Nyt se on loppu!

arkkimedes

Kaiken maailman arvostelut ja kiusaamiset saa tällä palstalla päättyä tähän hetkeen, niin kuninkaallisten osalta kun niidenkin, jotka sotamaalauksia hyväkseen käyttäen lymyilevät puskissa kuin entiset sissit konsanaan ja käyvät hyökkäyksiin kuten sala-ampujat, laukaisten aseensa aina silloin kun sitä vähiten osaa odottaa ja kertoo sailaisuutensa kaikille, myös niille joilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

Vainolaisiksi sanotiin ennen ihmisiä, jotka olivat vieraan maan asevoimissa, kuten tässä tapauksessa neuvostoliitossa, mutta silti tekeytyivät suomalaisiksi ja palkkaantuivat maatiloille tavallisiksi työntekijöiksi.
Nämä vieraan vallan "agentit" saattoivat jopa avioitua suomalaisen naisen kanssa ja täten lähettää tietoja omilleen.

Nyt ei ole niin järkyttävistä tapauksista kyse, mutta synti on sekin, että satoja täällä kirjoittavia ihmisiä toivoo pysyvänsä salassa ja ne kymmenet muut, joiden tiedot suomi24 on julki tuonut, on kaivettu tänne jostain syystä kuin STASIN kirjeet viime vuosikymmeninä.

Kenellä on oikeus tälläisiin tekoihin?

Ei kenelläkään.

Haluaisinkin kuulla teiltä, EI ARVOISAT REKATUT, miten voitte yleensäkään kirjoittaa palstalla, jossa jokaisen henkilötiedot tunnetaan tai jos ei tunneta, yhden viestin päätteeksi se on jo kaikkien tiedossa?

Miksi TEIDÄN REKATTUJEN jälkeen ihmisten henkilötiedot, jopa nimet ja syntymäajatkin ovat yleisessä tiedossa ja miksi helvetissä määrätyt henkilöt saavat siitä tuta, niin kuin minäkin?

Toisaalta hei, minullakin olisi paljon heitettävää tänne palstalle, mutta onneksi teidän kannaltanne, minua sitoo vaitiolovelvollisuus henkilötietojanne kohtaan ja olen aina kuvitellut, että teitä sitoo sama velvollisuus, vaikka naisia olettekin.

24

505

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 8+4

      On tietysti jokaisen oma asia kelle on tietojaan levitellyt ja jos se luottamus loppuu joihinkin tyyppeihin niin eihän se sitä tarkoita että niitä muidenkin tietoja täällä levitellää,,ällöö käytöstä !

      • stay smart

        ei pitäisi lähetellä mitään viestejä tai vaikkapa valokuvia täällä toisille, kun tietää vielä onnettomat
        tiedot ja taidot tietokoneiden kanssa, niin voi vahingossa lähteä sp.viestit tai kuvat koko seurakunnalle!
        itsekkin olen saanut ilmeisesti epähuomiossa toiselle osoitetun postin.

      • xrx
        stay smart kirjoitti:

        postia palstalaisilta mutta en ole eteenpän niitä lähetyllyt tai saatikka nimiä täällä paljastellu.

      • arkkimedes

        Mutta vielä kamalampaa siitä tekee se, että määrätyt "ystävätkin" voivat tämän kaiken hyväksyä ja jopa sitä levitellä täällä palstalaisten keskuudessa.

        Tätä vertaisin jo toisen maailmansodan juutalaisten vainoihin, jolloin naapuri ilmiantoi kaverinsa vain sen tähden, että sai siitä 30 hopeakolikkoa.

        Ei niin hyvää etteikö jotain vielä pahempaa.

        Minkälainen ihminen lähettää s.posteja toiselle, onnittelee syntymäpäivänä, kiittää kaikesta ystävänpäivänä, toivottaa hyvää Joulua ja parempaa uutta vuotta ja toivottaa jopa nimipäivää juhlittavaksi, mutta seuraavassa hetkessä kaikki onkin pelkää PASKAA.

