Minulla on kolmevuotias cavalier kingcharlesinspanielinarttu Carola, ja olen hankkinut hänelle kaveriksi toisen cavalierin. Mutta minulla on pienimuotoinen ongelma: en ole vielä keksinyt nimeä hauvavauvalle. Nimen pitäisi sopia Carolaan, ja sen pitäisi alkaa C:llä mutta äännettäisiin K:ksi. Nimen pitäisi olla myös kansainvälinen. En haluaisi mitään Charlottaa tai Christinaa, sillä ne eivät ole kovinkaan koiramaisia nimiä ja siskontyttärieni nimet sattuvat olemaan juuri nuo. Mieheni ei puhu suomea (hän on Uruguaysta vai miten se kirjoitetaankaan) ja olisi tärkeää että hänkin muistaa koiran nimen ja osaa lausua sen edes jotenkin oikein, siksi nimen pitäisi olla kansainvälinen. Ehdotuksia otetaan vastaan! Olisi mukavaa jos vastaisitte, harmittaa ettei itsellä (tai miehellänikään) ole inspiraatiota keksiä edes koiralle sopivaa nimeä.
Nimi cavalierille?
cavalier-akka
0344
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.