Päistikka

Tuollainen ilmaisu tuli mieleeni ja se kuvaa hyvin ainakin veteen sukeltajaa. Myös voi lentää vaikka polkupyörältä ja muutenki vaikka ojaan.

Päin on selvää suomea ja omassa murtessani jätetään n pois. sinnepäin = sinnenpäi jne. Tuo loppuosa "stikka" on aika outo, kuin ruotsia.

Toivon monimurteista keskustelua!
19538
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Minä päistikkaa pähkäilemään, kuinka vanha kulttuurimme onkaan. Noin monivivahteinen kieli ei synny kädenkäänteessä. Ei ihme, että Kalevala kuuluu maailmankirjallisuuden suurteoksiin siinä kuin mikä tahansa Ilias ja Odysseija.

Tällaista kulttuuriako ei kannata vaalia ja pitää yllä?

Äänestä
  • Aloittaja

    kuuluu kulttuurimme valvonta, ehkä vähäisenä mutta kuitenkin. Samalla meidän tulee kunnioittaa ja arvostaa muista kulttuureja ja kieliä, jopa ruotsia.

    Tunne oma arvosi, anna arvo toisillekin!

    Äänestä

mutta tuo sana päistikkaa avautuu: pää, päin---stikcka on ruotsia, pistää. Esim. pistää päänsä johonkin=

meillä pikemminkin pistää nenänsä joka asiaan:D--- Päistikkaa: Lentää pää edellä jorppakkoon:D

Melkoinen kielirebus eli kieliarvoitus. Käsitteenä ihan selvä kaikille, mutta tunne kompastumisesta on ilmeinen.

Järveen sukeltamisesta en sanoisi päistikkaa järveen, siinä solahtaa niin kivasti. Kuivalla maalla päistikkaa minulle on tajuttavampaa.

Vieläkin tulee uusia assosaatioita, suoraan, sumeilematta, menee päistikkaa asioihin, siekailematta....

Äänestä
  • ennen huomautusta:D

    Äänestä

  • sama* kirjoitti:

    ennen huomautusta:D

    jota en ole tullut ajatelleeksikaan tietoisesti. Tuo ruotsinkielen sulautuminen kieleemme, on melkoinen silta kulttuurikehtoomme Eurooppaan ! Ranskan vaikutus ruotsinkieleen, on jättänyt sillan vanhaan latinaankin! Hui' kuinka ihanaa!

    Noin on kanssakäyminen eri kielialueiden kautta jättänyt merkkejä kieleemmekin, varmaan paljon laajemminkin Persiaan nyk. Iran'iin asti. Suomenkieli on kuitenkin se kaikkein rakkain meille, niin vanha ja eri murteineen alueittain viehättävä, suuren suomalaisugrilaisen heimon pääkieli. Kuinka ihanaa:DDDDDDD

    Voi' kun tulis mukaan meijän murteita osaavia kirjoittamaan!

    Äänestä

  • Tähtisilmä** kirjoitti:

    Katleijankin karkoititte.

    Äänestä

  • voi kun tulis kirjoitti:

    Katleijankin karkoititte.

    Kuka karkoitti, ja mitä katleija tarkoitti kun alkoi monican hommiin
    ketään ei ole karkoitettu, on tainnut vaan pilkka kääntyä omaan nilkkaan...päistikkaa!

    Äänestä

  • voi kun tulis kirjoitti:

    Katleijankin karkoititte.

    enhän minäkään päätä pahkaa päistikkaan ala murteella kirjoittamaan, mutta vähitellen palautuvat sanat mieleen kun joku hieman tönii ensin.

    Äänestä

  • voi kun tulis kirjoitti:

    Katleijankin karkoititte.

    nyt alkoi naurattamaan, näitä rebus-arvoituksia syntyy kun nimettömät juttelee! En ole varmaan jyvällä kun ei kaikista kirjoituksista mitä tavaa, saa mitään tolkkua!

    Yhden neuvon annan samantien! LOPETTAKAA LUOJAN TÄHDEN NE NIMETTÖMINÄ ILKEILYT !

    Ala-arvoista käyttäytymistä naisihmisiltä, minuun ei kannata yrittääkkään vihjailla tai vetää mukaan, ei kuulu käyttäytymiseeni ilmoisna ikinä!

    Äänestä

  • Ts** kirjoitti:

    Ketähän täältä on yritetty ajaa pois?
    Ilkeilyllä ei ole mitään rajaa ollut näinä vuosina mitä olen kirjoitellut, muutama näitä kovapäisiä jukureita.
    Hirveillä ilkeyksillä ja sanavalinnoilla morkataan jotain eiköhän se takaraja jossain tule ja häpy löydy!
    Parempi olisi että itse huomaavat jäädä jäähylle, vai onko valvonta muuttunut, ja antaa kurin palautusta, ei sekään olisi mahdottomuus.
    Onnittelen jos löytyy käytöstavat jostain edes nurkan takaa.

    Tiedän kyllä että joitain bannauksia on ollut!

    Äänestä

  • *Kukkahame* kirjoitti:

    Eikös Kukkahame joskus ole haastanut aidolla karjalanmurteella muistelen? Vieläkö luontuu oma kieli sinulla? Joskus olet sitä käyttänyt täällä ja se jäi mieleeni:D

    Kerro nyt vaikka lapsuudestasi, niin se tulvii muistista:DDDDDDDD

    Ga miul on njiin magie olo, vettä valutin njiskah, mie rajakarhjalua kävin bagisemas monda vuotta.
    Njeze vähä opittu jo butuob mielest.
    Ei tätä baginua monji ymmärrä, ka räzzinän kans täs pelkästäh istuuvuin, kuivattelen!
    Mie panen riähkät zuppuh! Suakkunua kerroimma vai ettö työ ellennä.

    Silleh ;-DD

    Kirjoitus on kankeaa puheet paljon pehmeitä äänteitä, hyvä porukka oli siksi sinne tuli mentyä

    ihanaa, todella aarre osata, voi sitä kuuntelis /lukis, luin hiljaa ääneen, kaunista, kaunista on
    Karjalan kieli, tulee ihan vedet silmiin. Kiitos Kukkahame!

    näyte,oikke ussemman kertta tavasi se läpitt,ei ol näkyll tääll muu miälestänn enne. ann tull lissä vaa semmost. Sää kyseliss herr Ruuneperi siit päistikka sanast,tarkisti oikke täst meijän "kiäle" sanakirjastakki,mutt ei ollu suara käännöst siihe tämä meijä Koskelan Tanuka tällänn,mutt kyll sitä tääll meill ainakki o mailma sivu käytett ja käytetä viäläkki.

    Äänestä

  • old_profile_19401 kirjoitti:

    huvittivat ne aikanaan äitini kertomina.

    Kiire kauhia on mulla
    kello kahtatoista käy
    tokko syömähän ehin.

    Housuni puttoo
    hevoseni jättää
    käsiäni paleltaa
    ja paskattaa.

    Arvo eno oli joutunut kovalla pakkasella metsätöissä kyykistymään hangelle kiireesti,ja noustessaan näki, että
    paska oli henkseleiden ristikossa kuin kirkko. Siivoo se sitten vielä.....:DDDDDDDDDDD

    Äänestä

  • *Kukkahame* kirjoitti:

    Ga miul on njiin magie olo, vettä valutin njiskah, mie rajakarhjalua kävin bagisemas monda vuotta.
    Njeze vähä opittu jo butuob mielest.
    Ei tätä baginua monji ymmärrä, ka räzzinän kans täs pelkästäh istuuvuin, kuivattelen!
    Mie panen riähkät zuppuh! Suakkunua kerroimma vai ettö työ ellennä.

    Silleh ;-DD

    Kirjoitus on kankeaa puheet paljon pehmeitä äänteitä, hyvä porukka oli siksi sinne tuli mentyä

    mutta en kyllä ihan kaikkea ymmärtänyt, että joku vielä osaa ja taitaa tuota karjalan kieltä.
    Asiasta toiseen: tuo sana "päistikka", siitä tulee mieleen, että joskus kotona noin sanottiin, kun mentiin "summanmutikas" jonnekin tai suunnittelematta jotakin tehtiin. Jotain tällaista muistaisin sen oleva.

    Äänestä

  • *Kukkahame* kirjoitti:

    Ketähän täältä on yritetty ajaa pois?
    Ilkeilyllä ei ole mitään rajaa ollut näinä vuosina mitä olen kirjoitellut, muutama näitä kovapäisiä jukureita.
    Hirveillä ilkeyksillä ja sanavalinnoilla morkataan jotain eiköhän se takaraja jossain tule ja häpy löydy!
    Parempi olisi että itse huomaavat jäädä jäähylle, vai onko valvonta muuttunut, ja antaa kurin palautusta, ei sekään olisi mahdottomuus.
    Onnittelen jos löytyy käytöstavat jostain edes nurkan takaa.

    Tiedän kyllä että joitain bannauksia on ollut!

    Palstalla on tapana luulotella lujasti ja antaa vääriä todistuksia lähimmäisestä. Tavallista on myös käsittää toisen viesti väärin vahingossa tai tahallaan.

    Sain turpiini, kun kyllästyin pari päivää sitten häirikköviesteihin, joita sinä päivänä runsaanlaisesti esiintyi. Siihen olin jo melkein tottunut, että itse olen häirityksi tullut ja väitetty minun olevan milloin kukakin, ainakin kukkahameeksi,reetaksi ja monikaksi on epäilty, eniten juuri monikaksi ehkä karjalaisuuden vuoksi. Myös feikki-Katleija on kirjoitellut.
    Sinä päivänä kyllästyin häiriköintiin, kun huomasin että sellaisetkin sopuisat kuin Satu* ja Adolfiakin olivat ilkeilijän peräänsä saaneet.
    No juu,, nuoleskeluahan sen sanottiin olevan kun heidät mainitsin. Poistatin pari viestiäni, kiitos ylläpito.

    Sen verran olen herkistynyt nyt, että todella olen tuntenut olevani persona non grata. Ajattelin pitää taukoa, mutta poistua en lupaa, siihen tuskin pystyn. Enkä edelleenkään nimeäni vaihda, sillä kirjoitan jos kirjoitan.

    Kirjoitin tämän, koska eihän sitä tiedä jos joku luulee minut bannatuksi vaikka. Sellaiseen ei takuulla löydy syytä.

    Äänestä

  • Katleija kirjoitti:

    Kuka sellaistakehtasi väittää ?

    sitä ei jaksa jatkuvast sietää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_6403 kirjoitti:

Tuollainen ilmaisu tuli mieleeni ja se kuvaa hyvin ainakin veteen sukeltajaa. Myös voi lentää vaikka polkupyörältä ja muutenki vaikka ojaan.

Päin on selvää suomea ja omassa murtessani jätetään n pois. sinnepäin = sinnenpäi jne. Tuo loppuosa "stikka" on aika outo, kuin ruotsia.

Toivon monimurteista keskustelua!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu