Seksistä ja selibaatista

Timanttipolku

Buddhalaisuushan ei näe seksin harjoittamista taitamattomana, vääränä toimintana, ellei siihen sisälly riistoa ja toisen osapuolen ihmisoikeuksien polkemista. Kuitenkin täydellistä, täysin vapaaehtoista pidättäytymistä seksistä on buddhalaisuudessa aina pidetty hyvänä harjoituksena miehille ja naisille: munkeille, nunnille ja kaikille niille jotka vakavalla, vaan ei ilottomalla mielellä Polulla kulkevat:-) Ennen kuin toimivia ehkäisymenetelmiä oli, Buddhan omana aikana, seksistä pidättäytyminen ja naisten ja miesten erottaminen toisistaan omiksi ryhmikseen johtui suuresti ihan käytännön syistä: lapsien kaitseminen vie paljon aikaa ja energiaa, eikä henkiseen kehittymiseen tähtäävien harjoitusten suorittamiseen jää aikaa kuin vähän. Mutta vaikka lapsia ei olisikaan tuomassa iloa elämään, on selibaatti silti hyvä henkinen harjoitus, kun se perustuu omaan ymmärrykseen ja on vapaaehtoista. Onhan useille juuri sukupuolinen halu kaikista vahvin halu, joka on häiritsemässä mielenrauhan saavuttamista...Aika moni varmaan on huomannut että näin on...?
Selibaatti vapauttaa enemmän aikaa ja voimaa käytettäväksi kaikkeen taitavaan toimintaan, kuten muiden auttamiseen, mietiskelyyn ja meditaatioon.
Selibaatti yhdistetään helposti luostarielämään, mutta sukupuolielämästä pidättäytyminen silloin tällöin ja pidättäytymisen aikana tavallista suurempi keskittyminen henkisiin asioihin on varmaan hyödyksi jokaiselle buddhalaiselle, oli elämänmuoto mikä vaan.
Monissa maissa joissa on buddhalaisia luostareita, on yleistä että maallikot asuvat luostarissa tiettyjä aikoja, keskittyäkseen vain henkisiin asioihin siellä. Täällä lännessäkin missä buddhalaiset maallikot eivät yleensä elele selibaatissa, on varmaan hyväksi pidättyä silloin tällöin seksistä ja käyttää ylimääräinen vapautunut energia henkiseen harjoittamiseen, jos sen vaan pystyy tekemään vapaaehtoisesti.
Kaikesta kivasta ja hyvästäkin pitäisi pystyä luopumaan tyynin mielin edes joksikin ajaksi, koska kaikesta lopulta joutuu luopumaan lopullisesti. Mihinkään sellaiseenkaan, mikä tuottaa suurta iloa ja mielihyvää, ei saisi takertua, mikä koskee myös seksiä. Koittamalla elää selibaatissa voi nähdä kuinka takertunut seksuaalisiin tarpeisiinsa on.
(Lama Ole on kyllä toista mieltä tästä selibaatin hyödyllisyydestä, mutta mielipiteitähän maailmaan mahtuu...:))

11

2060

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sipoon Siddha

      Kenties seksin huonoin puoli on se, että siinä ikäänkuin sementöi itsensä yhä syvemmälle dualismiin; jotta seksuaalinen halu syntyisi, pitää olla vahva usko siitä, että kysymyksessä on kaksi erillistä olentoa (minä ja se toinen), projisoida siihen toiseen olentoon kaikenlaisia kuvitelmia ja ominaisuuksia joita itseltä kuvittelee puuttuvan (ml. onnellisuus) sekä olettaa, että seksin harjoittaminen sen toisen olennon kanssa antaa tuon itseltä puuttuvan onnellisuuden.

      Mielestäni seksuaalinen halu pitää ennemmin tai myöhemmin joko nujertaa tai muuntaa joksikin hyödyllisemmäksi. Jälkimmäinen lienee enemmän vajrayana-buddhalaisuuden mukainen menetelmä. Ainakin olen huomannut omalla kohdallani sen, että hetket joissa mielessä ei ole kovasti haluamista ovat miellyttävämpiä kuin ne hetket, joissa tuota haluamista esiintyy.

      • Iso-Maha

        Käsittääkseni erilaisia teitä on tässäkin enemmän kuin viestisi varmaankin tahattomasti antaa ymmärtää. Luostarielämä ei suinkaan ole ainoa mahdollisuus, ja "maallikkosuuntauksia" on myös Suomessakin tarjolla(?). Harmoninen perhe-elämä seksuaalisuhteineen ja lapsineen kaikkineen ei ole sen enempää dualismin sementoimista kuin mikään muukaan elämäntapa. Rakkauden täyttämässä seksuaalisessa kanssakäymisessä ja kumppanuudessa, tantrisessa tai ei, on tarjolla monia mahdollisuuksia rikkoa minuuden rajoja, harvahan se keskittyy omaan nautintoon ja haluun enemmän kuin kumppanin tai yhteiseen nautintoon ja onnelliseksi tekemiseen. Mahdollisesti vielä voimakkaampia oppimiskokemuksia liittyy vanhempi-lapsi suhteeseen, jossa ihan biologian avulla avautuu omaksuttavaksi arvokas opetus, että on täysin mahdollista ja luonnollista asettaa toinen elämä omaa elämää arvokkaammaksi, niinkuin lähes jokainen vanhempi tekee lapsensa suhteen. Perhe-elämän arki tarjoaa joka hetki hienoja tilaisuuksia kyseenalaistaa itsetärkeys, ja kenties myös analogisesti laajentaa tätä kyseenalaistusta myös perhettä laajempaan näkökulmaan.

      • Sipoon Siddha
        Iso-Maha kirjoitti:

        "Luostarielämä ei suinkaan ole ainoa mahdollisuus, ja "maallikkosuuntauksia" on myös Suomessakin tarjolla(?)"

        En puhunut varsinaisesti luostarielämästä, vaan mainitsin vain oman mielipiteeni, että ennemmin tai myöhemmin tuonkin haluamisen yli on päästävä tavalla tai toisella. Tässäkin kohdin munkit/nunnat ja maallikot ovat täysin samalla viivalla. Oman käsitykseni mukaan kyse ei ole niinkään omasta ulkoisesta elämäntavasta vaan omasta mielestä.

        "Harmoninen perhe-elämä seksuaalisuhteineen ja lapsineen kaikkineen ei ole sen enempää dualismin sementoimista kuin mikään muukaan elämäntapa."

        En ottanut lainkaan kantaa ihmisten elämäntapaan, vaan seksiin itseensä. Perhe-elämä kasvattaa ihmisenä monella tavalla, mutta yhtä kaikki perheellisenkin on buddhaksi aikoessaan joskus kukistettava tuo ylivertainen linnake, seksuaalinen halu. Esim. nyingma-linjassa on lukuisia hyviä esimerkkejä perhe-elämää elävistä lamoista, jotka kaikesta pitäen ovat onnistuneet seksuaalienergiansa kanavoimisessa.

        Mainitsin kirjoitukseni loppupuolella että oman kokemukseni mukaan ne hetket joissa halua ei esiinny ovat miellyttävämpiä kuin ne, jolloin sitä esiintyy. Itse asiassa syyllistyin siinä kokemusten jakamiseen hyviin/huonoihin, joka itsessään on vahva lenkki kärsimykseen johtavassa ketjussa.

      • nti_avatar

        Anteeksi, jos tungen oman kommenttini tähän väliin.

        Itse elän selibaatissa ja tuntuu, että omat tottumukset ja luulot(ego) omasta seksuaalisuudesta ovat suurin este selibaatin toteutumiselle.

        Buddhakin sanoo, jotenkin tähän sävyyn, että kehittyneessä mielessä ei ole seksuaalisia haluja. Meditoimalla tähän tilaan olenkin päässyt. Kun olen ollut meditaation kanssa huolimattomampi on se tuttu hullunmylly taas pään sisällä alkanut.

        Joskus tuntuu, että seksuaalienergia ei ole poistunut kehosta, vaan on alkanut kertymään vasempaan käteen. Tämän energian olen sitten 'maadoittanut' siirtämällä käden kautta, tämän kuumankin energian maahan.

        Eli voi olla aika homma hallita seksuaalienergiaa niitten ihmisten, jotka eivät hallitse enegian liikuttelemista:) Tuota ja ei ole mitenkään ihmeellistä jos täydelliseen selibaattiin jotkin eivät pysty ikinä.

