Paljonko kannattaa

Kirjoitin tästä jo yhdelle toisellekin palstalle, mutta tiedustelenpa vielä täälläkin. Olen ostamassa (harkitsemassa) vanhaa 50-luvulla tehtyä 1 1/2 kerroksista taloa reilusti yli 100 neliöistä. Talossa on tehty jotakin remonttia, katto on uusittu 90-luvun alussa, yhteen osaan talosta on tehty sievä sauna ja joitakin seiniäkin fiksattu. Remonttia kyllä riittää mm. ikkunat, kaivo ja viemäri sekä varmaankin katto, joka nyt yhdestä kohden hieman vuotaa. Talossa on myös kellarikerros, jonka salaojitus ei ilmeisestikään ole kunnossa, koska vettä tulee seinistä läpi keväisin ja sateiden myötä. Mitä yleensä luulette, saako talosta remontoimalla kunnollista ja mitähän hintaluokkaa tällaisesta kannattaisi maksaa? Talo ei sijaitse taajama-alueella.
9193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jos katto vuotaa ja kellariin valuu vettä, niin kuulostaa jo aika pahalle.. kosteusongelmia ja sitä myötä homeongelma mitä todennäköisin, johan tuossa on terveyskin vaarassa.

Mutta perusteellinen kuntotarkastus ammattilaisen toimesta olisi paikallaan näiden ongelmien selvittämiseksi, jos todella ostoa harkitset.

Äänestä
  • siltä että töitä on tiedossa. itse olen remontoinut ja laittanut vastaavia taloja ja monesti sanon että uusi on helpompi rakentaa. tuolla talolla on arvoa jos sattuu olemaan kasvukeskuksen ytimessä, mutta jos lähimpään kauppaan on yli 10km matka niin melkein voisin sanoa että hinta on noin 50K€.

    Äänestä

Paikkakunta tietysti vaikuttaa paljon, mutta äkkiseltään kuulostaisi siltä ettei talosta kannata ainakaan yli 50.000 euroa maksaa. Riippuu tietysti vähän mukana tulevan tontin koosta, mutta siltikin.

Äänestä

Nämä vanhat asunnot on erittäin hankalia remontoida, seinissä on puruja eristeenä tuulensuojana on käytetty yleensä sanomalehtiä. Kun jos nykyaikaistat eritysken niin saattaa käsillä olla homeongelma hyvinkin äkkiä, käytännössä remontti pitäisi tehdä niin perusteellisesti että uuden rakennuttaminen tulee edullisemmaksi. Halvimmillaan on itselleni tarjottu näitä rintamamiestaloja 30 tuhannella eurolla ja väliin jäi, sillä lähes kaikissa rintamamiestaloissa on samat ongelma kunnollinen salaojitus puuttuu ja kun bitumihuopakatto on alkanut vuotaa niin ei kostuneita rakenteita ja eristeitä ole vaihdettu vaan on lätkäisty peltikatto päälle.

50000 euron maksamiseen kuluu kuitenkin niin monta työpäivää, että kannattaa harkita tarkkaan, koettelevat myös parisuhdetta nuo vanhojen asuntojen remppaamiset sillä yllätyksiä (epämieluisia sellaisia) tulee vastaan aina.

Puurakenteisilla taloilla on elinkaarensa, jos asuntoa hoidettu hyvin saattaa olla asuttava jopa sata vuotta mutta yleensä n 30-40 vuotta, sillä remonteissa pihtaillaan kunnes homepilkut kukkii joka nurkassa, pitää vain hyväksyä tämä puurakenteisen omakotitalon elinkaari. Useimmiten yli 50 vuotiaissa taloissa ei enää asuta, ovat korkeintaan lasten kesäasuntoja.

Äänestä

Ymmärrän kyllä, jos asiantuntematon ja tietämätön ihmisparka ostaa hometalon. Mutta sitä en jaksa ymmärtää, että sellainen ostettaisiin vaikka asia on etukäteen tiedossa. Kattovuoto ja salaojituksen puutteet tarkoittavat, että kosteusvaurioita on talossa joka puolella.

Ilmeisesti omistajalta on loppunut kärsivällisyys ja hän yrittää nyt siirtää mustan pekan seuraavalle. Tuollaisen talon remontointi on kallis ja vaivalloinen urakka, jonka kustannukset saattavat kevyesti nousta sataantuhanteen euroon. Aikaa menee rakennellessa seuraavat viisi tai kymmenen vuotta, joten helpompi olisi purkaa vanha ja pystyttää tilalle uusi talo.

Älä osta, vaikka saisit halvallakin!

Äänestä

Tontin arvo miinus purkukulut....

Äänestä

Täältä ei kannata kysyä ostovinkkejä, saat heti 10 katkeraa vuokraloista kommentoimaan "homeläävääsi" ;)

Ehdottomasti kannattaa ostaa jos omaa silmää miellyttää ja visio löytyy.

Äänestä
  • Huonokuntoinenkin kannattaa ostaa kun saa riittävän halvalla.

    Aloittajan tapauksessa kyse näyttäisi olevan lähinnä tontista.

    Jos 90 luvulla tehty katto vuotaa, niin se on kyllä melko varmasti väärin tehty.

    Puruseiniin kun vuotaa vettä, niin ne muuttuu mullaksi.

    Äänestä

kommenteistanne. Ihmetellään, kuunnellaan ja katsotaan tässä vielä. Ei ole hoppu hyväksi eikä kiire kunniaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaiko ei kirjoitti:

Kirjoitin tästä jo yhdelle toisellekin palstalle, mutta tiedustelenpa vielä täälläkin. Olen ostamassa (harkitsemassa) vanhaa 50-luvulla tehtyä 1 1/2 kerroksista taloa reilusti yli 100 neliöistä. Talossa on tehty jotakin remonttia, katto on uusittu 90-luvun alussa, yhteen osaan talosta on tehty sievä sauna ja joitakin seiniäkin fiksattu. Remonttia kyllä riittää mm. ikkunat, kaivo ja viemäri sekä varmaankin katto, joka nyt yhdestä kohden hieman vuotaa. Talossa on myös kellarikerros, jonka salaojitus ei ilmeisestikään ole kunnossa, koska vettä tulee seinistä läpi keväisin ja sateiden myötä. Mitä yleensä luulette, saako talosta remontoimalla kunnollista ja mitähän hintaluokkaa tällaisesta kannattaisi maksaa? Talo ei sijaitse taajama-alueella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu