Jos kerta...

Toisten planeettojen vierailijoilla on niin korkea teknologia ja tieto kaikesta, niin miksi he tarvitsevat valoja yöllä. Onhan täälläkin keksitty yö kiikarit ja muut kommervenkit.
Se ei mahdu pieneen järkeeni.
Olen nähnyt kahden mallisia UFOja vuosia kylläkin väliä. Ne päivän valossa ja selvästi. Yön pineinä hetkinä ei ole kohdalleni sattunut.
Olen myös nähnyt ohjuksen päivänvalossa, kuolan niemimaalla ammutun.
15415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

että on tieto kaikesta,korkea tekonologia kyllä on.

Ei se yökiikari valoja korvaa,sitäpaitsi ihminen on saanut sen ja monen muun tekniikan harmailta vastalahjana siitä että harmaat saavat tehdä kokeita ihmisiillä ja jalostaa rotuaan..

Äänestä
  • Kaikki tekniikkamme on ihmisten itsensä kehittämää. Mitään teknistä hyppyä ei ole, josta teoriaa ei olisi jo aikaisemmin joku tehnyt. Jutut alienteknologiasta sortuvat omaan mahdottomuuteensa, jos on vähänkin tieteen ja tekniikan kehitykseen perehtynyt.

    Äänestä

Tuskin valot liittyvät mitenkään näkemiseen. Alusten valon tuotto voi liittyä pikemminkin energiantuottoon tai kulkumoottooriin (tai leijuntamekanismiin). Asiaa on vaikea tutkia, mutta jos joku palstan lukijoista jaksaa lukea oheisen linkin takana olevan tekstin, niin tiedemiehet ovat ainakin yrittäneet tutkia asiaa ja ufojen tekniikkaa. Maahan tippuneista lentävistä lautasista on löydetty aluksen ympäri olevia donitsin tapaisia rakenteita, joiden on arvioitu liittyvän joko energian tuottoon tai moottoriin.

http://www.hyper.net/ufo/overview.html

http://www.hyper.net/ufo/physics.html

Äänestä
  • On olemassa ns. valokieli jonka tunnuksia nuo ufojen väri valot ovat.
    Ei tarvita muuta viestintää vilkaisu riittää kertomaan toisen tilan.
    Valkoisetvalot siellä on ihan ympäristön valaisuun.

    Nuo "donitsit" ovat antigravitaatio voiman purku paikkoja, nistä ohjaillaan ja pidetään alusta ilmassa.
    Sikäli ovat oikeassa että liittyvät "moottoriin".

    On kanavoitua tietoa.

    Matti

    Äänestä

  • UPDATE_9309329 kirjoitti:

    On olemassa ns. valokieli jonka tunnuksia nuo ufojen väri valot ovat.
    Ei tarvita muuta viestintää vilkaisu riittää kertomaan toisen tilan.
    Valkoisetvalot siellä on ihan ympäristön valaisuun.

    Nuo "donitsit" ovat antigravitaatio voiman purku paikkoja, nistä ohjaillaan ja pidetään alusta ilmassa.
    Sikäli ovat oikeassa että liittyvät "moottoriin".

    On kanavoitua tietoa.

    Matti

    on ristiriitainen. Jos olet saanut "tietosi" kanavoimalla, niin mihin hemmettiin ne velikullat tarvitsevat mitään visuaalista kommunikointia?

    Olen kuullut myös toisen kanavatyypin kertomana että lentävät lautaset eivät tarvitse mitään antigravitaatiota, koska itse vekotinta ei siirrellä yhtään mihinkään. Se on aina paikallaan ja vekotin vain siirtää maailmaa, tai halutessaan aikaa, tai ulottuvuuksia ympäriltään. Lisäksi tuon laitteen ohjaajat eivät kommunikoi mitenkään muuten, kuin telepatialla, joten kirjoitusta, valoja, värejä, ääntä yms ei tarvita.

    Oliko tuo eri rodun kanavatietoa? Oletko yhteydessä kenties huonoa tuuriasi paljon vähempi kehittyneeseen rotuun? Valikoi itsellesi kehittyneemmät humikset kontaktiin, kuten tuo toinen on tehnyt!

    Äänestä

  • Juuh. kirjoitti:

    Aika hyppyyn he kyllä pystyvät siksi aluksia näkyy niin harvoin.

    On tyypillistä että kontakteille kanavoidaan väärää tietoa, sitä tapahtuu etenkin kontaktin alku vaiheessa.
    On siellä aivan hulluja testejä ja harjoituksia jotka ovat täysin painokelvottomia, minä ole mennyt läpi testi vaiheen ja saan oikeaa tietoa. Joskus saattaa kuitenkin tulla automaatti kääntäjästä johtuva virhe koska henkilö jotakanavoin ei puhu kieltäni.

    Tuntuu kummalliselta tuo teoria jos alus siirtää maailmaa niin jo kaksi tänne lähettettyä eri suuntaan pyrkivää alusta repii sen kappaleiksi. Huomaisimme kyllä jos maailmamme olisi siirtynyt ja laske mikä energia siihen tarvittaisiin ei sentään sovi pieneen alukseen.

    He näkevät heti toisesta tämän tilan ei tarvita muuta kommunikointia joka taas veisi aikaa varsinkin jos on kyseessä monet alukset.

    i vahvistetaan ja menet sinne minne ajattelet. Käpyrauhanen on tähtiportti ja aukaisimena toimii ihmisen oma kemikaali DMT.

    Lentoilu on virittymistä oikeaan taajuuteen.

    Olen universumi ja kanavoin itseäni. Youtube on osa minua, kuten kaikki muukin.
    http://www.youtube.com/watch?v=o21OmXdEnKM
    Pineal Gland - 'Pineal Gland As A Stargate'.avi

    Äänestä

  • Käpyrauhasen signaal kirjoitti:

    Vaikka mihin ufosekoilijoiden kokoukseen menisi, aika vähissä ovat näköjään tähtiporteista kulkijat. Lähdetäänkö siitä, että ihmisissä on niitä, jotka eivät osaa pitää scifiä ja dataa arkielämässä toisistaan erillään.

    Jos haluaa erottaa joukosta ne, joilla todellisuuden taju on merkittävästi heikontunut, kuuntelee vain niitä, jotka innostuvat kertomaan juttujansa harmaista jne. Siinä se sakki...

    Kyseessä on siis sama sakki, joka olemassaolollaan pitää huolta siitä, että ufoaihetta ei saada koskaan asiallisesti tutkittua.

    Äänestä

  • UPDATE_9309329 kirjoitti:

    Aika hyppyyn he kyllä pystyvät siksi aluksia näkyy niin harvoin.

    On tyypillistä että kontakteille kanavoidaan väärää tietoa, sitä tapahtuu etenkin kontaktin alku vaiheessa.
    On siellä aivan hulluja testejä ja harjoituksia jotka ovat täysin painokelvottomia, minä ole mennyt läpi testi vaiheen ja saan oikeaa tietoa. Joskus saattaa kuitenkin tulla automaatti kääntäjästä johtuva virhe koska henkilö jotakanavoin ei puhu kieltäni.

    Tuntuu kummalliselta tuo teoria jos alus siirtää maailmaa niin jo kaksi tänne lähettettyä eri suuntaan pyrkivää alusta repii sen kappaleiksi. Huomaisimme kyllä jos maailmamme olisi siirtynyt ja laske mikä energia siihen tarvittaisiin ei sentään sovi pieneen alukseen.

    He näkevät heti toisesta tämän tilan ei tarvita muuta kommunikointia joka taas veisi aikaa varsinkin jos on kyseessä monet alukset.

    Matti

    No juuri tuon ufo mysteerin minä yritän tässä selvittää teille muille.
    Tällä menolla homma kyllä käy todennäköisesti mahdottomaksi.
    Voi olla että osa kuuntelee joten homma ei mene aivan hukkaan on liikaa räyhääjiä jotka vievät keskustelun suunnan tosi ihmeellisiin asioihin.

    Ehkä pitäisi alkaa itse aloittelemaan ketjuja eikä vain vastailla muiden kysymyksiin.

    Keinona olen ajatellut tuoda tietoa sieltä, tosin aluksi vähän ja sitten kokoajan enemmän.

    Äänestä

  • jutut taas! kirjoitti:

    Vaikka mihin ufosekoilijoiden kokoukseen menisi, aika vähissä ovat näköjään tähtiporteista kulkijat. Lähdetäänkö siitä, että ihmisissä on niitä, jotka eivät osaa pitää scifiä ja dataa arkielämässä toisistaan erillään.

    Jos haluaa erottaa joukosta ne, joilla todellisuuden taju on merkittävästi heikontunut, kuuntelee vain niitä, jotka innostuvat kertomaan juttujansa harmaista jne. Siinä se sakki...

    Kyseessä on siis sama sakki, joka olemassaolollaan pitää huolta siitä, että ufoaihetta ei saada koskaan asiallisesti tutkittua.

    Nuo "mieleltään harmaat" pelaavat myös tietämättään kaiken sorttisten kotikutoisten skeptikoiden pussiin. Aina on helppo osoittaa joukon sekopäitä ja lyödä leimakirveellä saman tien koko joukkoa.

    Äänestä

  • sitten pimenee kirjoitti:

    Nuo "mieleltään harmaat" pelaavat myös tietämättään kaiken sorttisten kotikutoisten skeptikoiden pussiin. Aina on helppo osoittaa joukon sekopäitä ja lyödä leimakirveellä saman tien koko joukkoa.

    on kotikutoinen skeptikko? Anna esimerkki hyvästä skeptikosta.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    on kotikutoinen skeptikko? Anna esimerkki hyvästä skeptikosta.

    Tällä palstalla vaikuttivat Kähmis ja Dana joskus menneisyydessä. Mielestäni heitä voi pitää esimerkkeinä skeptikoista. On täällä varmassti ollut muitakin, mutta nämä kaksi nimmaria tulivat ensimäisinä mieleeni.

    Äänestä

ovat tarkoitetut lähinnä savukkeiden sytyttämiseen.
Minun pieneen järkeeni ei mahdu, miksi niiden pitää
tuottaa lisäksi valoa. Jos päivänvalossa sätkän sytyttää
ei siihen apuvaloa tarvita. Taskulamputhan soveltuvat
valon tuottoon paremmin. Kallista energiaa sytkärin
valmistajat haaskaavat.

Äänestä
  • tuottavat helvetillistä melua vaikka, riittäisi, että hehkuvaa aihiota
    muovaelisivat.

    Äänestä

  • Kyläseppä Keskinen kirjoitti:

    tuottavat helvetillistä melua vaikka, riittäisi, että hehkuvaa aihiota
    muovaelisivat.

    kyläseppä Keskinen osua pajavasarallaan naulan kantaan.
    Harvinaisia taitavat olla prosessit, joissa ei tuotteen lisäksi sivutuotteita syntyisi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_8394870 kirjoitti:

Toisten planeettojen vierailijoilla on niin korkea teknologia ja tieto kaikesta, niin miksi he tarvitsevat valoja yöllä. Onhan täälläkin keksitty yö kiikarit ja muut kommervenkit.
Se ei mahdu pieneen järkeeni.
Olen nähnyt kahden mallisia UFOja vuosia kylläkin väliä. Ne päivän valossa ja selvästi. Yön pineinä hetkinä ei ole kohdalleni sattunut.
Olen myös nähnyt ohjuksen päivänvalossa, kuolan niemimaalla ammutun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu