Sakemanni

musta ruskein tai punaruskein merkein, harmaa tummin merkein, kellertävä, harmaa tai musta.

Onko joillain väreillä jotain ominaispiirteitä tai perinnöllisiä sairauksia muita enemmän tai vähemmän?

Entä luenneroja?

Miten valkoinen paimenkoira, onko niinkuin sakemanni?
1168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Värilllä ei ole mitään vaikutusta muihin ominaisuuksiin paitsi että näyttelylinjaiset ovat lähes aina mustaruskeita ja käyttölinjassa sekä sekalinjaisissa esiintyy melko tasaisesti kaikkia värejä. Käyttölinjaiset ovat jalostettu työ- ja suojelukoiriksi, ja niillä on näyttelylinjaisiin verrattuna keskimäärin enemmän viettiä, vilkkautta ja kovuutta, mikä tekee niistä tumpelolle vaikeita koiria mutta osaavan ohjaajan kanssa ne pystyvät hienoihin suorituksiin. Puhtaista näyttelylinjaisista kannattaa pysyä kaukana, sillä niitä kasvattaa lähinnä korruptoitunut roskajoukko, jonka mielestä ylikulmautunut koira on optimaalinen rakenne ja kasvatusta tehdään lähinnä rahan ja/tai pokaalien vuoksi.

Valkoinenpaimenkoira on eri rotu ja niillä esiintyy ikävän paljon luonneongelmia kuten arkuutta, koska jalostus on perustunut väriin, ei muihin ominaisuuksiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hakusessa??? kirjoitti:

musta ruskein tai punaruskein merkein, harmaa tummin merkein, kellertävä, harmaa tai musta.

Onko joillain väreillä jotain ominaispiirteitä tai perinnöllisiä sairauksia muita enemmän tai vähemmän?

Entä luenneroja?

Miten valkoinen paimenkoira, onko niinkuin sakemanni?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu