Olen menossa syksyllä yhdeksännelle luokalal ja olen erittäin kiinnostunut IB-lukiosta. Olen lukenut täältä, wikipediasta sekä muiltakin sivuilta kyseisistä lukioista, mutta haluaisin kuulla ihan oikeiden IB-lukiolaisten mielipiteitä ja asioita. Omin sanoin, mikä on IB-lukio, missä lukiossa olet ja millä arvosanalla pääsit sisään? Millainen oli pääsykoe? Olisin hyvin kiinnostunut kuulemaan teidän kokemuksianne itse päätöstäni vielä miettiessä.
IB-lukio
_haaveilija__
8971
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Keskiarvoni ysiluokan lopussa oli 8,2 ja pääsin sillä sisään. Alin keskiarvo jolla pääsi IB:lle meidän kaupungissa taisi olla 7,5. Muitta keskiarvon lisäksi vaikuttaa tietenki pääsykokeet, joten niihin kannattaa myös panostaa, pelkkä hyvä keskiarvo ei tarkota että pääsee automaattisesti sisään. Pääsykoe ei ollut mielestäni vaikea, ainoat missä minulla oli vaikeuksia oli matikan ja historian kokeet. Kysymykset liittyivät pääasiassa yläasteen asioihin, ja lisäksi englannissa piti kirjoittaa lyhyt kirjoitelma. Haastattelua ei täälläpäin ole, joten siitä en osaa sanoa. Nämäkin kyllä riippuu aika paljon paikkakunnasta, mihin IB-lukioon olet itse hakemassa?
Useat IB-opettajat ovat tosi mukavia ja huumorintajuisia, paljon rennompia kuin suurin osa kansallisen puolen opettajista. Opiskelu itsessään saattaa olla hieman rankempaa kuin kansallisella puolella, mutta se ei tarkoita että IB olis joku eliittilukio josta valmistuvat opiskelijat on yli-ihmisiä ja kaikin puolin parempia ku kansallisen ylioppilastutkinnon suorittaneet (voin kyllä sanoa että tunnen monta ärsyttävää IB-snobia jotka luulevat olevansa niin tärkeitä ja erikoisia. Tosin tällaisia ihmisiä löytyy varmasti joka oppilaitoksesta).
Ensimmäinen vuosi on pre-DP vuosi, jonka aikana opiskellaan kansallisen lukio-ohjelman kursseja, niistä osa on myös englanniksi. Kevätlukukauden aikana sitten valitaan että mitkä aineet ottaa IB:lle. Yleensä niitä aineita on kuusi, mutta jos haluaa niin voi ottaa myös seitsemännen. Lisäksi on mahdollista ottaa kursseja kansalliselta puolelta kunhan ne sopivat yhteen IB-lukujärjestyksen kanssa. Minä otan esimerkiksi B3-kielen kursseja kansalliselta puolelta.
Varsinaisella IB:llä ei ole musiikkia tai kuvista tai liikuntaa, sen sijaan opiskelijat tekee vapaa-ajallaan CAS-tunteja (creativity, action, service). Niitä pitää olla viimeisen vuoden lopussa muistaakseni yhteensä 150 että saa päättötodistuksen. Se kuulostaa ehkä nyt melko suurelta määrältä, mutta oikeastaan se ei ole niin hankalaa. Lisäksi on kaikille pakolliset TOK (theory of knowlegde, vähän niin kuin filosofiaa mutta sekavampaa) ja EE (extended essay, 4000 sanan pituinen tutkielma vapaavalintaisesta aiheesta). IB ei ole mahdottoman vaikea kunhan osaa suunnitella ajankäyttöään että ehtii tehdä kaiken. IB:llä on monesti aika vähän opiskelijoita, joten siinä syntyy hyvä ryhmähenki ja myös tutustuu helposti ihmisiin.
Suosittelen kyllä IB:lle hakemista jos se kiinnostaa. Pre-DP vuoden aikana on myös vielä mahdollista vaihtaa kansalliselle puolelle jos onkin sitä mieltä että ei halua IB:lle. Onnea tulevaa kouluvuotta ja yhteishakua varten!
Nyt mul kaduttaa ku en hakenut IB-lukioon ton viestin luettua. Tosin täällä pääkaupunkiseutujen IB lukioihin on aika vaikea päästä... :/
HÄHÄHÄÄHÄHÄHÄHÄHÄ
menin tiksin IB-lukioon kasin keskiarvolla. oli helppoo
No en tikkurilaa asti olis halunukkaa mennä...
Ja vielä kasin keskiarvo eli aika surkea. :/
...millä paikkakunnalla käyt ib-linjaa? :)
I 2nd that- Ennen pääsykokeita aattelin vaan et hienoa olis päästä ylipäätänsä koko linjalle jossain koulussa- Mutta kun Tiksin matikkaa alottelin tuli melkeen naurunpyrskähdys siellä koesalissa- Yksi tehtävistä oli mm. monivalintana "löydä kolmion pinta-ala" ja annettuna oli suorakulmaiseksi merkitty kolmio kanta ja korkeus annettuna- Siis ei edes pythagoran lausetta täytynyt käyttää. Haastattelussakin teki mieli vaan sanoa totuus että enhän minä tähän kouluun ensipaikassakaan haluaisi ton äskösen matikka-luonnontieteet- kokeen perusteella. No päättyhän se kaikki lopulta niin kuin pitikin eli pääsin ykkösvaihtoehtoon :]
hei! itse hain IB lukioon ja on ensimmäinen vuosi menossa siihen tarvitaan keskiarvoksi 7,5 jos muistan oikein sinne on myös pääsy koe siinä pitäis pärjätä vaikka olisi hyvä keski arvo päässykoe pitää läpäistä. IB lukiossa pitää lukea todella paljon ja englantti pitäisi olla todella hyvää mutta minä suosittelen sitä kaikkille jotka tykkää kielistä ja enkusta :)