollut helppoa, niin huijaamiseen olisi sortunut pelin aikana jo aika alussa, mutta nyt peli tuli pelattua rehellisin keinoin läpi.
4675
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kuinka paljon sulla meni aikaa siihen tehtäväosion läpi vetämiseen (ne 20 tehtävää)

Äänestä
  • En todellakaan muista, enkä ole edes mielessäni laskenut. Kokonaisuudessaan kesti kuitenkin melko pitkään, kun välillä olin lopettanut joksikin aikaa pelin pelaamisen kokonaan. Tässä välillä peli oli jopa kokonaan pois koneelta ja myöhemmin asensin sen taas uudestaan ja jatkoin pelaamista.

    Äänestä

Oliko mafia sinulla tietokoneella vaiko Playstationilla? Ajattelin vain oletko päässyt kaikki ``Freeride Extremen´´ tehtävät läpi. itse olen Freeride Extremen tehtävissä. Freeride Extreme vain tietokoneen versiolla.

Äänestä
  • Tietokoneella tietenkin.

    Freeride Extremessa on muistaakseni vielä kaksi tehtävää suorittamatta, eli melkein kaikki pelattu niistäkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuppapotilas kirjoitti:

Nyt Mafia on vihdoinkin pelattu läpi. Muutaman kerran oli tilanne, että pelaaminen meinasi jäädä kesken lopullisesti, mutta menihän se sittenkin läpi ja ilman huijauksia.

Vaikein tehtävä oli ehdottomasti Great Deal - Parking Lot. Vasta 12. tehtävä kahdestakymmenestä, mutta silti mikään sen jälkeen ollut tehtävä ei ollut yhtä vaikea. Jopa viimeinen tehtävä oli selvästi helpompi. Toiseksi vaikein kohta oli ehkä Election Campain - Old Prison. Torniin kiivetessä kuoli monta kertaa viimeisen vastassa olleen miehen haulikkoon ja hermot meni.

Vaikeusaste pelissä oli kuitenkin melko sopiva, sillä moni aluksi vaikealta vaikuttanut kohtaus onnistui jo muutaman yrityksen jälkeen. Vaikeusastetta olisi silti toivonut sen verran helpommaksi, että pelissä olisi ollut jatkuva talletusmahdollisuus. Ilman omavalintaista talletusta monessa tehtävässä meni hermot, kun kuolema tuli aivan kalkkiviivoilla ja sitten koko tehtävä piti aloittaa taas alusta.

Hyvä asia oli se, että pelissä huijaamista ei ole tehty kovin helpoksi. Jos se olisi ollut helppoa, niin huijaamiseen olisi sortunut pelin aikana jo aika alussa, mutta nyt peli tuli pelattua rehellisin keinoin läpi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu