Sortavala

Sortavalan majoituskapasiteetti on käytetty loppuun jo keskellä viikkoa. Majoitusta ei löytynyt koko kaupungista, Ruskealan pappilasta sentään vielä löytyi.
Valamo ja muut kohteet Sortavalassa ovat niin suosittuja, että sesonkiaikaan kaupunki on täynnä. Myös Valamon majoituskapasiteetti on käytetty tarkkaan. Osa matkailijoista on suomalaisia, mutta myös venäläiset Pietarista ja Moskovasta ovat löytäneet Laatokan tienoot ja Sortavalan.
Venäläiset matkailijat käyvät mielellään kalastamassa Laatokalla ja muilla lähivesillä. Jänisjärvi on suosittu.
5704
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

hinnatkin ovat sitä myöten, Piippu 80 ja Kaunis 100 euroa per kämppä, kuulin jo keväälle juttua että Kaunis oli bookattu täyteen viime syksynä. Ruskealan Pappila on näppärästi kyllä sijoittunut ja sopii huolettomille; ei melua öisin eikä huligaanien pelkoa. Matkaa Sortavalaan vain 20 km. Aamulaivaan lähtö tietysti otettava illalla jo muistin päälle.

Äänestä

Sofiasta löytyi paikka viimeksi. On vanha maatalouskoulun asuntola rauhallisella paikalla.

Äänestä
  • Onko tietoa paljonko maksaa esim. päivän viisumi, jos tekee päivän matkan Sortavalaan. Onko kaupungissa vartioituja parkkeja ja onko tie rajalta sinne missä kunnossa. Miten pitkä matka rajalta on sinne? Onko itse kaupungissa mitään nähtävää.

    Äänestä

  • VJNmatkailija kirjoitti:

    Onko tietoa paljonko maksaa esim. päivän viisumi, jos tekee päivän matkan Sortavalaan. Onko kaupungissa vartioituja parkkeja ja onko tie rajalta sinne missä kunnossa. Miten pitkä matka rajalta on sinne? Onko itse kaupungissa mitään nähtävää.

    Kesäaikana ainakaan ei hyvältä vaikuta tosiaan Sortavalan majoitustilanne sen paremmin saatavuuden kuin hintojenkaan puolesta. Olimme juhannuksen jälkeisen viikon tiistaina liikenteessä ja ei-oota oli tarjolla. Hotelli Ladogasta saimme Lux-huoneen, jossa majoitus kolmelle maksoi 4000 ruplaa/yö. Sofia-hotellista emme kysäisseetkään, kaikista muista kyllä. Ladogassa olisi ollut tulohetkellämme vapaana myös 2 hengen huoneita hintaan 2400, mutta sillä hetkellä ainakaan niihin kuulemma ei olisi saanut lisävuodetta, vaan lux oli ainoa, joka suostuttiin myymään. Hintataso olisi ollut suunnilleen sama joka paikassa: 2hh 70-80€, 3hh 100€. Joissain hotellissa olisi säästänyt muutaman satasen ruplissa, jos ei olisi ottanut aamiaista.

    Jälkimmäiselle kysyjälle: Sortavalan kaupunki sinänsä on ihan idyllinen ainakin kauniina kesäpäivänä ja ensikertalaiselle itse kaupunki arkkitehtuureineen lienee mielenkiintoinen nähtävyys. Kertaviisumin hinta konsulaatissa on 35€, mutta sieltä sitä ei saa ilman hankalaa kutsumenettelyä, joten matkatoimiston puoleen on satunnaisen matkailijan käännyttävä. Tuolloin sen hinnaksi tulee n. 50€.

    Itselleni taisi yksi käynti Sortavalassa riittää ainakin nykyisillä majoituksen hinta-laatu -suhteilla.

    Äänestä

  • VJNmatkailija kirjoitti:

    Onko tietoa paljonko maksaa esim. päivän viisumi, jos tekee päivän matkan Sortavalaan. Onko kaupungissa vartioituja parkkeja ja onko tie rajalta sinne missä kunnossa. Miten pitkä matka rajalta on sinne? Onko itse kaupungissa mitään nähtävää.

    olen löytänyt ainakin kaksi, sen lisäksi että hotelleilla on yleensä vartioidut piha-alueet asiakkaiden autoille.
    osoitteessa matkailijat.net on muutamia tarinoita Venäjältä, myös Sortavalasta.
    Tie Sortavalaan on asfalttipäällysteinen, mutta muutamin paikoin on huonoja lohtia. Taajamien kohdalla nopeus 40 km/h, samoin Helylän läpi ajaessa. Miliisit on kohtuullisen ahkeria tutkansa kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


loppuunmyyty...!!!! kirjoitti:

Sortavalan majoituskapasiteetti on käytetty loppuun jo keskellä viikkoa. Majoitusta ei löytynyt koko kaupungista, Ruskealan pappilasta sentään vielä löytyi.
Valamo ja muut kohteet Sortavalassa ovat niin suosittuja, että sesonkiaikaan kaupunki on täynnä. Myös Valamon majoituskapasiteetti on käytetty tarkkaan. Osa matkailijoista on suomalaisia, mutta myös venäläiset Pietarista ja Moskovasta ovat löytäneet Laatokan tienoot ja Sortavalan.
Venäläiset matkailijat käyvät mielellään kalastamassa Laatokalla ja muilla lähivesillä. Jänisjärvi on suosittu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu