Kuuntelin selkäpiitä karmivan jakson "Ihmisen osa"-romaanista. Vankilakundi totesi, että ennen vankilaan joutumista hänellä oli liikaa vapautta. Onkohan niin, että joillekuille liika vapaus ei ole hyväksi? Olisi hyvä, jos joku ohjailisi enemmän.
Liikaa vapautta?
1943
14210
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kyllä varmasti näin on. Johan kasvatuksessakin se tulee ilmi, että jos lapsi kasvaa ilman rajoja, ei se kykene hallitsemaan elämäänsä. Kasvatuksen aikaiset napakat rajat ovat hyvästä.
noihin rajojen opettamiseen. Tulis turhan paksu eepos eri elämäntilanteista ja niihin kuuluvista rajoista. Enemmän luotan kokonaisvaltaisempaan valistukseen. Lapsille korostetaan esim. oikeudenmukaisuutta ja rehellisyyttä.
Yritäpä nyt selittää kolmivuotiaalle - tai vielä 7-vuotiaallekaan - mitä tarkoittaa oikeudenmukaisuus.
Rajat on laitettava jo konttausikäiselle.
Ja monet murkkuikäiset tarttee rajat myös. Meillä yksi ei tarvinnut rajoja, mutta kaksi tarvitsi napakat rajat murrosiässä, ja niitä rajoja kokeilivat kovasti.
Kun tytär livahti omille teilleen, haettiin kotiin yöllä, ettei jää 13-16 vuotiaanan notkumaan tuonne kylänraitille ja juopottelemaan. Ajettiin autolla niin kauan, kuin tyttö löytyi.
Nyt aikuisiässä kittää, että pidettiin tiukasti kiinni. Se seura, missä hänen koulukaverinsa liikkuivat, ei ollut päivänvaloa kestävä, ja valitettavasti parhaimmasta päästä oleva koulukaveri on syvällä huumeiden orajana ollut jo toistakymmentä vuotta, saa huumemieheltään jatkuvasti turpiin ja on täysin holhottavalla asteella. Äiti hoitaa puhelinalskut ja maksaa kauppaan ruokalaskut.
Ja paras tyttären tyttökaveri (samalta luokalta) juopotteli jo alaikäisenä ja oli umpitunnelissa. Tyttäremme epäilee, että tuli kyllä äjien taholta hyväksikäytettyäkin. Koti oli aivan tavallinen koti, ja lapsuus ylisuojeleva. Sitten kun tyttö tuli murkkuikään, sitä ei sit pitänyt mikään. Eivät kuitenkaan vanhemmat hakeneet tyttöä kotiin, niinkuin me haettiin. Koskaan en ole nähnyt tytärtämme juovuksissa.
Alaikäisenä vietiin tanssipaikalle, ja haettiin. Ei jätetty rypemään sinne toisten alaikäisten kanssa juopotteluseuraan. Tämä niistä rajoista. Kun toiset samanikäiset rällää, niin yksin on aika vaikea erottautua porukasta, mutta kotoa rajojen asettaminen auttaa asiassa vaikkei silloin ymmärtäisikään, myöhemmin kyllä.
Vastoin tuttaviemme käytäntöä emme ensimmäisenkään penskan alettua lattialla matelun, nostaneet ainuttakaan esinettä ylemmäs ulottumattomiin.
Opetus alkoi siitä mihin ei saa koskea.
Kyllä tapojen (rajojen ) selvitys oli sen jälkeen yksinkertaista ja murrosiätkin menivät rähinöittä.
Mielestäni kyse on yhteiselämän periaatteista eikä mistään kasvatustieteestä.
Luonnollinen asia.
Turhaa minä sinulle mesuan!
Samoilla linjoilla näköjään ollaan.
Ihan noin se ei kaikkien yksilöiden kohdalla mene. Aspergerien kohdalla on todella suuren suuria vaikeuksia viestin perille saamisessa. Kun on useampi lapsi, näkee, miten ovat erilaisia. Toisille menee sujuvasti jakeluun, toisille ei sitten ei millään. Ei edes risurieskallalaan. Kun apsilapsi, ylivilkas karaksi läpi aitojen, availi yöllä ikkunoita ja karkasi jo vaippaikäisenä, mitäs teet, kun mikään ei tehoa? Autolla ajaessa läväytti ovet auki. Kokeilin myös risurieskaan pelotettakin. Se toimi juuri sillä hetkellä, mutta ei taas nenää pidemmälle.
Alkuun ei edes ymmärtänyt, vaan naureskellen pikkumukula leväytti kerta toisensa jälkeen ovet auki autosta, vaikka oli lasten turvaistuimessa ja turvavöissä, luikerteli irti joka kerran ajaessa ja sitten nykäisi ovet auki. Siinä autossa ei ollut lapsilukkoja sisäpuolella.
Tunnustan antaneeni risurieskaa, koska tilanne oli todella vaarallinen. Ja tuota ennen olin keskustellut kasvatusneuvolan kanssa ongelmasta myös ja heidän mielipide oli sama, että jos mikään muu ei mene perille, niin pieni risurieska voi olla paikallaan, sillä tuo aiheuttaa jo vakavaa vaaraa.
Muutaman kerran pikkuinen ripsaus kintuille, niin risurieskan peloite alkoi toimimaan, kun se risu oli auton kojepellin päällä. Jos ei ollut, taas peli jatkui. Vain aspergeriin perehtynyt ihminen voi ymmärtää, että aspilapselle ei mene jakeluun niin kuin tavalliselle lapselle.
Ja on monia muitakin persoonallisuuksia, joita ei vielä lapsenä osata diagnosoida. Aina, joka kertoo jostain, on tuollainen järjetön ylivilkkaus, ja hirvittävä energisyys.
- tai no, äkkiseltään ja äkkiseltään, olen minä tätä kai ennenkin elämäni aikana pohtinut - keksi oikeastaan mitään ihmisen ikää tai toimintaympäristöä, jossa liika vapaus olisi hyväksi. Vahvimpien ehdoillahan silloin mentäisiin, puolustukyvyttömät olisivat suojattomia.
Minusta se on tärkeintä.
Lieneekö se vapauden puutetta?
Lähipiirissäni on esimerkki jonka tekemiset lapsena aina pantiin muiden syyksi.
Mistään ei pentu joutunut itse koskaan vastuuseen.
Ei vastuuseen näköjään aikusena kasva, ainakaan kaikki!
Omat penskamme opastettiin vastuuseen tekemisistään, kotitöistä alkaen.
Poikamme tutustui vastuu käsitteeseen rankemman kautta yhden rötöstelyrupeaman yhteydessä.
Vastaavasti uskalsimme laskea tenavat keskenään ensimmäisen kerran Lontooseen 13 /14 ikäisinä.
Meille tuttu hotelli Bayswaterissa. Sovitut tiedonvaihtorutiinit.
Eikä tullut yllätyksiä!
Mikä on sovittu niin se pitää, puolin ja toisin!
Sama koski talon jättämistä viikkokausiksi tenavien hoteisiin.
Penskat tottuivat myös siihen ettemme nipota turhista. Usein heidän kohtuullinen kyselynsä oli lähinnä tiedottamista.
Vastuun ottaminen sallii vapauksia!
Vapaus edellyttää vastuuta tekemisistään!
huomioon ottaminen, niitä painotimme mekin kasvattajina.
Olen myös ollut "ankaran" kasvatuksen kannalla omani kohdalla ja niin on myös tämä meidän kasvattamamme omiensa kohdalla. Siitä voi sitten lapsen kehitystason ym. mukaan vähitellen antaa enemmän ja enemmän vapautta ja vastuuta.
Kun johdonmukaisesti aloittaa pienestä pitäen "ankaran" linjan eikä kumpikaan siitä lipsu, niin lapsi ei "paremmasta" tiedä, on rauhallinen (jos on:)), onnellinen ja tuntee olonsa turvalliseksi. Ja kasvaa vastuulliseksi ihmiseksi, joka ymmärtää tekojensa (myös hyvien) seuraukset ja vaikutukset. Plussana vielä se, että tiukan linjan kasvattajat pääsevät huomattavasti helpommalla kuin ne jotka antavat lapsen hakea rajojaan kaukaakin.
Ylimääräinen bonus jota silloin, tilanteen päällä ollen, ei edes ajattele!
Ps. Onneksi sijoitit ":tit ankaran ympärille.
Minusta kyse on normaalista, vastuuntuntoisesta elämisestä lastensa kanssa.
Rajat pitää asettaa jo lapsena.
Sukulaisperheessä oli liian lepsu isä. Kun yritti panna rajoja poikien toilailuille, äiti aina sanoi: "Ei, pojat saavat tehdä mitä haluavat". Ja pojathan tekivät mitä halusivat.
Vanhin ampui itsensä lyhyen, mutta rikollisen elämänsä päätteeksi kun olisi taas kerran joutunut vankilaan.
Seuraava kuoli viinasta johtuvaan syöpään.
Seuraava kuoli alkoholimyrkytykseen. 4 promillea mittasivat ruumiista.
Seuraavan ampui paras ryyppykaveri metrin päästä haulikolla. Oli jo kolmas tällä ampujalla; oli päästetty kulujen säästämiseksi pois vankimielisairaalasta, kun kunnanjohtaja lupasi taata kaidalla tiellä pysymisen.
Tytöillä oli rajat ja heistä kasvoi kunnon kansalaisia. Nuorempi heistä täytti jo muistaakseni 66, pojat kuolivat kaikki alle 5-kymppisinä.
vapaasta kasvatuksesta, lapset saa tehdä mitä haluaa on Euran Daltoninveljekset. Palstalaiset lienee tietää tapauksen.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Euran_Daltonit Wikipediaankin pojat ovat päässeet.
http://www.seiska.fi/viihdeuutiset/_a94718/euran daltoneilla taas poliisit vastassa/
http://www.mtv3.fi/uutiset/45min/jaksot.shtml?150612
http://www.google.fi/images?hl=fi&rlz=1B3PBFA_fiFI259FI259&q=koistisen veljekset&um=1&ie=UTF-8&source=og&sa=N&tab=wi
Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee.
Kun joskus toistakymmentä vuotta sitten olin eronnut, eräs nainen minulta kysyi, että kun sinulla ei enää ole vaimoa, niin mistä aina voit tietää mitä saat tehdä.
samalla opilla joku voi puollustaa juoppouttaan sillä, että maailmassa on liikaa viinaa.
Kuka voi ohjailla halutonta aikuista, ja missä asioissa.