Nina ja Nippe

OSB

- Tarina erityisesti korkkarifriikeille - asiallisia korjauksia yms. varten -
NINA JA NIPPE

Nina on ”helenalindgrenimäinen”, linnunluinen kaunotar, joka olisi mielellään elänyt yksin, jos olisi saanut miehiltä siihen rauhan. Hänellä näet ovat perin erikoiset seksitavat, joille onneksi löytyi vastine, Nippe, optiomiljonääri, joka oli haaveillut juuri tuollaisesta kaunottaresta, joskaan ei kaikista hänen kujeistaan.

Nipellä on varaa ja halu pitää Ninansa kotirouvana, jonka suurin ja tärkein työ on pitää itsensä nuorena, nättinä, terveenä, hyväntuulisena ja seksikkäänä. He ovat ottaneet tarpeeseensa myös kotiapulaisen, Sissin, tummaverisen ja tulisen kaunottaren, jonka mieltymykset sopivat erinomaisesti olemaan talon sisäkkönä ja uskomattoman monenlaisena apuna. Sissille kuuluu kaikenlainen kotitaloustyö, mikä Ninalta ja Nipeltä jää tekemättä, eli n. 90 %. Työaikaa hän ei laske ja harvoin pitää vapaapäiviä, enimmäkseen vain silloin, kun hän ei ole mukana Ninan ja Nipen matkoilla.
Sissi saa sovittuina aikoina ”käydä ulkona” kavereidensa kanssa. Mutta kavereitaan hän ei saa eikä haluakaan tuoda asunnolleen eikä heistä myöskään puhua. ”Työsopimukseen” kuuluu, että hän enää (kuten) täydellisessä selibaatissa. Mieluisinta työtä hänelle on Nipen seksuaalinen tyydyttäminen.

”Avioehtosopimukseen” kuuluu, että Ninna pitää painonsa alle tai tasan 50 kg:ssa. Jos hän joskus sortuu syömään liikaa tai laiminlyö liikunnan, voi paino lipsahtaa 1-200 gr yli 50 kg:n ja siitä rangaistukseksi hänelle pannaan siveysvyö seitsenkertaiseksi ajaksi, mitä menee painonlaskuun, ts. jos paino laskee 2 vrk:ssa, niin siveysvyö on paikoillaan 2 viikkoa. Arvaat, että tuo kapistus on Ninalla harvinainen. Sillä niin päättäväinen hän on.

Ninan ulkoinen olemus kuitenkin ”pettää”: Hän on todellisuudessa julma sadisti, joka ei salli Nipen saavan siemensyöksyä hänen läsnä ollessaan - eikä koska tahansa muulloinkaan. Siemensyöksyn pidättämiseen on ”muodollisena” syynä Ninan intohimo siisteyteen, koska sperma on Ninan mielestä ”inhottavaa, likaista ja kuulemma pahanhajuistakin”. Mutta todellinen syy on tämä: empaattisesta ja tosihellästä luonteestaan huolimatta hän haluaa pitää miehensä aina kuumana (=tyydyttämättömänä) ja siten hellänä ja alttiina. Lisäksi terveisiin elämäntapoihin Ninalla kuuluu kaikenlainen kieltäytyminen ehkäisystä: Hän ei voisi kuvitellakaan syövänsä hormoneja tai ottavansa muuta ehkäisyä. Pitääkseen pikku pimppinsä tiukkana Nina ei oikein mielellään edes ota Nipen suurta kalua sisäänsä, vaan mieluummin antaa sen vain ”nuuhkia” ja hieroa häpyhuuliaan. Myös pitääkseen Ninan neidonvartaloisena he kumpikaan eivät myöskään halua lasta. Nämä syyt siemensyöksyn välttämiseen he ovat puhuneet parilla lauseella selviksi suhteen aluksi - eikä niistä enää puhuta. ”Sanalliset” syyt spermattomaan seksiin ovat nämä: ”Ihanaa kun vuode pysyy puhtaana.” ”Helppoa, kun ei tarvitse kondomien kanssa tuhertaa.” ”Tympeää olisi keskeyttää seksiakti siemensyöksyyn.” Nippe odottaa pääsyä sterilisaatioon, koska Nina ei halua itselleen edes sitä.

Usein Nippe masturboi työpaikallaan ennen kotiintuloa tai Ninan huomaamatta kotivessassa. Sieltä tosin Nina voi kutsua hänet pois, jos hän alkaa liian kauan vokottaa laukeamista. Kuuminta (=piinallisinta) on olla Ninan kanssa jatkuvassa kosketuksessa päivä tai pari.

- Tarina jatkuu

4

5526

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • OSB

      - Tarinan jatkoa -
      Nina on kiehnännyt tunnelmallisen illan nojatuolissa Nipen sylissä. Yllään hänellä on pelkästään punainen silkinohut minitunika, joka vaivoin peittää pyllyn ja nännit ollen muutoinkin tosi niukka. Hihaton ja maksimaalinen kaula-aukko ulottuu edestä ja takaa vyötärölle ohuiden nauhojen pitäessä sitä koossa. Kaulassaan hänellä on kultainen panta sen merkiksi, että hänen tekee nyt seksiä mieli, korvissaan kultaiset vanteet, jotka tuntuvat illan pitkään painavan korvanipukat punaisiksi ja silmäluomet alaspäin, ranteissa helisevät lukemattomat renkaat, kun Nina hyväilee miestänsä lämpimäksi. Sissi on alkuillasta tuonut Ninan jalkaan Nipen pyynnöstä kengät, joilla on helppo kieltäytyä kävelemästä:
      Kokonaan läpinäkyvissä, muovisissa korkoavokkaissa on 5-senttiä paksut ja kapeat lasipohjat sekä 20-senttiset, metalliset piikkikorot. Nilkoissa ovat kyllä väljät ja leveät metallipannat, jotka kiinnittyvät ohuilla ketjuilla kantapään taakse, joilla kengät kyllä pysyvät jaloissa ja jotka on Sissi lukinnut yhteensä 10 riippulukolla, vienyt avaimet huoneeseensa ja jättänyt lemmenparin rauhaan lasillistensa pariin.
      ”Lähdetään vuoteelle”, kuiskaa Nina seksinkäheällä äänellä. Nippe ottaa hänet hellästi syliinsä ja kantaa vuoteelle, jolle tämä kierähtää kengät tyynylle päin ja jää nojaamaan kyynärpään varaan. ”Riisuudu, kulta”, hän neuvoo hellästi - ja pianhan salskea vartalo seisoo alastomana vuoteen vierellä peniksen ollessa jokseenkin täydessä mitassaan vaaka-asennossa. ”Pane pää tuohon ja mene selin makuulle vähän hengähtämään. Sinähän aivan vapiset”, pyytää Nina myötätuntoisesti ja näyttäen vasemmalla korkkarillaan tyynyä.
      Pian on ”normaaliakti” käynnissä, kun Nina kääntyy Nipen yli kahareisin, ojentaa nilkkojaan ja kenkiään Nipen kasvoille ja niiden molemmille puolille, saa tämän molemmin käsin hyväilemään innolla nilkkojaan, sääriään, reisiään ja pilluaan, kunnes Nina laskee posliinipimpsansa Nipen suun eteen kielen ulottuville. Kohta Nippe aloittaa sen ja pyllyvaon hurjan ja hellän pusimisen, imemisen ja nuolemisen Ninan nytkyttäessä vartalollaan tehoa. Nina keskittyy omaan osuuteensa: hän nauttii silmittömästi kiihottumisestaan ja pillunesteiden syöksyistä Nipen suuhun ja kasvoille orgasmien tullessa, samalla hän huohottaa, inisee, keimailee, hyväilee ja nuolee penistä niin, että tämä kovana, paksuna, suonikkaana, punaterskaisena ja sykkivänä suorastaan painautuu Nipen vatsaa vasten. Eniten Nina kuitenkin pitää pitkillä ja hoikilla sormillaan sekä pitkillä ja punatuilla kynsillään penistä kaiken taitonsa mukaan sen verran kovassa käsittelyssä, että kykenee siemensyöksyn estämään, vaikka Nippe potkii, karjuu ja on vähällä tukehtua työhönsä, nesteisiin ja kiimanhuutoihin. Välillä Nina iskee kyntensä palleihin, puristelee ja venyttelee niitä saaden Nipen huutamaan kurkku suorana kivusta ja viime tipalla estetystä siemensyöksystä. Kun Nina tuntee väsyvänsä ja saaneensa tarpeeksi monta orkkua, hän antaa viimeiset pusut ja hyväilyt kalulle leperrellen tälle: ”Kiltti poju, kun olet niin reipas ja siisti.” Sitten Nina kääntyy Nippeen päin, ottaa korvikset korvistaan, painautuu tämän sykkivää rintaa vasten, kiepauttaa kovan kalun lievää väkivaltaa käyttäen jalkoväliinsä ”rauhoittumaan”, vie kätensä tämän kaulalle, painaa päänsä tämän rintaa vasten ja tunkee sormensa tämän hiuksiin. Kun Nina siihen nukahtaa, Nipella palaa hirveä halu runkulle, muttei syliin kietoutunutta kultaa sovi häiritä. Uni ei tule pariin tuntiin, sillä ”rippikoulukaveri” valvoo em. pinteessä täysissä voimissaan. Kun Nina on jo syvässä unessa, Sissi hiipii makkariin, hymyilee Nipelle ”osaaottavasti”, irrottaa korkkarit emäntänsä jaloista ja peittää isäntäparin untuvapeitteellä.
      - Tarina jatkuu

      • OSB

        - Tarinan jatkoa -
        Sissi on upea teinityttö, joka on palkattu Ninan ja Nipen kodinhoitajaksi. Vaihteluksi vaalealle Ninalle hän on ruskeaverikkö, jolla on pitkä tukka, joka ulottuu ristiselkään saakka, upea vartalo, ruskeat ja suuret silmät, voimakkaat huulet jne. Sissillä ei ole työaikaa, vaan hän on hyvällä palkalla aina käytettävissä, kun isäntäpari pyytää, periaatteessa kaikkiin ”naistentöihin”. Hänellä on oma huone, jonne hän ei saa tuoda vieraita. Mutta joutoaikanaan hän saa käydä ”ulkona”. Ulkona hän saa tehdä mitä tahansa. Mutta sopimuksen mukaan hän ei saa puhua miesseikkailuista mitään. Hänen täytyy varsinkin Nipellä pitää mielikuvaa, ettei hänellä ole mitään kontaktia miehiin.
        Sissin oikeus ja velvollisuus on harrastaa seksiä Ninan luvalla ja Ninan käskystä Nipen kanssa. Siinä kaikki muu on luvallista muttei varsinainen yhdyntä: Nippe ei saa nussia Sissiä. Mutta usein Sissi joutuu ottamaan Nipeltä suihin, koska siemenneste on Ninan mielestä terveellistä mutta inhottavaa syötävää.
        Sissin on vetäydyttävä omaan huoneeseen upean illan päätteeksi mielessänsä näkemänsä Nipen kalu, joka kipeästi näkyi kaipaavan purkua, kuten myös Sissin vako kyntäjäänsä, kun tämä voihkien masturboi itsensä uneen.

        Nippe on korkkarifriikki ja nauttii seksikkäästi pukeutuneesta naisesta. Niinpä Nina on ahkera käyttämään mitä hurjimpia korkokenkiä ja seksikkäimpiä vaatteita. Mutta sadistisuutensa hän osoittaa käskemällä myös Sissin käyttää niitä ja tehdä niissä myös kotitöitä.
        Joskus Ninalle sattuu sellainen päivä, ettei seksiä tee mieli. Silloin kultaisen kaulapannan pukee Sissi, ja siitä Nippe kotiin tullessaan tietää voivansa sekstata Sissin kanssa.
        Usein, kun Ninalla on matka tai kuukautisvuoto, hän käskee joko Nippeä tai Sissiä pukemaan siveysvyön, jonka avaimen hän ottaa haltuunsa. Yleensä matkalle yksin lähtiessään hän puettaa Sissille tuon siveysvyön.
        Tänään Ninalla on kuukautisvuoto ja flunssainen olo. Niinpä hän on pukeutunut silkkiseen oloasuun ja sukkahousuihin ilman kenkiä, koruja ja meikkiä. ”Puepas jotain Nippeä miellyttävää, ja panehan se panta”, sanoi hän Sissille, kun tämä valmisti päivällistä. Niinpä Sissi meni pukemaan vaaleanpunaiset ohuet saumasukkahousut, punaisen pvc-minimekon, valkoisen pikkuessun ja valkoisen hilkan. Kun hän tulee huoneestaan ja Nina näkee asun, tämä tuumaa: ”Ihana! Tuon kanssa sopivat ne punaiset avokkaani ja korvikseni makkarista.” Oitis Sissi löytää ne sekä kauhuissaan ja huokaillen pukee ne. Sillä nuo punaiset avokkaat ovat hänelle ½ numeroa liian pienet ja niissä on peräti 15 sentin metallipiikkikorko. Mutta onneksi liukkaiden sukkahousujen ansiosta ne menevät kohtuullisella vaivalla jalkaan. Noita korviksia hän taas on Ninalla usein hämmästellyt: ne ovat sentin levyisistä kultaisista rannerenkaista tehdyt tosipainavat ja kiiltävät vanteet, joissa kummassakin on 3 isoa kiinnityskoukkua, jotka hän vapisevin käsin pujottaa reikiinsä. - Mm. raskaiden korvisten takia Sissinkin on pitänyt teettää lisäreikiä korviinsa työsuhteeseen tullessaan. Yhden tai kahden koukun varassa ne venyttäisivät korvalehteä kohtuuttomasti. Mutta kun korvikset roikkuvat 3 koukussa, niin pysyväthän ne!
        Ninan kampauspöydän edessä Sissi ihailee punertuvia kasvojaan, siistii meikkiään, koskettelee korviksia, kohentaa hilkkaansa ja päättää olla reipas. Hän nousee seisomaan vähän huojuvin polvin, suoristaa essunsa ja minihelmansa, kääntyy kokovartalopeilin eteen, tarkistaa sukkahousujen saumat, ojentaa polvet ja nilkat sekä lähtee varovaisin ja notkuvin askelin kohti keittiötä. ”Hei, ihanat ja ihan samanväriset ovat nuo kengät ja mekko. Niitä saat lainata aina halutessasi”, tuumaa Nina Sissin ohittaessa tämän varovaisin askelin ja mennessä lieden ääreen. Polte ½ numeroa liian pienien kenkien ja hurjien korkojen takia alkaa Sissin päkiöissä kohta, ja polvet pyrkivät vähän koukkuun. ”Pidähän polvet suorina! Nippe tulee – ja takuulla tykkää tuosta asusta”, neuvoo Nina palvelijaansa tarkkaillen ja näkemästään nojatuolillaan sadistisesti nauttien.

        - Tarina jatkuu -

      • OSB
        OSB kirjoitti:

        Nina ja Sissi ovat sonnustautuneet seksikkäimpiinsä: Sissi on pukenut vaaleanpunaiset, erittäin ohuet ja kiiltävät saumasukkahousut, joissa on housuvahvike - tiettyä tarkoitusta varten, suorastaan puristavan tiukan ja niukan pvc-tunikan, joka ei peitä senttiäkään liikaa mistään, ja punaiset piikkikorkoavokkaat, joissa on erittäin teränä kärki ja n. 15-senttiset piikkikorot. Massiiviset korva-, kaula- ja rannekorunsa ovat myös punaiset, kuten kaikki kyntensä ja huulensa.
        Ninalla on kullankeltaiset, myös erittäin ohuet ja kiiltävät saumasukkahousut, kullankeltainen, erittäin paljastava, lyhyt ja löysä silkkitunika, joka jättää sääret ja reidet täysin paljaiksi. Olohuoneen nojatuoliin istuuduttuaan hän on pukenut jalkaansa kullankeltaiset platform-sandaalit, joissa on 6-senttiset lasipohjat ja peräti 22-senttiset lasiset piikkikorot. Myös massiiviset korva-, kaula- ja rannekorunsa ovat myös kultaiset, kuten kaikki kyntensä ja huulensa. Koroista jokainen läsnäolija tietää, ettei Nina tänä iltana nouse edes seisomaan - sen saavat tehdä muut.
        Näiden naisten pääasiallinen tehtävä on viihdyttää itseään ja toisiaan nojatuoleilla istuen jotain pientä napostellen, alkoholia naukkaillen, tv:a katsoen sekä Nippeä passauttaen ja piinaten. Nipella on upea silkkinen paita ja löysät silkkioloasuhousut. Hänen velvollisuutensa on olla noiden naisten palvelija eli tarjoilla syötävää ja juotavaa sekä viedä astioita pois. Samalla hän saa omalta tuoliltaan ja keittiöstä käsin nauttia silmillään, kun nuo naiset keimailevat ja muutenkin kiihottavat häntä. Luonnostaan Nipen penis alkaa heti kovettua ja ojentautua housujen alla. Tämän huomatessaan naiset vähän ilkkuvat sille, kiusoittelevat ja Nipen käydessä lähellä hipaisevat sitä housujen päältä. Välillä Nina vaivihkaa kuiskaa sille: ”Olehan kiltisti!” Tilanteen käydessä kalulle piinaavaksi ja Nipen käydessä taas keittiössä Nina kuiskaa Sissille tiukasti: ”Sinä saat kohta alkaa potkia sitä!”

        Kun Nippe taas palaa tarjottimensa kanssa Nina käskee päättäväisesti: ”Kulta, menehän tuohon tuolisi eteen seisomaan, niin katsotaan, eikö se kaverisi rauhoitu!” Samassa Sissi nousee huojuville koroilleen, nykäisee olemattoman helmansa suoraksi, astuu Nipen eteen ja kynsien kivasti raapien Nipen pakaroita pudottaa tältä housut alas ja antaa kalun pompata täyteen komeuteen. Sitten Sissi ojentaa käsivartensa vaakasuoraan, pyytää Nippea tekemään samoin, ottaa käsillään tämän käsistä kiinni, hakee vasemmalle jalalle tasapainon ja potkaisee oikealla jalallaan terävän potkun Nipen jalkoväliin. Päkiä ja nilkka osuvat mukavasti penikseen mutta julmetun terävä kengänkärki suorastaan keihästää kivespussin. Nippe voihkaisee terävästi ja vaistomaisesti yrittää nosta toista jalkaa suojaksi. Mutta Nina neuvoo rauhallisesti valtaistuimeltaan: ”Voi, kulta, olehan vaiti, seisohan suorassa ja ota reipas haara-asento!” Samalla Sissi hakee uuden tasapainon, vähän leikittelee jaloillaan ja potkaisee toisen, kolmannen ja useammankin kerran.

        Kun kumpikin vaikuttavat väsyneiltä, Nina Sissiä istuutumaan ja kumpikin nainen jäävät tuijottamaan, oliko kurinpidosta kullin hiillitsijäksi. Mutta aikansa keimailtuaan nojatuoleillaan Nina huomaa kalun taas kohottautuvan ja pyytää Nippeä noutamaan kullekin juomaa. Samalla Nina kuiskaa Sissille seuraavan suunnitelman: Kun Nippe tuo juoman Ninalle, tämä kuiskaa hänen korvaansa: ”Nyt sinun tehtäväsi on käyttää kaveriasi vuorotellen meidän kummankin hoidossa: kun toinen lopettaa hoidon, niin astut toisen luo. Onko selvä?” Samassa Nina hyväilee hellästi kalua, joka nousee lähes täyteen mittaansa ja parin minuutin jälkeen lopettaa käsittelyn, jonka jälkeen Nippe astuu Sissin hoitoon. Sissi tarttuu siihen päättäväisesti ja alkaa sitä hyväillä pitkillä sormillaan, huulillaan ja kielellään. Kohta Nippe alkaa huohottaa kiimaansa, mutta Nina komentaa olemaan vaiti. Sissille on kehittynyt hämmästyttävä taito keskeyttää käsittely juuri paria sekuntia ennen siemensyöksyä, ja niin Nipen on astuttava laukeamispisteessä Ninan eteen. Ninan tehtävä on nyt unohtaa penis sekä puristella pitkillä sormillaan ja terävillä kynsillään kiveksiä niin, että taas on peniksen asia hiukan veltostua. Kun se on jo alaspäin, Nina lopettaa, ja taas Nippe astuu Sissin eteen äskeisen kaltaiseen käsittelyyn lähes siemensyöksyyn. Tästä hommasta, jossa Sissi vuorollaan nostaa peniksen laukeamispisteeseen ja Nina vuorollaan käsittelee sen alaspäin, naiset tuntuvat kovasti nauttivan ainakin pari tuntia. Samalla Nippe saa mielessään arpoa, suovatko nuo naiset hänelle lopulta armollisen laukeamisen vai armottoman siveysvyön vai mitä.

    • Matteusko

      Tämä tarina jatkuu otsikolla Nina ja Nippe sekä John. Lue ja kommentoi, jos tykkäät.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      49
      1857
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      165
      1658
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1388
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      239
      1333
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      211
      1252
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      332
      1147
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1145
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1096
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      314
      1067
    10. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1057
    Aihe