Tsigaan

Mihinkä katosi se ketju jossa keskusteltiin kristinuskosta ja siitä kuinka oman mielesi mukaan poistat toisin ajattelevien kirjoituksia.
Oletkohan ihan oikeassa virassa, kun et hyväksy muita uskon suuntia. Meille perustuslaki takaa uskonnon vapauden.
Ja kun kirjoitin pyytäneeni Intialaiselta naisten jumalalta apua, saaden sitä myös, on kaikkien kirjoitus kadonnut. Oletko noin epävarma omasta uskostasi.
Sillloin kun pyysin Om Saktilta apua hän ilmestyi uneeni antoi neuvon jota noudatin ja tilanteeni muuttui. Käy googlettamassa Om Sakti niin opit että sen niminen naisten jumala ON
Ei saa olla noin ahdasmielinen sillä tulet vielä yllättymään jonakin päivänä.
Toivon tämän kirjoituksen täällä säilyvän.
Maagikko
3171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

missä on viestini jossa ylistin Allahia? Uskonvapaus on Suomessa vielä voimassa

Äänestä

Sen ketjun aloitus viesti oli kysymyksiä minulle joihin vastasin ja valvojaa kohtaan osoitetut viestit voi poistaa niin tahtoessa, mutta annoin sen ketjun olla kunnes katsoin aiheen menevän täysin ohitse ja ketjuun alkoi kerääntyä asiattomuuksia.
P.S. En todellakaan ole kenenkään uskontoa vastaan, olenkin täällä kertonut että kunnioitan kaikkien uskonnon suuntautumisia, olen kiinnostunut eri uskonnoista ja tutkin myös niitä, en todellakaan poistanut kyseistä ketjua teidän uskonto aiheisen viestin takia, toivottavasti asia selveni-
pps. luin juuri tuosta Om Saktista, pienen perus tieto paketin joka oli selvästi samaa mitä itsekin uskon ja olen ymmärtänyt maailman tilanteesta,

http://www.omsakthi.org/
Humanity stands at a point in history where the world is shrinking and our different cultures and religions are in conflict. This has the potential to destroy almost everything we have accomplished in our short time on this world. This diversity is the wealth of our world and should be embraced. If people realize that we all share the same God and that He/She has allowed us this diversity so that we can each find our own way to Her/Him, then we can accept our differences and even embrace them in peace.

Koetin Suomentaa:
"Ihmiskunta on saapunut sellaiseen kohtaan historiassa jossa maailma kutistuu ja meidän erilaiset kulttuurit ja uskonnot ovat riidoissa. Tällä on mahdollisuus tuhota lähes kaiken minkä ihmiset ovat rakentaneet olemassa olon lyhyessä ajassa. Tämä monipuolisuus on maailmamme rikkaus ja sitä tulisi kunnioittaa, jos ihmiset ymmärtäisivät että me jaamme saman Jumalan ja että Hän on suonut meille tämän maailman monipuolisuuden vapauden että me kaikki voisimme löytää oman tien Hänen luokseen, silloin me voisimme hyväksyä toisiemme erilaisuudet ja jopa kunnioittaa niitä rauhassa."

Äänestä
  • Tsikaani vastaustasi,että et olekaan yhden jumalan sanan toitottaja vaan oletkin itsenäinen ajattelija.Sillä yhden sanan toistajat sulkevat silmänsä muulta tiedolta,,olen täysin yllätynyt että ihmiset vielä ajattelevat kriittisesti ja analyyttisesti,positiivinen yllätys.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


okkigaam kirjoitti:

Mihinkä katosi se ketju jossa keskusteltiin kristinuskosta ja siitä kuinka oman mielesi mukaan poistat toisin ajattelevien kirjoituksia.
Oletkohan ihan oikeassa virassa, kun et hyväksy muita uskon suuntia. Meille perustuslaki takaa uskonnon vapauden.
Ja kun kirjoitin pyytäneeni Intialaiselta naisten jumalalta apua, saaden sitä myös, on kaikkien kirjoitus kadonnut. Oletko noin epävarma omasta uskostasi.
Sillloin kun pyysin Om Saktilta apua hän ilmestyi uneeni antoi neuvon jota noudatin ja tilanteeni muuttui. Käy googlettamassa Om Sakti niin opit että sen niminen naisten jumala ON
Ei saa olla noin ahdasmielinen sillä tulet vielä yllättymään jonakin päivänä.
Toivon tämän kirjoituksen täällä säilyvän.
Maagikko

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu