Jo on pakka ...

AdaFlink

... sekaisin columbon blogiin kirjoittavalla hörhöllä.

Siellä eräs hörhö vollottaa, että tilit oli viranomaisten toimesta suljettu silloin ja silloin ja sen ja sen päivämäärän jälkeen toimintaa ei voitaisi keskeyttää (oliko aprillipäivä 1.4.2008?), koska tuolloin jokaisella olisi ollut oma "tili", jota jäsen ja vaan jäsen henkilökohtaisesti pystyi käyttämään.

Eikös tähän mennessä puolustuksen "ässänä" ole ollut, että jokaisella jäsenellä oli oma tili ja vaan tämän tilin omistaja pystyi tekemään siirtoja "pelitilille"? Miksi siis nyt onkin yht´äkkiä jossain hamassa tulevaisuudessa ollut se jäsenen tili, jota vaan ja ainostaan jäsen pystyy käyttämään (eikä esim. Hande tms. uunottaja)?

Myös EOK:n pili-pali-järjestön Pitkänen kertoo näin:

""""""Tähän mennessä on tuotava esiin ensinnäkin se, että mikään seikka WinCapitan suhteen ei viittaa siihen, että kyseessä olisi ns. pyramidihuijaus, toteaa Pitkänen. Yksikään jäsen ei ole saanut toisen jäsenen sijoituspanoksesta osuuksia. Pitkäaikaisten 6 kk sijoitusten tuottamista mahdollisista voitoista sponsorit ovat voineet saada osuuden, mutta vain tuotosta, perustelee Pitkänen.

Toimiakseen WinCapitassa jäsenet ovat joutuneet avaamaan pankkitilejä Nordea Pankki Oyj:ssä, englantilaisessa Moneybookers nettipankissa ja myös sijoitus- ja osuustilien nimikkeillä kulkeneet tilit panamalaisen Worldwide Investments Corporation Ltd:n käyttämässä nettipankissa. Näillä tileillä oleviin rahoihinsa jokaisella jäsenellä on ollut itsenäinen määräämisvalta eikä kukaan muu jäsen tai WinCapita ole kertonut, että yksittäisen jäsenen varoja olisi vastoin hänen tahtoaan käsitelty näillä tileillä milloinkaan niin kauan, kuin tilien käyttämiseen tarvitut sivustot olivat avoinna, toteaa Pitkänen. """""

Tässä koko pili-pali-kerhon juttu tuosta:

http://eok.fi/eok/index.php?option=com_content&task=view&id=225&Itemid=64

Huomatkaa, jotta miten kierosti Pitkänen tuon "oma tili -asian" kertoo. Hän ei puhu Wincapitan omasta sisäisestä tilistä, vaan pyöreästi haapuillen haluaa antaa ymmärtää, että myös clubin ns. sisäinen virtuaalinen tili oli jäsenen hallinnassa. No olihan se. Mitäs ketun väliä sillä on vaikka siellä clubilaisen omalla tilillä olis ollut miljoona ja Hande olis hyvää hyvyyttään laittanut yön yli nukuttuaan sinne tilin loppusaldoon viellä pari nolla lisää. Virtuaaliraha, kun ei ole sitä rahaa, millä maksetaan vaikkapa Alkossa Kossupullo tai mennään ruokakauppaan ostamaan ruokaa. Hande päätti, jotta muuttaako se jäsenen toivomuksesta jonkun kotiutuskelpoisen summan riihikuivaksi.

Totuus on kuitenkin se, että kaikki jäsenien rahat meni yhdelle (voi olla parikin, en voi verifioida) clubin tilille, mistä Hande sitten maksoi vanhoille jäsenille rahnoo sitä mukaan, kun uusia höyniä makso rahaa Winkkaritilille.

Ja mitaan ette voi...

16

825

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Nordea Pankki Oyj:ssä,"
      " Moneybookers nettipankissa"
      "panamalaisen Worldwide Investments Corporation Ltd:n käyttämässä nettipankissa."
      Onpa verifioimatonta tekstiä vedota nimettömään "nettipankkiin".
      Olisiko yhtä rekiteröimättä kuin itse Capita vai oliko vain katsojan silmissä näytöllä kuten kauneus?

    • WC:n selittäjät

      Taas löi Columbo yhden naulan lisää ruumisarkkuun !
      Eikö nämä idiootit tajua, että mitä enemmän selitellään ja keksitään uusia selityksiä
      niin käry käy, niin kuin kävikin.

      Nämä Suomen selittäjät jo selittävät edellisten selitysten selityksiä.

      Olisko helpompaa myöntää juttu, ottaa sakot ja astua taas uusia pettymyksiä kohti !

      Luuleeko Pitkänen todella, että oikeus uskoo satusetiä ?
      Mitä tässä oikein on takana ?
      Luulis että näihin 250 syylliseen kuuluisi ainakin muutama normaalilla järjellä varustettu
      henkilö !

      • Plösö627

        Pienemmän tuomion niin siitä vaan, mutta oikeudessa aina sanotaan, tuomiot luettaessa:
        Tuomittu ei ole yrittänyt selvittää omaa osuuttaan, vaan on hankaloittanut asian selvittämistä.
        Kiva juttu, ja tuomio tulee ? Kovennettuna

      • lisä tuomio
        Plösö627 kirjoitti:

        Pienemmän tuomion niin siitä vaan, mutta oikeudessa aina sanotaan, tuomiot luettaessa:
        Tuomittu ei ole yrittänyt selvittää omaa osuuttaan, vaan on hankaloittanut asian selvittämistä.
        Kiva juttu, ja tuomio tulee ? Kovennettuna

        Laissa sanotaan, että omaa osutta ei tarvitse selvittää, kuitenkin oikeudessa aina mainitaan tämä, ettei selvittänyt asiaa ja saa kovemman tuomion, olisko aika jo valittaa Euroopanoikeusturvaistuimeen ?

        Miksi EOK ei tee mitään ?

        Suomessa laki toteutuu, niin kuin edelleen talousrikolliset saa keksiä uusia kusetuksia ja päähenkilöt juoksee vapaana..

      • jurtisti
        lisä tuomio kirjoitti:

        Omaa rikosta ei tarvitse selvittää, eikä millään tavalla avustaa sen selvityksessä. Tuomio ei tuosta kovene.

        Jos taas autat vilpittömästi oman asiasi selvityksessä, niin voit saada tuomiostasi kolmanneksen alennusta.

      • armahduksen
        jurtisti kirjoitti:

        Omaa rikosta ei tarvitse selvittää, eikä millään tavalla avustaa sen selvityksessä. Tuomio ei tuosta kovene.

        Jos taas autat vilpittömästi oman asiasi selvityksessä, niin voit saada tuomiostasi kolmanneksen alennusta.

        Paljastivat poliisille kusetuksen periaatteet ja palkkioksi eivät joudukkaan oikeuteen !
        Saavat pitää kaikki rahat ?

      • rahat pois
        armahduksen kirjoitti:

        Paljastivat poliisille kusetuksen periaatteet ja palkkioksi eivät joudukkaan oikeuteen !
        Saavat pitää kaikki rahat ?

        Vahinkorvaus oikeudenkäyntiin kyllä joutuvat, eli aina kannattaa tunnustaa ?

        Venkulat/kieroiliat ovat tuomionsa ansainneet, oikeudessa on sitten turha tulla katumapäälle ja
        tunnustaa..

    • hörhöt

      hörhöt löytyy ennemminkin tältä palstalata kuin columbon blogista, täällähän noita satusetiä ja tätejä riittää kuten joku säälittävä adakin..

      • ne

        hörhöt ja wc uskovaiset löydy tieenauksen sivilta

      • reppuli.
        ne kirjoitti:

        hörhöt ja wc uskovaiset löydy tieenauksen sivilta

        niinkuin narttukoirat.

      • Asunto meni
        reppuli. kirjoitti:

        niinkuin narttukoirat.

        sponssi saanut mitään. Mun tuntema sponssi nimenomaan otti ensin oamana "suosituspalkkionaan" 20% panostuksista ja korosti, ettäaina sitä, että tuo 20% on mahdottoman pieni soa siitä suuresta 600% vuosituotosta (eli 300% puolesta vuodesta), joka tuottoennuste näytettiin oikein videolta ja virallisesta esitteestä. Samoin sponsori esitteli avuliaasti omaa tiliään, joka näytti huimia tuottoja. ja kertoi, ettei hänkään tiedä valuuttatreidauksesta mitään muuta kuin että jos rajhaa panee wincapitaan, tuottoja on tullut ja tulee varmasti ainaki se 600% ja kuulemma tuotto voi jopa moninkertaistua, kun älykäs järjestelmä leviää koko maailmaan. Silloin suomalaiset ovat etulyöntiasemassa, koska ovat ensimmäisiä mukaan lähtijöitä. Kaveri lähti heti seuraavana päivänä pankkiin ja pisti asuntonsa arvon likoon tammikuussa ja maaliskuussa töpseli paukahti seinästä. Että sellainen mukava ja oikeudenmukainen systeemi.

        Sponssi voi hyvin ja leukii, että viranomaisrikolliset eivät saa muuta aikaiseksi kuin sakkoa hänelle, koska hän oli vilpitön.Huhhuh!

      • suolimuro
        Asunto meni kirjoitti:

        jatkoi omaa päiväänsä, jälleen yhden kirjoitetun tarinan jälkeen.

      • hah hah
        suolimuro kirjoitti:

        jatkoi omaa päiväänsä, jälleen yhden kirjoitetun tarinan jälkeen.

        Alkaa haastemiehet pyörimään jaloissa niin, että kengän nauhat katkeilee !

        Suolimuro tuo sinne vankikuljetusjunaan sitten kuuluisaa Tummelia vaikka hatullisen ...

      • realiteetit kehiin
        hah hah kirjoitti:

        Alkaa haastemiehet pyörimään jaloissa niin, että kengän nauhat katkeilee !

        Suolimuro tuo sinne vankikuljetusjunaan sitten kuuluisaa Tummelia vaikka hatullisen ...

        >Alkaa haastemiehet pyörimään jaloissa niin, että kengän nauhat katkeilee !

        >Suolimuro tuo sinne vankikuljetusjunaan sitten kuuluisaa Tummelia vaikka hatullisen ...

        Montako capitalaista joutuu vankilaan.

        Heitän oman veikkaukseni (0) nolla!

        No niin suolimuro veikkausta kehiin, niin katsotaan paljonko saadaan eroja ja mistä me oikein keskustellaan.;)

        Tarkistetaan sitten aikoinaan tulokset.:)

      • Ovet aukeavat
        realiteetit kehiin kirjoitti:

        Veikkaan, että kaikki 3000 jotka olivat Seinäjoen tilaisuudessa joutuvat ainakin vankilaan ja tummelit litisee.

      • Loier
        realiteetit kehiin kirjoitti:

        >Alkaa haastemiehet pyörimään jaloissa niin, että kengän nauhat katkeilee !

        >Suolimuro tuo sinne vankikuljetusjunaan sitten kuuluisaa Tummelia vaikka hatullisen ...

        Montako capitalaista joutuu vankilaan.

        Heitän oman veikkaukseni (0) nolla!

        No niin suolimuro veikkausta kehiin, niin katsotaan paljonko saadaan eroja ja mistä me oikein keskustellaan.;)

        Tarkistetaan sitten aikoinaan tulokset.:)

        Tämä suomimuro veikkaa, että kaikki voittoja keränneet sponsorit tulevat saamaan ehdollisen tuomion.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      289
      46029
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      53
      11504
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      242
      11090
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      43
      9892
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      92
      8716
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      293
      6787
    7. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      12
      3812
    8. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      4
      3575
    9. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      3
      3460
    10. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      8
      3369
    Aihe