Reddo

Päätin kokeilla acerin läppäriin Reddon digiboksia tikkuna. Saisin katsella tv dokumentteja.
Asun Rivitalossa Tampereella ja käytössäni on kaapeliverkkoja verkkokaupassa annettiin näillä tiedoilla Reddon dv3 C DigiTv tikku. Käyttöjärjestelmä on Vista ja koneeseen ei ole aikaisemmin asennettu minkäänlaisia digivirittimiä.

Kanavia se tikku ei kuitenkaan hae laisinkaan. Antennijohto on varmasti seinässä, toinen pää tikussa.
Asensin ohjeen mukaan ajurin ensiksi ja sen jälkeen ohjelmiston. Molemmat ilmoittivat onnistuneesta asennuksesta. Olen myös kokeillut uudelleen asentamista. Ohjeissa sanottiin, että kanavat pysyy hakemaan kyllä kunhan on asentanut ajurin oikein. Ongelmatilanteista ei sanottu mitään.

Kaivoin Tampereen kanavataajuudet, yksittäishaulla ei antanut kanavia.
Koko haulla tai suomen alueella ei ollut kanavia laisinkaan.

Onko samanlaisia kokemuksia ja vielä ideoita miten saisi kanavat toimimaan.
Koskaan en ole tässä asunnossa pitänyt edes tv:tä joten pitäisikö olettaa, että antennissa olisi sitten jotain vikaa?
8599
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ensiksi, oletko aivan absoluuttisen satavarma asumisestasi kaapelitaloudessa? Tarkista asia sekä digiboksisi tyypistä että isännöitsijältä. Ei keskusantennijärjestelmä edellytä mitään haravaviidakkoa omalla katollasi...

Äänestä
  • Jospa sillä on kaapelinetti niin tuskin tarvitsee varmistaa onko kaapelitv.

    Äänestä

Sinulla on ainakin kaikki katastrofin ainekset hyvin koossa:

1. USB-tikku (lelu, joilla ei tee yhtikäs mitään)
2. Kaapeli-TV (signaalin taso heikko)
3. Käyttiksenä Vista (ei kaipaa edes perusteluja)

Että eipä ihme kun ei toimi. Jos välttämättä haluat katsella TV:tä tietokoneesta niin hanki ennemmin vaikka dreambox. Sen saa verkkoon ja sen jälkeen näkyy TV kaikissa koneissa, joita kotiverkossasi on. WLANin kautta myös täysin langattomasti! Ja homma toimii millä hyvänsä riittävän modernilla koneella, olipa sitten Windows, Linux, Mac tms.. Niin ja toimii peräti jopa Vistassakin.

Äänestä
  • Täysin paskapuhetta. Minulla käyttöjärjestelmänä vista (ei mitään ongelmia) ja usb-tikkuna fuj:techin mokkula mikä maksoi verkkokaupassa kokonaiset 20e! Ja kaikki toimii moitteetta. Mukana tuli jopa kaukosäädinkin. Se on nähkääs niin että on suuri ero siinä että kuka näitä vehkeitä käyttää ja miten. Toki antennin laitoin itse parvekkeelle ja se maksoi johtoineen n. 30e, koska mukana tulleella pikkusiimalla ei tee mitään.

    Äänestä

  • Katastrofin aineet on kyllä koossa. Ja viisi kädetöntä miestä eilen kävi asentamassa. :D

    No tossa just tavasin, että asennusohjeet ovat oletuksena XP:lle, mutta vistasta ei ollut puhetta mitään. Aamukahveeta keitin ja revin hiuksia päästä, että siinä se on miksi ei toimi. Käyttis on useasti se mikä tökkii.

    Tuossa kyl mainitaan, että sopii hyvin myös Vistan kanssa yhteen ja saa toimimaan, mutta asennus ei tasan varmaan mene kansioideen päivineen niinkuin luvatuissa blondinvarmoissa ohjeissa.

    Toinen päivä ja toinen taistelu. Joko vaihdan käyttiksen ja kokeilen loppujenlopuksi TAI tossa on tommonen lampi sopivasti ikkunasta, että voi heittää vesilintua.

    ps. Kaapelitalous on varmistettu.

    Äänestä

  • tyttöröö kirjoitti:

    Katastrofin aineet on kyllä koossa. Ja viisi kädetöntä miestä eilen kävi asentamassa. :D

    Eniten tuossa nyt epäilyttää kaapeli-tv:n heikko signaalin taso. Ne on melkein aina alarajalla eli jos pyytää jonkun mittamiehen paikalle niin ne käyvät vaan toteamassa että juu, on siellä riittävästi tasoja mutta oikeasti se taso on tosi heikko, sama kuin joku perus antenni ilman vahvistinta. USB-tikku vaatii paljon paremman signaalin kuin oikeat digi-tv:t tai digiboxit.

    Vistan mahdollista ongelmaa voit yrittää selvitellä katsomassa laitehallinnasta, tunnistaako Vista tuon tikun ja näkyykö se ilman ongelmia laiteluettelossa. Ainakin XP:ssä jos on joku ongelma, näkyy ko. laitteen kohdalla kysymysmerkki ja klikkaamalla saa lisätietoa. Jossain pitäisi siis lukea "laite toimii oikein" tms. niin sen jälkeen voi jo olettaa, että asia olisi käyttiksen puolesta selvä.

    Äänestä

  • tyttöröö kirjoitti:

    Katastrofin aineet on kyllä koossa. Ja viisi kädetöntä miestä eilen kävi asentamassa. :D

    No tossa just tavasin, että asennusohjeet ovat oletuksena XP:lle, mutta vistasta ei ollut puhetta mitään. Aamukahveeta keitin ja revin hiuksia päästä, että siinä se on miksi ei toimi. Käyttis on useasti se mikä tökkii.

    Tuossa kyl mainitaan, että sopii hyvin myös Vistan kanssa yhteen ja saa toimimaan, mutta asennus ei tasan varmaan mene kansioideen päivineen niinkuin luvatuissa blondinvarmoissa ohjeissa.

    Toinen päivä ja toinen taistelu. Joko vaihdan käyttiksen ja kokeilen loppujenlopuksi TAI tossa on tommonen lampi sopivasti ikkunasta, että voi heittää vesilintua.

    ps. Kaapelitalous on varmistettu.

    Kokeile vielä näillä ajureilla, valitse sopiva 32 tai 64 bittiselle wintoosalle
    http://www.futureretail.fi/tuki/reddo/

    "...päivineen niinkuin luvatuissa blondinvarmoissa ohjeissa. "
    Tuliko mukana asennuslevy? Jos levyllä on ulos printattavat asennusohjeet, kokeile niitä. Yleensä ne "pika-asennusohjeet" on ... sanonkomämistä;)

    Äänestä

  • peruuta6+15 kirjoitti:

    Tuli asennuslevy mukana juu ja siellä oli vain pikaohjeet, ei tulostettavia ohjeita laisinkaan. Viime yönä tuossa vielä kokeilin reddon sivuilta uutta ajuria ja sillä lähti toimimaan. Sanonkomämistä on, että yksinkertainen on päivän homma. ;D

    Kiitos kaikille, en suosittele tätä ollenkaan kokeiltavaksi. Ja vielä OT:
    Ja sitten kun sai toimimaan, niin muistin miksi en teeveetä ole omistanut moneen vuoteen.
    Eihän sieltä tule oikeastaan mitään... Kummalla on parempi kunto, menneisyyden vangeilla vai finlanders yhtyeen jäsenillä. Ahhah, sivistystaso parani kummasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tyttöröö kirjoitti:

Päätin kokeilla acerin läppäriin Reddon digiboksia tikkuna. Saisin katsella tv dokumentteja.
Asun Rivitalossa Tampereella ja käytössäni on kaapeliverkkoja verkkokaupassa annettiin näillä tiedoilla Reddon dv3 C DigiTv tikku. Käyttöjärjestelmä on Vista ja koneeseen ei ole aikaisemmin asennettu minkäänlaisia digivirittimiä.

Kanavia se tikku ei kuitenkaan hae laisinkaan. Antennijohto on varmasti seinässä, toinen pää tikussa.
Asensin ohjeen mukaan ajurin ensiksi ja sen jälkeen ohjelmiston. Molemmat ilmoittivat onnistuneesta asennuksesta. Olen myös kokeillut uudelleen asentamista. Ohjeissa sanottiin, että kanavat pysyy hakemaan kyllä kunhan on asentanut ajurin oikein. Ongelmatilanteista ei sanottu mitään.

Kaivoin Tampereen kanavataajuudet, yksittäishaulla ei antanut kanavia.
Koko haulla tai suomen alueella ei ollut kanavia laisinkaan.

Onko samanlaisia kokemuksia ja vielä ideoita miten saisi kanavat toimimaan.
Koskaan en ole tässä asunnossa pitänyt edes tv:tä joten pitäisikö olettaa, että antennissa olisi sitten jotain vikaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu