Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Junassa

vitsimestari

Pieni mies matkusti junassa. Samassa vaunussa häntä vastapäätä istui valtavan kokoinen miehenjärkäle joka hymyssä suin katseli kuinka pieni mies yritti avata vaunun ikkunaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Valtavan kokoinen miehenjärkäle nousi ylös, tarttui ikkunan kahvaan ja nosti sen leikittelevän helposti ylös.

- Pitää olla tätä, sanoi iso mies ja näytti hauistaan.

Hetken kuluttua vaunu oli viilentynyt jo riittävästi ja pieni mies halusi sulkea ikkunan. Mutta se ei onnistunut sillä ikkuna oli tällä kertaa juuttunut yläasentoon. Valtavan kokoinen miehenjärkäle nousi hymyillen penkiltään, otti kahvasta kiinni ja veti ikkunan alas.

- Pitää olla tätä, mörähti iso mies ja näytti hauistaan.

Hetken kuluttua pieni mies oli taas vaikeuksissa. Hän tavoitteli katon rajassa roikkuvaa hätäjarrukahvaa, mutta ei millään ylettynyt siihen. Silloin valtavan kokoinen miehenjärkäle nousi ylös ja kiskaisi jarrusta, ja juna pysähtyi.

- Pitää olla tätä, mörähti iso mies, näytti hauistaan ja nauroi niin että koko vaunu raikui.

Mutta samassa paikalle tulikin junailija kahden vartijan kanssa ja he tarttuivat isoon mieheen ja lähtivät taluttamaan tätä pois. Silloin pieni mies koputti etusormella ohimoaan ja sanoi:

- Pitää olla myös tätä.

1

1154

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vitsimestari

      Vanha, puolikuuro vaari matkusti junassa. Konduktöörin tullessa kysymään lippua käytiin seuraavanlainen keskustelu:

      - Matkalippu, olkaa hyvä, sanoi konnari.

      - Häh? Haistakaa itse vittu, tokaisi vaari.

      - Turpa kiinni mies tai heitän teidät junasta!

      - Jaa? Vai aiotte vetää minua munasta?

      - Haistakaa äijä vittu!

      - Ai matkalippu? No miksette sitä heti sanonut?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      83
      2132
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1818
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      32
      1802
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1540
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      67
      1506
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1412
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      20
      1364
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1322
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1284
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1281
    Aihe