vaatekaupat

Olen nyt tässä alennusmyynneissä kierrellessäni tehnyt sellaisen huomion, että monissa kaupoissa sovituskopit on täynnä vaatteita, ihan lattioita myöten.

Miksi asiakkaa jättävät kokeilemansa vaatteet koppiin? Ja kun monissa paikoissa vielä lukee monella kielellä että vaatteet pitää palauttaa paikoilleen niin miksei näin toimita?
Voin kuvitella, että vaatekauppojen työntekijöillä on muutakin tärkeää tekemistä kuin keräillä vaatteita lattioilta asiakkaiden jäljiltä.

Millaiset ihmiset osoittavat tuollaista epäkunnioitusta toisten työtä kohtaan?
4639
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen tämän kuullut tutulta vaatekaupan myyjältä muutama vousi sitten, ja tämä on totisinta totta.
Nämä arvon venakot hikisinä ja hirveillä hajusteilla kuorrutettuna sovittelevat vaatteita, Sopivan kokoisen löydettyään otetaan tangosta sopivankokoiseksi havaittu tuote, joka sitten lähtee mukaan. Nämä vaatteet joita käyttävät sovitukseen eivät heille kelpaa, löytyvät milloi mistäkin sovituskopin nurkasta ryntättynä.

Äänestä

Ihan yleistä. Jos vaate ei sovi sen saa vapaasti mytätä ja heittää minne huvittaa koska sehän on vain kaupan omaisuutta. Arvon asiakkaat eivät nähtävästi ymmärrä että se on sitten jostain muusta pois kun myyjät vain siivoavat vaatekasoja. Jos on niin vaikeaa muistaa mistä minkäkin otti voi sen silti laittaa henkarille, kääntää oikein päin ja kiikuttaa vaikka kassalle ja kertoa ettei enää sitä löydä. Sitä arvostaa enemmän kuin että ne ovat lattialle heitetty myttyyn. Mukavampihan se on seuraavalle sovittajalle kun kopissa ei ole ylimääräisiä vaatteita.

Äänestä

Varmasti suurin osa itänaapureita jotka jättävät vaatteet koppeihin, ehkä niin on siellä tapana. Mutta itse olen kyllä useasti todistanut suomalaisiltä samaa toimintaa, ja sekä nuorilta että aikuisilta.

On kai turha kenenkään ihmetellä vaatekaupoissa jos ei saa palvelua kun henkilökunta siivoaa sovituskoppien jätöksiä aamusta iltaan.

Venäjällähän taitaa olla ihan omat työntekijät siihen siivoamiseen sovituskopeilla mutta kyllä varsinkin jos on jotain kylttejä venäjäksi niin voisivat sen verran kunnioittaa. Mutta toisaalta, kysehän on venäläisistä joten turha kai odottaa liikoja?

Äänestä
  • Olin vaatekaupassa töissä vielä parikymmentä vuotta sitten, silloin ei ollut vielä venäläisiä asiakkaita, joten heidän syykseen ei voinut laittaa hien, huulipunan, veren ym. eritteiden sotkemia vaatteita.

    Vaatteita ei suinkaan palautettu sovituskopista. Joillakin " asiakkailla" oli suurena huvina käydä sovittelemassa lähes päivittäin suuren määrän vaatteita, eikä koskaan löytynyt mitään mieleistä ostettavaa.
    Työkaverini sai kerran hepulin kun nainen, joka oli jokaviikkoinen sovittelija, oli viettänyt sovituskopissa pari tuntia ja vaati lisää sovitettavaa. Työkaverini sanoi naiselle kovalla äänellä, että pelleily sai nyt loppua ja ettei hän tuo yhtään vaatetta lisää sovitettavaksi. Nainen säikähti niin että osti hätäpäissään yhden tavaran.

    Sen jälkeen häntä ei enää liikkeessä näkynyt ja me olimme tosi helpottuneita.

    Mainittakoon, että työkaverini oli erittäin hyvä asiakaspalvelija, mutta kerran hänkin "pimahti".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tätitomera+ kirjoitti:

Olen nyt tässä alennusmyynneissä kierrellessäni tehnyt sellaisen huomion, että monissa kaupoissa sovituskopit on täynnä vaatteita, ihan lattioita myöten.

Miksi asiakkaa jättävät kokeilemansa vaatteet koppiin? Ja kun monissa paikoissa vielä lukee monella kielellä että vaatteet pitää palauttaa paikoilleen niin miksei näin toimita?
Voin kuvitella, että vaatekauppojen työntekijöillä on muutakin tärkeää tekemistä kuin keräillä vaatteita lattioilta asiakkaiden jäljiltä.

Millaiset ihmiset osoittavat tuollaista epäkunnioitusta toisten työtä kohtaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu