Vaikea valinta

Olen 27-vuotias nainen, valmistuin tradenomiksi amk:sta noin viisi vuotta sitten. Minulla on valmistumisesta lähtien ollut työpaikka, kohtuullinen peruspalkka jne.. mutta en ole onnellinen. Aamuisin herääminen ja töihin meno tuntuu ihan painajaiselta. Työpaivä kuluu netissäsurffailessa ja muuten aikaa kuluttamalla. En tunne että töissä olisi mitään haastetta, enkä voi siellä käyttää hyväkseni lahjakkuuttani, päättelytaitoani, sosiaalisia taitoja jne. Ei kiinnostaisi palata töihin ollenkaan loman jälkeen.

Hain sosteriin amk:hon terveydenhoitajan linjalle ja en tiedä pitäisikö opiskelupaikkaa ottaa vastaan vai ei. Toisaalta sairaanhoitotyökin olisi varmaan mielenkiintoista tai kätilön työ. Toisaalta sekin työ saattaa olla hyvinkin yksinkertaista ja samaa toistavaa. Jonkinlainen terveydenhoitoon liittyvä neuvontatyö voisi olla minun juttu tai toimintaterapeutin työ tai vastaava.

Mitä siis kannattaa tehdä? jatkaa työpaikassa jota hädintuskin sietää vai etsiä uusia haasteita. Onko mitään järkeä alkaa vaihtamaan alaa yli 27-vuotiaana? Vai onko se normaali tunne tila ettei työpaikka kiinnosta? Voiko se myöhemmin alkaa tuntumaan siedettävämmältä?

Kun opiskelin tradenomiksi niin minulla oli täysin väärä kuva alasta, kuvittelin sen olevan nopeatempoista, sosiaalista, kauppojen tekemistä, haastavia työtehtäviä, vaikeita päätöksiä, alaisia jne..
1299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Toimintaterapeutti tai sairaanhoitaja voisi olla sinun juttusi. Mutta sairaanhoitajanakin mene töihin esim. päivystykseen tai akuutille osastolle, missä tapahtumaa ja haastetta riittää. Kotihoito on työpaikkana kiva, mutta tosi lepposa, joten siksi mieluummin esim. akuutti puoli.
Työ vie aika paljon ihmisen elämästä, joten täytyy sen olla myös mielekästä. Lopeta ihmeessä nykyisessä paikassa ja mene oppimaan uusi ammatti, ei pakolla ole kiva työssä käydä :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


trade pian extrade kirjoitti:

Olen 27-vuotias nainen, valmistuin tradenomiksi amk:sta noin viisi vuotta sitten. Minulla on valmistumisesta lähtien ollut työpaikka, kohtuullinen peruspalkka jne.. mutta en ole onnellinen. Aamuisin herääminen ja töihin meno tuntuu ihan painajaiselta. Työpaivä kuluu netissäsurffailessa ja muuten aikaa kuluttamalla. En tunne että töissä olisi mitään haastetta, enkä voi siellä käyttää hyväkseni lahjakkuuttani, päättelytaitoani, sosiaalisia taitoja jne. Ei kiinnostaisi palata töihin ollenkaan loman jälkeen.

Hain sosteriin amk:hon terveydenhoitajan linjalle ja en tiedä pitäisikö opiskelupaikkaa ottaa vastaan vai ei. Toisaalta sairaanhoitotyökin olisi varmaan mielenkiintoista tai kätilön työ. Toisaalta sekin työ saattaa olla hyvinkin yksinkertaista ja samaa toistavaa. Jonkinlainen terveydenhoitoon liittyvä neuvontatyö voisi olla minun juttu tai toimintaterapeutin työ tai vastaava.

Mitä siis kannattaa tehdä? jatkaa työpaikassa jota hädintuskin sietää vai etsiä uusia haasteita. Onko mitään järkeä alkaa vaihtamaan alaa yli 27-vuotiaana? Vai onko se normaali tunne tila ettei työpaikka kiinnosta? Voiko se myöhemmin alkaa tuntumaan siedettävämmältä?

Kun opiskelin tradenomiksi niin minulla oli täysin väärä kuva alasta, kuvittelin sen olevan nopeatempoista, sosiaalista, kauppojen tekemistä, haastavia työtehtäviä, vaikeita päätöksiä, alaisia jne..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu