Liikkeellä netin kautta hujari! Myy ranskanbulldogia hintaan 550€ ja väittää hinnan olevan siksi noin halpa kun on jäänyt siitosoikeus! Puhuu huonoa suomea (ilmoitus on kirjoitettu kuitenkin hyvin suomeksi!)
Ilmoituksessaan kertoo, että jos koiran uudet omistajat asuvat suht lähellä, voisi koiran maksaa osamaksulla.
Loppujenlopuksi koiramyyjä asuu kuulemma NORJASSA ( Stavanger ) ja lähettää koiran lentoteitse sen nimisen yrityksen mukana kuin: G.K. AIRFREIGHT SERVICE.
Yritys on kuulemma kansainvälinen ja koira pitäisi muka maksaa ko. yritykselle!
Yritys lupaa toimittaa koiran suomeen asiakkaan kotiovelle VIIDESSÄ TUNNISSA!
Koiraa myyvä henkilö lupaa siis ilmoituksessa osa maksua, että koiraa hakiessa (?) maksetaan 150€ ja loput 400€ siten, että kuukaudessa 100€. Myyjä kuitenkin myöhemmin muuttaa sähköpostissaan kaupan niin, että ensin maksetaan 400€ ja loput 150€ seuraavassa kuussa. Sitten sopikin, että koira maksetaan kahdessa osassa, eli 275€ nyt ja loput ensi kuussa.
Ensimmäinen maksu pitää kuulemma tehdä kansainvälisenä rahansiirtona.
Koiraa kuljettava yritys sanoi, että jos rahan käy laittamassa aikaisin aamulla, saa koiran samana päivänä.
Itse olimme juuri menossa laittamaan rahaa, mutta onneksi Stocmannin erittäin fiksu ja ihana nainen kertoi, että tällaista on tapahtunut ennenkin, eikä koiraa ole KOSKAAN saatu! Ja myöhemmin koiraa kuljettava yritys selvittää, että he eivät voi tuoda koiraa ennen kuin häkkikulut ja rokotuskulut maksetaan vielä erikseen. Stocmannin nainen kertoi, että edellinen pariskunta odotti koiraa 2 viikkoa, eikä ole sitä vieläkään saanut ja siitä tuli kuulemma kamala sotku.
Rahojaan ei saa takaisin! Onneksi emme kerennyt laittamaan rahojamme eteenpäin!
Rahat piti kierrättää jostain kumman syystä kolmannen osapuolen kautta. JonnekkinTexasiin ne piti lähettää jollekkin Jennifer Richardsonille.......
http://www.nettimarkkina.com/ranskanbulldoggi-pennut/771862?updtFav=Y
http://www.keltainenporssi.fi/ilmoitus/Koirat/RANSKANBULLDOGGI PENNUT/28891313;jsessionid=92A59E7C1176DC806794CEBD8FAE3434?rowId=14
http://ellit.nettimarkkina.com/ranskanbulldoggi-pennut/771862
http://hollola.olx.fi/ranskanbulldoggi-pennut-iid-103559878
http://www.mikko.fi/announcements/details.action?announcementId=1188442&isHighlightList=false
Huijari liikkuu nimellä SANNA KOPONEN ja käyttää seuraavia sähköpostiosoitteita: [email protected] / [email protected]
Toki saattaa käyttää muutakin nimeä ja sähköposti osoitetta!

Vastaukset 1
Vanhimmat
ei voi olla totta, että kakista varoituksista huolimatta vielä löytyy ihmisiä jotka menevät tuollaiseen halpaan :-o IKINÄ ei koiraa osteta näkemättä !! Jos tuokin joskus olisi vaikka saapunutkin perille, niin mistä ihmeestä tiedät että se olisi ollut millään muotoa terve tai ylipäätään sitä mitä luvattiin ?? Kuinka paljon pitää virrata vettä Tenojoessa ennenkuin ihmiset lakkaavat tukemasta pentutehtailua ?? Ja tässä tapauksessa ei ollut edes siitä kyse. Eiköhän niiden pienten tiukujen pitäisi hieman soida jos koiraa myydään yrityksen nimissä ja rahatkin pitää kierrättää jotain muuta kautta ??
Hyvä kuitenkin että kerroit, JOS joku muu vaikka osaisi varoa...