      • Chandi
        nti_avatar kirjoitti:

        Lueskelen täältä sieltä sun täältä ohimennen kaikenlaista, ja jäin ihmettelemään tuota mainitsemaasi energian kertymistä vasempaan käteen.

        Nimittäin 2001 kun aloin nähdä putkenaan tietoisia unia, tunsin miten tietynlainen kuumotus ilmestyi vasempaan jalkaani. Tuo lämpö nousi aina vain korkeammalle, ja ylettyi kai polven kohdalle korkeimmillaan. En ollut kuitenkaan selibaatissa, eikä tullut mieleen tehdä mitään kokeiluja sillä lämmöllä. Jonkin ajan kuluttua ilmiö hävisi, ja sen jälkeen olen vain kertaalleen tuntenut vas. jalkaterässä lämpöä.

        Erään eloisimmista ja rakkaimmista tietoisista unistani näin reippaahkon seksisession jälkeen. En kuitenkaan tyrkytä että seksiä pitää harrastaa, vaan luulen että tilanne voi vaihdella eri yksilöiden kohdalla, mikä kullekin sopii, ja voi se vaihdella yhdenkin ihmisen kohdalla hyvinkin laidasta laitaan. Itse kokeilisin mieluusti selibaattia, mutta olen havainnut että parisuhteessani alkaa aina tulla erittäin huonoja viboja puolin ja toisin mikäli emme harrasta seksiä. Ehkäpä hieman vanhempana on jo päässyt tuollaisen hankaluuden ohi... Ainakin Intiassa tuntuvat suosivan seksistä luopumista vasta kun on jo lapsenlapsiakin.

      • Fanaatikko
        Chandi kirjoitti:

        Saattaisit kokea mielenkiintoiseksi tietää, että vasen jalka liitetään kundaliniin, ja kundalinikokemuksissa monet ovat kokeneet kipua vasemmassa jalassa. Samoin tanssivan Shivan patsaassa yksi käsistä osoittaa koholle nostettua vasenta jalkaa (kts. alla):

        http://www.courses.rochester.edu/muller-ortega/rel249/siva/shiva_dance.html

        Ja kundalinihan tunnetusti liittyy aika olennaisesti elimistön seksuaaliseen toimintaan.

        Mitä tästä voimme päätellä, en tiedä, mutta mielenkiintoisia vihjeitä kuitenkin.

      • Chandi
        Fanaatikko kirjoitti:

        Juu. Varmasti tämä olisi vaikka minkämoisen tutkinnan paikka. Miksiköhän juuri vasen puoli? Siksikö että se yleisimmin on huonommin kontrolloitu puoli, ja sitä kautta pääsee sitten ihmisen energia paremmin tuomaan itseään läpi kuin tietoisemman ja egoon sitkeämmin liittyvän oikean puolen?

        En tiedä, mutta intialaisen teorian mukaan siellä menee Ida pingala.

    • Yasodhara

      Jossain vaiheessa henkistä kehitystä fyysisyys kai menettää merkityksensä niin ettei seksuaaliset halut enää häiritse ja hajota huomiota? Tällaisen käsityksen minä olen muodostanut.

    • joiou

      Seksuaaliset halut voi muuntaa myötätunnoksi, taitaapa olla tantrassa korkein aste se että pystyy muuntamaan sukupuoliyhteyden juuri myötätunnoksi ja viisaudeksi.
      Bodhisattva dharmakaran (tuleva amitabha) jota kuvaillaan muinaiseksi kuninkaaksi, joka oli yhteyksissä buddhalaisiin oppeihin buddha lokesvarajan kautta sanotaan harjoittaneen juuri tantraa, sillä ei halunnut jättää hänen alamaisistaan huolehtimista. Tällä tavalla hän saavutti nopeasti valaistumisen kaikkien hyödyksi. Tantra on erittäin tehokas keino polulla etenemiseen kannattaa lukea lama thubten yeshen kirja tantran harjoittamisesta, suosittelen !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      226
      3322
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      59
      2817
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      25
      2453
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      18
      2451
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      72
      1924
    6. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      84
      1840
    7. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      40
      1812
    8. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      19
      1805
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      91
      1662
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      66
      982
    Aihe