Ei enää Rockperryä

No niin umpimieliset ja valittavat vaasalaiset, siitäs saitte, Rockperry loppuu. Siinä meni sekin ainoa kunnon kesätapahtuma kaupungista kun vaasalaisia ei kiinnosta. Ensin valitetaan ja kitistään että kaupungissa ei tapahdu mitään eikä ole kunnon rokkikonsertteja ja vastaavia ja sitten kun sellainen kerran kesässä on, niin siitäkin maristaan. Seinäjoki voittaa Vaasan tässäkin mennen tullen: bändejä riittää ja rokkijuhlia ja esiintyjiä. Menkää nyt itseenne tyhmät vaasalaiset ja lopettakaa marina! Jaskarikin huomasi että teille on turha järjestää mitään kun ette kuitenkaan kiinnostu. Sitä saa mitä tilaa!
361075
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Olisi Jaskarin kannattanut pikkasen paremmin valita esiintyjänsä.

Äänestä

Eipä tuo nyt suuri menetys ollut. Ainakin olisin toivonut
a) Parempaa aluetta. esim. tropiclandia p-paikka tai kivihaan p-paikat tms. asfaltti/hiekkapohjainen. Peltoaukeakin olisi ollut parempi kuin tuo lumenkaatopaikka.
b) Kiinnostavampia esiintyjiä. Niitä on ollutkin ihan hyvin, tänä vuonna ei ollut.
c) Leirintäalueet...ne oli surkeahkot.

Äänestä
  • Itse kävin rockperryssä kerran ennen kuin asuin Vaasassa. Minun mielestäni paikka oli ihan hyvä vaikkakin vähän syrjässä. Pieni rinne jossa oli ihan mukava katsoa lavalle.

    Esiintyjät olivat hyviä verrattuna muihin Suomen festareihin. Tänä vuonna mielestäni aika samantasoisia esiintyjiä Suomen muillakin festareilla ehkä provinssia ja ruisrockia lukuunottamatta.

    Eli mielestäni vika ei ole paikassa eikä esiintyjissä vaan nimenomaan tuossa leirintäalueessa. Autoja oli pitkin tienvartta ja ainoa paikka missä tapahtui oli itse festarialue. Muilla festareilla nimenomaan leirintäalueella on hyvä meininki, joka jatkuu aamuun asti. Vaasassa kaikki katosivat alueelta kun bändit lopettivat esiintymisen. Maksullisella top camping alueella olisi varmasti ollut jotain meininkiä, mutta ei sinne ulkopaikkakuntalainen löytänyt tai jaksanut kävellä kun ei tiennyt kuinka kaukana se oli.

    Äänestä

Toivotaan että Rockperry saisi jatkoa, vaikka edes yksipäiväisenä tapahtumana! Mielestäni se on yksi Vaasan kesän kohokohdista. Paikkakin on festarille hyvä, rinteestä on hyvä katsoa ja anniskelualueeltakin näkee ja kuulee. Männävuosina on ollut paljonkin hyviä bändejä ja monipuolisesti. Vaikea se on jokaista ihmistä miellyttää, mutta suuri osa on tykännyt ja tullut paikalle viihtymään!
Iso kiitos Jaskarille joka on jaksanut ulkopaikkakuntalaisena järjestää meille vaasalaisille omat festarit joka kesä!!

Äänestä

lieneekö ny sitten vaasalaisten vika jos rockperry loppuu.... tarkoitan, että kun seinäjoen tapahtumat olivat esillä niin niihin juhliinhan väkeä tulee ympäri suomea ja maakuntaa, tietty myös kantaseinäjokisia, mutta ei heidän määrästä mitään yleisömassoja tule. luulempa, että vaasalaisia on käynyt rockperryssä suhteellisesti ihan hyvin, mutta tapahtuma ei ole ollut muualle maakuntaan tai suomeen kovinkaan vetovoimainen. miksi? niin siihempä varmaan syitä on monia....omalta kohdaltani voin sanoa, että en ole pitänyt tapahtuman nykypaikasta(lumenkaatopaikasta), vaasas olisi nättiä rantalinjaa, siellähän tapahtuma pitää järjestää(vrt. ruisrock), musiikillisesti ollut samaa toistoa, hinta/laatu taso ei ole ollut kohdallaan jne

Olen kyllä samaa mieltä, että kyllä vaasassa vähän vois peilistä katsoa, miksei täällä oikein mitään tapahtumaa ole( vrt. seinäjoki;on tangomarkkinaa, vauhtiajoa, provinssia, ravintoloissa viikottain esiintymässä suomen tähtiartisteja)
Mitä on vaasassa, eipä mitään mainittavaa....joskus amarillo vähän yrittänyt tuoda suomitason staroja,mutta senkään kuppilan yhteydessä ei ole oikein kunnon tiloja. vaasa on musiikillisesti ja kulttuurisesti takapajula ja junttila...Ja jos jotain järjestetäänkin, se ylihinnoilteltaan, on sisällöltään tyhjää ja myy vain kerran, niin, paska myy vain kerran.....

Äänestä
  • Vaasassa on rantaa, mutta missään rannalla ei taida olla oikein riittävän suurta vapaata aluetta pitää suurempaa tilaisuutta. Ehkä yliopiston/yrityskeskuksen parkkipaikka Fabriikin rannalla voisi olla sellainen paikka?

    Mutta Vaasa on liian syrjässä houkutellakseen tänne ulkopaikkakuntalaisia. Olikin pienoinen ihme että Rantarock aikoinaan keräsi kansaa ympäri Suomen, mutta en usko että se enää onnistuisi millään ilveellä.

    Äänestä

  • tuossa kyllä kiteytyy kaikki hyvin!!!

    Äänestä

  • .

    älä unohda Sputnikkeja "Spotnicks"

    Tätä saa olla vaasan ankkalammikos jatkuvalla syötöllä eläimen raivolla

    Muut produktiot ajetaan lumenkaatopaikalle

    http://www.youtube.com/watch?v=xJCMFhXziro

    .

    Äänestä

Aika surkeeta, ettei tämän kokoisessa kaupungissa ole mitään kissanristiäisiä kummempia festivaaleja.

Kertoo kyllä hyvin jostakin....

Äänestä
  • Mutta jaskarin sanoja lainatakseni pohjalaisesta: - Ei kai minun tehtäväni laihialaisena ja Seinäjoella asuvana ole silloin järjestää tilaisuuksia Vaasassa.

    Eli, odotettavissa saattaa olla,että rockperry tulee jatkumaan seinäjoella

    Äänestä

  • jupsista juu kirjoitti:

    Mutta jaskarin sanoja lainatakseni pohjalaisesta: - Ei kai minun tehtäväni laihialaisena ja Seinäjoella asuvana ole silloin järjestää tilaisuuksia Vaasassa.

    Eli, odotettavissa saattaa olla,että rockperry tulee jatkumaan seinäjoella

    Siinä on vain ongelmana että Seinäjoelle ei sovi enää yhtään uutta tapahtumaa, koska niitä on nyt jo niiin paljo :)

    Äänestä

Niin nythän on sitte hyvää mainostaa enskesäks turisteille vaasaa...
-Wasalandia, puolet laitteista ei toimi
-tapahtumia: Rockperry, ei järjestetä enään
-muita taphtumia... niin mitäs niitä nyt olikaan.
-harraste mahdollisuudet: ryyppääminen hoviskan rannassa kauniina kesäiltana..

Äänestä
  • Vaasa on kuoleva kaupunki, muutaman kymmenen vuoden päästä Seinäjoen kaupunginosa

    Äänestä

  • tai Wasa water carnival!!

    Äänestä

  • abbedissa1 kirjoitti:

    tai Wasa water carnival!!

    .

    tullut jostakin muualta kuten Strömberg-ABB, Wärtsilä, Ranta-rock

    mikään noista ei ole vaasalaisten aikaansaannosta

    .

    Äänestä

  • HYVÄ::::??? kirjoitti:

    .

    tullut jostakin muualta kuten Strömberg-ABB, Wärtsilä, Ranta-rock

    mikään noista ei ole vaasalaisten aikaansaannosta

    .

    Rantarock ei alunperin ollut vaasalainen keksintö.

    Äänestä

  • perttippasanen kirjoitti:

    Rantarock ei alunperin ollut vaasalainen keksintö.

    eikö siinä juuri niin sanottu, [kaikki hyvä tullut jostain muualta...]

    Äänestä

Hei,

Facebookissa on ryhmä Rockperry takaisin!, jonka tarkoituksena on keskustella Rockperrystä ja siitä mikä meni vikaan, ja mitä seuraavana vuonna tilalle, vai jatkaako Perry sittenkin. Ryhmään kaivataan paljon hyviä kommentteja ja täällä on jo niin hyviä mielipiteitä, että ne otettaisiin mielellään vastaan myös Facebookin yhteisössä. Liittykää mukaan keskustelemaan ! :)

http://www.facebook.com/pages/Mediakasvatus/146672432025621?ref=sgm#!/pages/Rockperry-takaisin/113012608749277?ref=mf

Äänestä

Tuleekos Rockperryn tilalle mitään???
Saia sitä ny jotkut pienet festarit olla!

Äänestä
  • Meidän vähemmistössä ei hyvällä katsota rokkijuhlia. Muslimien takia ne voidaan jättää riehumatta ja heidän kulttuurinsa ei hyväksy ryyppäämistä ja remuamista, joka on monen suomalaisenkin mielestä oikein.

    Ei rokkitouhusta luopuminen ole sen kummempaa, kuin uskonnosta luopuminen koulujen päättäjäisissä.

    Äänestä

  • opettaja. kirjoitti:

    Meidän vähemmistössä ei hyvällä katsota rokkijuhlia. Muslimien takia ne voidaan jättää riehumatta ja heidän kulttuurinsa ei hyväksy ryyppäämistä ja remuamista, joka on monen suomalaisenkin mielestä oikein.

    Ei rokkitouhusta luopuminen ole sen kummempaa, kuin uskonnosta luopuminen koulujen päättäjäisissä.

    "Meidän vähemmistössä........" Heidän kulttuurinsa......"

    Äänestä

Olis paree että saatais jotain musiikki tapahtumaa tuon rockperryn tilalle!!
Olis edes yksipäiväinen tapahtuma...

Äänestä

Kun Vaasa jotain järjestää, niin tulee varmasti pettymään. Ei sinne ketään tuu, himassa ne vain istuu. Vaasalaiset on homeperseitä

Äänestä
  • Koko konsepti on alusta lähtien huonosti suunniteltu ja toteutettu.

    Ei sillä periaatteella voi vaatia vaasalaisia mukaan, kun vaan jotain järjestetään. Täytyy olla vähän laatua kuvassa mukana. Nyt ei ollut, joten silloin saa laskea, etteivät ihmiset ovat valmiita maksamaan.

    Klamydia pääesiintyjänä kertoo jo aika paljon siitä, missä mennään.

    Äänestä

  • Rockperryssä kirjoitti:

    Koko konsepti on alusta lähtien huonosti suunniteltu ja toteutettu.

    Ei sillä periaatteella voi vaatia vaasalaisia mukaan, kun vaan jotain järjestetään. Täytyy olla vähän laatua kuvassa mukana. Nyt ei ollut, joten silloin saa laskea, etteivät ihmiset ovat valmiita maksamaan.

    Klamydia pääesiintyjänä kertoo jo aika paljon siitä, missä mennään.

    Ja olin kyllä tyytyväinen tapahtumaan!

    Perry täytti odotukset siinä missä muutkin saman kokoluokan festarit!

    -Kaksi lavaa ja ihan ok esiintyjät.. jos jotain suuria nimiä odottais ni sit sais maksaa jo lähemmäs satasen lipusta
    -Iso anniskelualue josta näkee lavalle.
    -ihan sopivan hintainen lippu ja mahdollisuus myös poistua alueelta välillä jos haluaa, ilman uuden lipun ostamista.

    Toivon että saadaan jotain musiikkitapahtumaa enskesällekkin.. mikäs sen hienompaa kun mennä kauniina kesä iltana porukalla ottaa vähä kaljaa ja kuuteleen musiikkia.. toiset taas jäävät kotiin ja valittavat kaikesta

    Äänestä

  • *nautiskelija kirjoitti:

    Kerroppa nyt ihan omin sanoin, mikä siinä musiikin kuuntelussa kaljaspäin
    nyt niin hienoa on ?

    Äänestä

  • ku muukkin kö? kirjoitti:

    Kerroppa nyt ihan omin sanoin, mikä siinä musiikin kuuntelussa kaljaspäin
    nyt niin hienoa on ?

    Jos Rockperry täytti odotukset siinä missä muutkin saman kokoluokan festarit, niin eivätpä olleet odotukset kovin suuria.
    jos haluaa ryypätä ja tapella, niin voi sen tehdä ilman festareitakin.

    Äänestä

  • *nautiskelija kirjoitti:

    Ja olin kyllä tyytyväinen tapahtumaan!

    Perry täytti odotukset siinä missä muutkin saman kokoluokan festarit!

    -Kaksi lavaa ja ihan ok esiintyjät.. jos jotain suuria nimiä odottais ni sit sais maksaa jo lähemmäs satasen lipusta
    -Iso anniskelualue josta näkee lavalle.
    -ihan sopivan hintainen lippu ja mahdollisuus myös poistua alueelta välillä jos haluaa, ilman uuden lipun ostamista.

    Toivon että saadaan jotain musiikkitapahtumaa enskesällekkin.. mikäs sen hienompaa kun mennä kauniina kesä iltana porukalla ottaa vähä kaljaa ja kuuteleen musiikkia.. toiset taas jäävät kotiin ja valittavat kaikesta

    sinä ole käynyt? mä oon kiertänyt niitä kymmeniä vuosia. perry viime kesänä oli siitä huonoimmasta päästä.

    Äänestä

  • vestareilla kirjoitti:

    sinä ole käynyt? mä oon kiertänyt niitä kymmeniä vuosia. perry viime kesänä oli siitä huonoimmasta päästä.

    Aika monilla hyvillä ja huonoihin en edes mene!

    Äänestä

  • Perry=hyvä kirjoitti:

    Aika monilla hyvillä ja huonoihin en edes mene!

    tiedon väärtti kun homma loppui kuitenkin. Niin moni muukin tietää. joten ei kannata yrittää vakuuttaa perryn erinomaisuutta. jos se olisi hyvä niin siellä olis tungosta. viime kesänä oli yhtä paljon jengiä ulkopuolella kuin itse tapahtumassa. se kertoo kyllä kaiken.

    Äänestä

Täs vaiheessa pitäisi olla jo esiintyjät ja alue katottuna, kotisivut pystyssä ja mainontaa???
Vai kesäkuussa meinaavat aloittaa jämäartistien hankkimisen

Äänestä
  • jos klamydialta tulee uus cd.

    Äänestä

liian sekava ohjelma vai onko tarkotettu että on erikseen suomalaisten ja ruotsinkielisten päivä :P

Äänestä

Ai tuleeko sittenkin festari?!!! Sinnehän siis!!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

tylsäääääääää kirjoitti:

No niin umpimieliset ja valittavat vaasalaiset, siitäs saitte, Rockperry loppuu. Siinä meni sekin ainoa kunnon kesätapahtuma kaupungista kun vaasalaisia ei kiinnosta. Ensin valitetaan ja kitistään että kaupungissa ei tapahdu mitään eikä ole kunnon rokkikonsertteja ja vastaavia ja sitten kun sellainen kerran kesässä on, niin siitäkin maristaan. Seinäjoki voittaa Vaasan tässäkin mennen tullen: bändejä riittää ja rokkijuhlia ja esiintyjiä. Menkää nyt itseenne tyhmät vaasalaiset ja lopettakaa marina! Jaskarikin huomasi että teille on turha järjestää mitään kun ette kuitenkaan kiinnostu. Sitä saa mitä tilaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu