käynyt elämä kierto koululua ? Ja kuinka pitkälle oleet päässeet ? Kuika moni teistä on saannut päästö todistuksen siittä koulusta ? Onko yhtään ? Mitä tiedätte elämästä, onko se kivaa ? Mitä kokemuksia teillä on elämästä ? Muuta kuin aliarvioita ja haukkua meidä romaneita.
onko valkolaset koskaan
hyvin utelias
7360
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Eiköhän se todistus anneta kuollessa vasta. Kun koulua on kokoelämä.
Kyllä suomesa pijetään kaikista ihimisistä hyvää huolta oli sit käyny koululja tai ei.
Semmonen kiertokoulu on käyty, että ihmetellä saa kuinka tässä on selvitty ollenkaan. Lapsuus oli yhtä painajaista, tietysti oli hyviäkin hetkiä mutta enimmäkseen onnetonta, koska isä oli alkoholisti ja muutakin ikävää siihen sisältyi. Aikuiselämässäkin niin paljon vastoinkäymisiä, ettei eina tiiä pitäiskö jo nauraa vai itkeä. Eikä tää koulu ole vielä käyty loppuun, tuskin tää nyt tähän jää, ellen heti huomenna kupsahda.
Hyvä asia on se, että tulin uskoon ja sitä kautta olen saanut lohtua ja toivoa. Taloudellisesti on aina ollut vähän kiikun kaakun, mutta ollaan selvitty kuitenkin. Muutama hyvä ystäväkin löytynyt elämän varrelta, tosin niistäkin kaksi on kuolleet liian nuorina. Romaneita en ole aliarvioinut enkä haukkunut, kun en ole heidän elämäänsä perehtynyt, on tässä ollut omassakin tekemistä.
Sen olen elämän koulussa oppinut, että juuri kun kuvittelee, että nyt menee hyvin, niin joku takapakki tulee aina. Ja ainakaan ei pidä mennä kellekään suureen ääneen kehumaan, että nyt mulla on asiat näin hyvästi. Saa olla varma, että kohta ei ole hyvin. Aina saa sanansa niellä, niin että olen tullut varovaiseksi.
Moni meistä on kovan kohtalon lapsia. Toivon Sinulle, että Onnetar käänty puoleesi ja suojaa Sinua onnettomista painajaisista. Elämä ei aina ole helppoa ja pistää joko itkemään tai nauramaan. Tämä täällä on meidän koulu ja penkillä on istuttava niin kauan kunnes kutsu tulee. Itse olen nyt elämääni tyytyväinen ja rauhassa tämän päivän ja huomisen kanssa, mutta miten kauan se kesti.
Jaksa rohkeasti eteenpäin ja samalla toivon Sinulle kaikkea, kaikkea hyvää. Meillä kaikilla on ihan oma Suojelusenkeli. Hänen kanssa voi puhua ja hänelle voi myös toivoa hyvää yötä.
Minäkin usein unohdan.
ei tämä elämä ole helppoa kellekään, mutta paljon sen sujumiseen voi myös ihan itse vaikuttaa omilla valinnoillaan ja yrittämisenhalullaan sekä sisullaan.
Kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta jos pyrkii olemaan henkeen ja vereen mahdollisimman hyvä ja oikeudenmukainen ihminen niin se on jo paljon.
Arvioin jokaista romania sen mukaan miten kantaa itsensä ja valikoi tekonsa, kuten myös muun rotuisia.
Onko oma elämäsi kivaa?
Elämä on myös valintoja täynnä.On paljon myös tilanteita mihin itse voi vaikuttaa minkä oven avaa.Kuinka haluaa itse korjata omaa elämäänsä.Toki on myös asioita mihin et voi vaikuttaa.Ikäviä asiota vain tulee.Sitäkään en ymmärrä jos ihminen itse ei tajua muuttaa elämänsä suuntaa jos siihen on mahdollisuus vaan jää ikäänkuin "uhriksi"....luullen ettei mikään muutu.Eihän mikään muutukaan jos jää rannalle ruikuttaa.Tämä on aikas kovaa tekstiä mutta on tässä myös totuuden siemen.
Jokainen on oman tiensä kulkija. Jokaisella meistä on mahdollisuus käydä koulua ja saada päästötodistus koulutukselleen jos on vain halua ja pitkäjännitteisyyttä. Ei elämän täydy aina olla huonoa, mutta jos sellaisen haluaa niin se on äkkiä tehty. Linnaan pääsee niin helposti. Miksi pitäisi tehdä ne virheet jotka muut tekevät? Eikö olisi korkea aika olla ylpeitä niistä romaaneista jotka elättävät itsensä työllä eikä ajatella että onpa valkolaismainen kun työllä elättää perheensä. Ottakkaa mallia Ruotsissa asuvista monista mustalaisista jotka tekevät rehellistä työtä ja voivat hyvin ..omistaen talot ja firmat. Esimerkiksi voisin sanoa Isberg nimiset ruotsissa.