millainen hojks sosiaali ja terveysalalla
hojks
ghjk,
1128
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Siis mulla meinattiin hojks tehä, koska opintoni menivät eri tahtiin kuin muilla joka johtui kaksoistutkinnon lopettamisesta, eli opiskelin vain ammattitutkinnon. Meinattiin tehdä lähinnä resurssien takia koska se vei koulun erityisopettajalta omaa aikaa ja tuon avulla ois saanut myös palkkaa siltä omalta ajalta. Itse sain tehdä ne tehtävät mitä en ollut saanut suoritettua yhdessä yksin koulun erityisopettajan kanssa. Siitä en ole varma että tekeekö hojks oppilaat sitten työt kuitenkin yhdessä muunluokan kanssa (koska yleisesti ottaen erityisluokkia ei ole) mutta näin luulen, erona se että on mahdollisuus saada lisäaikaa tehtävien palautukseen ja muutenkin enemmän tukea. Joissakin kouluissa on myös pienryhmä opetusta niille joiden opiskelu on jostain syystä pysähtynyt ja saavat tätä kautta suoritettua tutkinnon loppuun. Tässä ryhmässä olijoilla joillakin hojks on. Kaiken kaikkiaan hojksin tekeminen helpottaa opiskelua sillä siinä karkoitetaan mihin apua tarvitsee ja tutkinnon suorittaminen ei käy liian haastavaksi.