Lopettakaa ihmiset metsien hoitaminen. Ei metsä tarvitse mitään ihmisen hoitamista, kyll se hoitaa ihan itse itsensä. Ainoastaan ihmisen ahneuden ja luonnonriistämisen halun tähden niissä käydään tekemässä tuhotyötä.
Lopulta luonto antaa meille kaikille päihin, jos nykyinen riistomeno jatkuu. Lapsemmehan siinä tulevat pahiten kärsimään.
Lopulta luonto antaa meille kaikille päihin, jos nykyinen riistomeno jatkuu. Lapsemmehan siinä tulevat pahiten kärsimään.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Samoin peltojen hoito, antaa luonnon hoitaa. Ei pelto tarvitse mitään ihmisen hoitamista, kyl se hoitaa ihan itse itsensä. Ainoastaan ihmisen ahneuden ja luonnonriistämisen halun tähden niissä käydään tekemässä tuhotyötä.
Saattaisi aloittajallekin tulla nälkä jos leipäviljaa ei olisi. Talousmetsä on periaatteessa ihan sama viljely toimintaa kuin peltojen viljely, vain kiertoajat on pidemmät.
Metsillä hankitaan mersuja, thaimaan lomia ym. "kivaa"..yleensäkin erilaista "läskiä" ympärilleen.
Pellot ovat aivan eri asia..ne ovat kohtuutta ja perustarpeiden tyydyttämistä.
Ajatelkaa kehitysmaiden nälkäänäkeviä.. ja hävetkää!!
Voi ne metsät raivata pelloiksikin, sopiiko se sitten paremmin? Turha niitä hiilinieluja on ylläpitää, kasvatetaan vaan geeniviljaa nälkäänäkeville.
Mistä meinaat talot rakentaa ilman puuta ? Betonista josta syntyy 15.000 kertainen ympäristö kuormitus puutaloon verrattuna vai ?
Mitäs niillä mettärahoilla saa hankkia?
Eikös siä Thaimaas just niitä perusTARPEITA tyydytellä ja läskiä hommata ittensä ympärille. Tai aika hoikkiahan ne lienee...
Milläs rahoilla sitten saa törsätä jotain ylimääräistä? Lottovoitolla? Veronpalautuksilla? Kovalla työllä hankitulla rahalla?
"Voivoi" luuli tekevänsä raflaavan väitteen, mutta hänen väitteensä on sikäli oikea, ettei sitä kukaan ajatteleva ihminen kiistäkään. Metsä ei todellakaan kaipaa hoitoa. Metsänhoitoa tarvitsee vain ja ainoastaan ihminen.
Edellä oleva oli suunnattu aloittajan ensimmäiseen virkkeeseen. Sen sijaan hänen jatkonsa ei pidä paikkansa. Luonto varmasti "antaa meille kaikille päihin", mutta ei metsänhoidon vuoksi, vaan luonnonvarojen ylikäytön vuoksi. Puu on uusiutuva luonnonvara, eikä sitä ainakaan Suomessa ylikäytetä. Päihinanto tulee liian korkeasta elintasosta ja ylikansoituksesta.
Ainoastaan suurelle joukolle tutkijoita, metsäneuvojia, asiantuntijoita, tarkastajia, valvojia ja nukkujia.
Tulevaisuudessa valtion maksu / avustuskyvyn heikentyessä ja metsäteollisuuden vetäytyessä kannattavampiin maihin on suomalainen metsänomistaja tulojen kuihtuessa ja maksujen kasvaessa todella suurissa vaikeuksissa.
naiminen, reilun sadan vuoden päästä kaikki hoituu itsestään.
Uutta väkeä työntyy pimpsoista nykyisin sitä tahtia, etteivät siihen riitä mitkään maat ja mannut.
Monta siis oikeata yliopistollisen tutkinnon suorittanutta vastaajaa täällä olikaan??
Metsänhoitajat ovat aivopestyjä. Ja kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.
linkolanpenalle: Metsien teho"hoito" liittyy juuri siihen luonnonvarojen ylikulutukseen. Ymmärtämättämät Isot Lapset ostavat netsärahoilla kaikkea kivaa "lelskaa", jota ihminen ei tosiasiassa perustarpeisiinsa todellakaan tarvitse. Samoin metsä ei ole täysin uusiutuva luonnonvara..kyllä maapohja köyhtyy, kun sieltä viedään puut pois.
Voihan metsisitä puuta ottaa, jos tarvitsee se talo tehdä. Useimmiten Suomen kaltaisessa maassa ei kuitenkaan tarvitse. Tälle populalle täällä on jo talot olemassa. Rakentaminenkin on nykyisin semmoista "hätäpaska"touhua, kun väkisin yritetään pitää tätä talousjärjestelmää pystyssä velkarahalla. Pää tulee vetävän käteen pian. Silloin me kaikki itketään.
Alistuvat asumaan järjenvastaisissa olosuhteissa kerrostaloissa ainoastaan niin yksinkertaisen asian vuoksi ku rahapajan pieni omistaja kööri niin haluu ja tekee tahallaan oman pikku mökin rakentamisen hankalaksi.Hoitamalla oikein metsää voi kasvua nopeuttaa väite metsä hoitaa itse itsensä pitää paikkansa silloin ei ihmisen pidä liikoja sekaantua mihinkään.
Näin alkaa tuntua kun näitä viestejä lukee.
- Kantoja ei kyllä pitäisi myydä energiapuuksi. Niiden tuotto on minimaalinen, mutta vahinko ekosysteemille mittaamaton.
lopettakaa metsien raiskaus raivaussahoillanne...siirtykää lukemaan kirjoja...ja viisastukaa!
aika huolenpito suhteutettuna tuottoon, isäntä karran eläessään, pellosta joka vuosi. Uumoilen pellon tuottoa paremmaksi, pitkässä juoksussa metsään nähden.
Reaalituotto molemmissa metsässä ja pellossa negatiivinen.
puhut paskaa!
kuka puhuu paskaa ja hieman perustelua kehiin, ei pidä vain sanoa sanomisen ilosta.