Heippa kaikille, ja kiitos kun vaivaudut auttamaan. Ongelmani on mielestäni hyvin häpeällinen, mutta toisaalta haluaisin tietää onko mitään tehtävissä.
Viime uutena vuonna sammuin yhdelle puoli-tutulle. Sekä hän että yksi toinen ihminen, jota pidin ystäväni ottivat minusta sitten kuvia kun olin sammunut. Sama jatkui, kun he lähtivät taluttamaan minua kotiin. Huomioikaa, että minulla siis oli vaatteet koko matkan ajan, ellei sitä lasketa, että minulla oli housut kintuissa, kun kävelin. Kuulin, että he olivat käyttäneet kuvia facebookissa, mutta olivat ottaneet ne hyvin pian pois. Toisekseen, tämä tuttu näyttelee aika mielellään näitä kuvia, ja tämähän tietysti tahrii mainettani ja antaa minusta väärän kuvan.
Olen pyytänyt ystävällisesti häntä poistamaan kuvat, mutta hän ei suostu siihen vaan vastaa takaisin sanomalla, että "se on varoittava esimerkki, eikä suostu poistaamaan." Myönnän, että tein virheen ja tapahtuma aikana olimme kaikki alaikäisiä, ja taidamme kaikki kolme olla nyttenkin. Häpeän tätä nytten paljon, enkä tiedä mitä tehdä. Olemme myös kaikki poikia. Onko lailla mitään sanottavaa tähän? Onko totta, että hän saa pitää kuvat ja esitellä niitä toisilleen? Entäs se facebookissa kuvien käynti? Toivottavast ymmärrätte asian vakavuuden. Olen oikeastaan aika neuvoton tässä vaihessa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Oli sitten vaatteet päällä tai ei, kenenkään kuvaa EI saa julkaista netissä ILMAN LUPAA! Tämän sanoo paitsi Facebookin ja muiden gallerioiden säännöt niin myös LAKI. Todellakin asialle on jotain tehtävissä. Oletko kertonut vanhemmillesi? Jos eivät suostu muuten hävittämään kuvia, niin teet rikosilmoituksen. Tämän voisit tehdä muutoinkin, sillä et voi ikinä tietää onko kuvat oikeesti pois vai ei. Poliisi voi toimia pienenä pelotteena.
Lisäksi kun kuvan laittaa nettiin, se lähtee aika nopeaa kulkemaan siellä. Loppupeleissä sitä ei saa IKINÄ netistä pois kun voi olla lukuisilla eri sivuilla jne.
Sähköisen rikosilmoituksen voi tehdä täällä: http://www.intermin.fi/poliisi/home.nsf/suomi/rikosilmlomake
...tai sitten menet poliisilaitokselle ja kerrot saman minkä täällä.
Kiitoksia vinkeistä. Ajattelin mennä vielä puhumaan kyseisen ihmisen kanssa asiasta, mutta mielellään pyytäisin vielä lakipykäliin viittausta, että mitä lukua ja pykälää itse asia rikkoo. Voisi olla vakuuttavampaa saada tahtoni läpi tässä asiassa.
laki mahtaa sanoa, että toisesta otettua kuvaa ei saisi julkaista?
Pistäpä tänne lakitekstiä jos löydät.
Kuva on lähtökohtaisesti kuvaajan omaisuutta ja jos kuva on otettu julkisella paikalla sen julkaiseminen on suht vapaata jos sitä ei tee kaupallisessa tarkoituksessa.,
Tässä tapauksessa kuvan julkaisemista voi rajoittaa se, että se mahdollisesti esittä kohteensa loukkaavassa valossa. Tämä on sitten tuomioistuimen tehtävä päättää jos siitä kolmannen osapuolen mielipide tarvitaan.