terassitarjoilu

Kerrostalossamme toimii ravintola, joka on tuonut jalkakäytävälle ravintolan ikkunan eteen muutaman pöydän ja tuolin eli tehnyt pikku terassin. Terassia ei ole rajattu aidalla eikä naruilla ja lattiana on vain jalkakäytävä. "Terassille" tarjoillaan ruokaa ja sen kanssa olutta, kolmos karhua. Onko oluttarjoilu sallittua rajaamattomalle alueelle lain mukaan?
2180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nykyisin ei enää tarvitse sitä terassia välttämättä aidata tai muutenkaan "eristää", niin kuin takavuosina määrättiin. Lattiasta ei koskaan ole ollutkaan määräyksiä.

Mutta ilman lupaa tuollaista terassia ei tietenkään voi perustaa.

Käyppä kysäsemässä ravintolasta, onko terassin luvat kunnossa ja pyydä heitä näyttämään se paperi.

Äänestä
  • Joo, alkoholin anniskeluun tarvitaan tietysti lupa. Luvan myöntää aluehallintovirasto eli nykyisin kait AVI.
    Lupahakemuksessa on lunnollisesti kerrottava missä alkoholia meinataan anniskella ja se on osoitettava piirustuksineen. Hyväksyttyjä anniskelurajoja ei saa ylittää, eikä anniskella luvattomalla alueella. Anniskeluoikeuden haltija ei kait ole velvollinen näyttämään sivullisille lupaehtojaan, mutta lupaviranomainen löytyy aluehallintovirastosta, jonka puoleen tietysti kuka hyvänsä voi kääntyä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


keppana reppana kirjoitti:

Kerrostalossamme toimii ravintola, joka on tuonut jalkakäytävälle ravintolan ikkunan eteen muutaman pöydän ja tuolin eli tehnyt pikku terassin. Terassia ei ole rajattu aidalla eikä naruilla ja lattiana on vain jalkakäytävä. "Terassille" tarjoillaan ruokaa ja sen kanssa olutta, kolmos karhua. Onko oluttarjoilu sallittua rajaamattomalle alueelle lain mukaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu