Voisi olla sellainen jossa seurattaisiin joidenkin pahasti ylivelkaantuneiden tuulimuulien hurjaa amok -juoksua läpi tulevan syksyn, luulisi että ei olisi vaikeuksia löytää näyttelijöitä kun luvattaisiin tuotantoyhtiön toimesta hoitaa korot sarjan ajalta. Olisi varmaan myös helppoa saada sponsoreiksi santanderia, rahoituslaitoksia, pikavippifirmoja sun muita toimijoita rahoituksen ja rakentamisen alueelta, sen verran niitäkin kiinnostava aihe olisi kyseessä.
Hyvä reality -sarja
hahhahhahhaa
7173
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Järjesteltiin ja pähkäiltiin ylivelkaisten ihmisten tilannetta. Siinä vaan taisi kohteina olla tuhnuja.
Tuollainen olisi selkeästi ollut todella tarpeen, sillä juuri bigbrother-kansahan se sitä velkaantunutta tyhmällistöä on, jolla ei ole mitään käsitystä mistään. Kun ohjelmassa olisi ra'asti näytetty, kuinka rahat ei enää riitä solariumissakaan käymiseen, olisi se voinut pelastaa muutaman muulin velkaloukulta.
Jos tuhnujen ideoiden pohjalta tv-sarjaa tehtäisiin, niin nyt olisi jo ainakin kymmenes tuotantokausi menossa sarjasta, jossa omistusasujat ovat mukamas seuraavana syksynä pulassa.
Mutta ainakin joka kaudella olisi onnellinen loppu, kun mitään ongelmia ei tullutkaan, asunnon arvo vain nousi ja tyytyväinen omistusasuja nauroi paskaiset naurut tuffelle.
kannatan palstalla jo aiemmin esitettyä ohjelmaformaattia "XO-miehelle morsian"!
Toinen vaihtoehto voisi olla selviytyjät tyyppinen tosi-tv, missä varakkaat omakotiasujat joutuisivat kamppailemaan kasarmissa. Tehtävinä voisi olla auton kaivaminen kadunvarren kinoksista, hikoilu 35 asteisessa yksiössä, rappukäytävässä kiipeäminen oksennuksen ja virtsan keskellä, polkupyörän ajo pyöräkellariin, pyykin kanto pyykkitupaan ja takaisin, maksalaatikon osto lähisiwasta, karaoken laulu ahmedin pubissa... Tehtäviä löytyisi varmasti. Ainoa vaikeus olisi löytää sarjaan kilpailijoita, koska joku 50 tonnia tuskin saisi montaakaan täältä parempien ihmisten alueelta moiseen.
Noh, aiheestahan onkin sitten tehty jo leffa: Nousukausi.
..olisi sekään, siis tuo "XO -miehelle morsian", olisi hauska seurata oikeaa XO:ta naukkaillen kun ylipainoinen velkamuuli rahjustaa jallukätkölle kuvittelemaan sitä XO:ksi. Ohjelmaanhan saataisiin hauskaa draamaa jos osalle morsiamista paljastettaisiin jossain vaiheessa muulin velkamäärä, olisi katsojille hupaisia tilanteita luvassa kun naikkoset yrittäisivät kiemurella irti jatkosta. Kaikillehan ei velkasaldoa passaisi paljastaa tai loppuisi sarja lyhkäiseen kun rumemmatkin morsiamet katoaisivat sitten maisemaan.
Tuohon toiseen vaihtoehtoon en oikein jaksa uskoa, liian pehmeitä olisivat lallerot lähiöön varmaan, keskeyttäisivät kuitenkin alkumetreillä. Minäkään en oikein jaksa uskoa rahapalkinnon houkuttelevuuteen, muulihan ei oikeastaan näkisi siinä mitään järkeä kun pankista saa saman rahan kun vaan käy pariin paperiin nimen laittamassa, epäilen että talent -tyyppinen julkisuudella houkuttelu toimisi parhaiten, on ne muulit niin hölmöjä.
Nousukausi oli kyllä ihan hauska pätkä.
Ensimmäiste okt asukkaat luovuttaisivat jo avausjakson jälkeisenä aamuna, kun kassulla ei saa nukkua edes rauhassa krapulaansa.
Aika rankka kokemus, en lähtisi.
Grillailua teraassilla ja naukkuja halkopinon takan, sekä välillä sekstailua karhuntaljalla varaavan takan edessä... yms. tuulipukuaktiviteettia.
Suomalaisethan tykkää katsella parempiosaisten elämää. Kauniit ja rohkeat, Dynastia, Dallas, kaikki olleet menestyksiä. Joten kyllä tuo ideasi varmaan liimaisi tuhnun telkkariin vaikka jakso tulisi neljänä päivänä viikossa.