        Samainen ihminen lähettää tappeluiden lomassa kaikkien tiedoksi ystävänsä nimen, sen alkuperäisen, samoin osoitteen ja vieläpä syntymäajankin, ja valehtelee omaan pussiinsa kaiken mahdollisen, miten hän tapasi ystävänsä, puhui hänen kanssaan puhelimessa lukuisia kertoja, ja viettipä hän iltaakin shamppanjaa juoden tämän mminitun ystävän kanssa.

        Ainoa mikä tästä romanttisesta illasta puuttui, oli se ystävä.

        älkää nyt siis kaikkea uskoko mitä täällä lukeA SAATTE.

        Että sil tappaa!

      • nomen est omen
        xrx kirjoitti:

        postia palstalaisilta mutta en ole eteenpän niitä lähetyllyt tai saatikka nimiä täällä paljastellu.

        Itse olen hattua myöten täynnä noita nimijuttuja. Vakkari rekattujen nimet on tulleet pariin kertaan vuosien mittaan postiin. Eka tuli semmoinen ketjukirje jossa oli käyttikset ja niiden perässä suluissa se nimi kuten aina kun osaamaton laittaa ketjukirjeen. Ihan paikkansa ne piti kun uteliaisuutta teki tarkistuxii. Joskus olen näyttelyissä ihan nimeltä puhunut palstalaista varsinkin ennen kun oli asiallisempaa kirjottelu. Kyllähän täällä kun palstalaisten kanssa laitetaan mailia niin on joskus juorujakin palstalaisista jollain aina viesteissä, ei kiinnosta mutta en pidä kovin pahana kuitenkaan.
        Palstalle ei niitä saisi tuoda ja kun tuodaan niin kannattaa olla yhteydessä sinne ylläpitoon.

      • 8+4
        arkkimedes kirjoitti:

        Mutta vielä kamalampaa siitä tekee se, että määrätyt "ystävätkin" voivat tämän kaiken hyväksyä ja jopa sitä levitellä täällä palstalaisten keskuudessa.

        Tätä vertaisin jo toisen maailmansodan juutalaisten vainoihin, jolloin naapuri ilmiantoi kaverinsa vain sen tähden, että sai siitä 30 hopeakolikkoa.

        Ei niin hyvää etteikö jotain vielä pahempaa.

        Minkälainen ihminen lähettää s.posteja toiselle, onnittelee syntymäpäivänä, kiittää kaikesta ystävänpäivänä, toivottaa hyvää Joulua ja parempaa uutta vuotta ja toivottaa jopa nimipäivää juhlittavaksi, mutta seuraavassa hetkessä kaikki onkin pelkää PASKAA.

        Samainen ihminen lähettää tappeluiden lomassa kaikkien tiedoksi ystävänsä nimen, sen alkuperäisen, samoin osoitteen ja vieläpä syntymäajankin, ja valehtelee omaan pussiinsa kaiken mahdollisen, miten hän tapasi ystävänsä, puhui hänen kanssaan puhelimessa lukuisia kertoja, ja viettipä hän iltaakin shamppanjaa juoden tämän mminitun ystävän kanssa.

        Ainoa mikä tästä romanttisesta illasta puuttui, oli se ystävä.

        älkää nyt siis kaikkea uskoko mitä täällä lukeA SAATTE.

        Että sil tappaa!

        sen verran on jalat vielä maassa etten kaikkea usko mitä täällä kirjoitetaa ja en ole yö-uniakaan tämän palstan takia menettänyt. Shamppanja on minun mielestä juhla-juoma jota nautitaan sen vertaisessa seurassa, eiköhän "skoolata" ;))

      • arkkimedes
        8+4 kirjoitti:

        Skool ja mukavaa sunnuntain jatkoo!!!!!!!!!!!

      • 8+4
        arkkimedes kirjoitti:

        Skool ja mukavaa sunnuntain jatkoo!!!!!!!!!!!

        "skooll" ;))

      • mie vaa
        arkkimedes kirjoitti:

        Mutta vielä kamalampaa siitä tekee se, että määrätyt "ystävätkin" voivat tämän kaiken hyväksyä ja jopa sitä levitellä täällä palstalaisten keskuudessa.

        Tätä vertaisin jo toisen maailmansodan juutalaisten vainoihin, jolloin naapuri ilmiantoi kaverinsa vain sen tähden, että sai siitä 30 hopeakolikkoa.

        Ei niin hyvää etteikö jotain vielä pahempaa.

        Minkälainen ihminen lähettää s.posteja toiselle, onnittelee syntymäpäivänä, kiittää kaikesta ystävänpäivänä, toivottaa hyvää Joulua ja parempaa uutta vuotta ja toivottaa jopa nimipäivää juhlittavaksi, mutta seuraavassa hetkessä kaikki onkin pelkää PASKAA.

        Samainen ihminen lähettää tappeluiden lomassa kaikkien tiedoksi ystävänsä nimen, sen alkuperäisen, samoin osoitteen ja vieläpä syntymäajankin, ja valehtelee omaan pussiinsa kaiken mahdollisen, miten hän tapasi ystävänsä, puhui hänen kanssaan puhelimessa lukuisia kertoja, ja viettipä hän iltaakin shamppanjaa juoden tämän mminitun ystävän kanssa.

        Ainoa mikä tästä romanttisesta illasta puuttui, oli se ystävä.

        älkää nyt siis kaikkea uskoko mitä täällä lukeA SAATTE.

        Että sil tappaa!

        UMMU SE OSSAA JA JATKAA VAA VALEHTELLUUNS JA TIATOJEN LEVITTELLYY.

      • Narraatko ?
        stay smart kirjoitti:

        ei pitäisi lähetellä mitään viestejä tai vaikkapa valokuvia täällä toisille, kun tietää vielä onnettomat
        tiedot ja taidot tietokoneiden kanssa, niin voi vahingossa lähteä sp.viestit tai kuvat koko seurakunnalle!
        itsekkin olen saanut ilmeisesti epähuomiossa toiselle osoitetun postin.

        Kamalaa, voiko tuollaista tapahtua oikeasti ?

    • 7+3

      on hoikka hyvä kroppainen nainen. Sisarellani on kaunis asunto aivan keskustassa kävelykadun varrella. Samassa taloyhtiössä asuu hänelle tuttu lääkäri.

      • arkkimedes

        Ja mikähän oli se bointti?

      • kahvi_muki
        arkkimedes kirjoitti:

        Ja mikähän oli se bointti?

        Pieni osoitus siitä, miten myös sisaren yksityisyys asiat tulevat palstalle / nettiin .

      • Naapurinarska

        Kerro lisää

      • hävettääpoikainpuole
        kahvi_muki kirjoitti:

        Pieni osoitus siitä, miten myös sisaren yksityisyys asiat tulevat palstalle / nettiin .

        Nyt o vuorossa jo omien aikamiäspoikainsa elämä, kertoo et heil o töit ja jopa säästöiki, eiks toi ny o jo vähä mautonta, vaik kuin halluis olla esil ja tyrkyl.

        Ihanko hää luulis ettei muihen aikamiäspojil o töitä ja säästöi. Muihe pojat o saant jo toho ikkää vaimon ja lapsiiki, asuvat onnellisin omis talois, eivätten o mittää peräkammarinpoikii jotka käyvätte äitisä soppakattiloil syämäs.

        >>> onnellisia saamme olla siitä kun pojillamme on töitä.....Ei tarvitse heidän käyttää yhteiskunnan apuja elämiseen. Ei täytellä lappuja ja lipukkeita saadakseen rahaa elämiseensä.. . . . . .Mikäli joutuisivat työttömiksi heidän päivärahansa tulisivat liitolta ja on heillä omiakin säästöjä......

      • prosentti
        hävettääpoikainpuole kirjoitti:

        Jos häl on tarvis kertoilla omat asiansa perin ja pohjin, nii antaa häne haastaa, kunhan jättääp viaraat rauhaa.

      • 13+6
        hävettääpoikainpuole kirjoitti:

        Nyt o vuorossa jo omien aikamiäspoikainsa elämä, kertoo et heil o töit ja jopa säästöiki, eiks toi ny o jo vähä mautonta, vaik kuin halluis olla esil ja tyrkyl.

        Ihanko hää luulis ettei muihen aikamiäspojil o töitä ja säästöi. Muihe pojat o saant jo toho ikkää vaimon ja lapsiiki, asuvat onnellisin omis talois, eivätten o mittää peräkammarinpoikii jotka käyvätte äitisä soppakattiloil syämäs.

        >>> onnellisia saamme olla siitä kun pojillamme on töitä.....Ei tarvitse heidän käyttää yhteiskunnan apuja elämiseen. Ei täytellä lappuja ja lipukkeita saadakseen rahaa elämiseensä.. . . . . .Mikäli joutuisivat työttömiksi heidän päivärahansa tulisivat liitolta ja on heillä omiakin säästöjä......

        oma asiansa mitä siellä blogissaan kirjoittelee. Olet yli-voimaisesti paras riidanhaastaja tällä palstalla!!!!!!!

      • Ihmejutska
        13+6 kirjoitti:

        oma asiansa mitä siellä blogissaan kirjoittelee. Olet yli-voimaisesti paras riidanhaastaja tällä palstalla!!!!!!!

        Sää oot ylivoimaisest tyhmin täl palstal, mitä riitaa toi tos ny muka haastaa, sa se, jos pollas säteilee ees senvertaa, et perustelet omat syytökses ????

      • vouvambola
        hävettääpoikainpuole kirjoitti:

        Nyt o vuorossa jo omien aikamiäspoikainsa elämä, kertoo et heil o töit ja jopa säästöiki, eiks toi ny o jo vähä mautonta, vaik kuin halluis olla esil ja tyrkyl.

        Ihanko hää luulis ettei muihen aikamiäspojil o töitä ja säästöi. Muihe pojat o saant jo toho ikkää vaimon ja lapsiiki, asuvat onnellisin omis talois, eivätten o mittää peräkammarinpoikii jotka käyvätte äitisä soppakattiloil syämäs.

        >>> onnellisia saamme olla siitä kun pojillamme on töitä.....Ei tarvitse heidän käyttää yhteiskunnan apuja elämiseen. Ei täytellä lappuja ja lipukkeita saadakseen rahaa elämiseensä.. . . . . .Mikäli joutuisivat työttömiksi heidän päivärahansa tulisivat liitolta ja on heillä omiakin säästöjä......

        Mahtaa aikamies pojat tykätä ku mutsi netissä levittelee poikien asioita;)))))))))). ja hetken päästä sama mamma ihmettelee mistä koko Suomi tietää hänen poikiensa yms. asiat ? voiluoja, jo on mammalla puutetta jutuistaki.

    • näin on

      Minul ainaski tuli sähkäriin sinun kaverin liikkeelle laittama juoru jossa kerrottiin ett sinun muija on häipyny ja ottanu koiran mukaan.

      • 1+14

        Tuli sähkäriin......

        No hei, jos sait sellasta sähkäriä niin ONKO SUN MIELESTÄ OIKEIN LEVITTÄÄ SITÄ TIETOA SÄHKÖPOSTISSA?

        Sit jatkokysymys et onko oikein levittää sitä PALSTALLA?

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      5
      2945
    2. Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.

      Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.
      Joensuu
      115
      2834
    3. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      24
      2704
    4. Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella

      Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne
      Maailman menoa
      45
      2578
    5. Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle

      Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv
      Maailman menoa
      79
      2434
    6. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

      kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
      Maailman menoa
      38
      2349
    7. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      10
      2274
    8. Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?

      "Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k
      Maailman menoa
      77
      1908
    9. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      196
      1772
    10. Nainen rakas

      Mulle on alkanut tulla sellainen olo että meistä tulee ehkä pariskunta vielä 😌
      Ikävä
      134
      1685
    Aihe