Meille tuli pari kuukautta sitten pieni kissan pentu, syynä se että ei voinut pitää koirien kanssa samassa asumuksessa. Nyt kissa sitten sai noin 2,5 kuukautta aikaisemmin poikaset ja nyt on puussa, naapurimme pihalla, koirahäkin yläpuolella ollut n. 3 päivää.. Kissan pitäisi tulla ruokkimaan poikaset! Olemme yrittäneet saada kissan pois viemällä koiran lenkille, pitämällä kissanpentua puun alla ja molemmat samaan aikaan.. EI TOIMI! AUTTAKAAAA!!! Pakko saada kisu pois puusta ja poikasille ruokaa.. Olemme soittaneet hätäkeskukseen mutta eivät pääse tulemaan..
Miten saan kissan pois puusta ruokkimaan poikaset!? KIIRE!!! ;
11
435
Vastaukset
- -----
Onko teillä tikapuut? Jos ei, niin lainatkaa naapureilta ja kiivetkää hakemaan kissanne pois, mikäli kissa ei ole mahdottoman korkealla. Jopas on... Nyt on kulunut jo 3 päivää ja kissanne on puussa ja pennut ruokkimatta, joten eiköhän se apu pitäisi jo palokunnaltakin tulla? Soita heille uudelleen. Pennut ovat onneksi jo sen verran "vanhoja" että pärjäävät ilman emon maitoakin, kun emohan on jo tuohon mennessä vieroitellut pentuja. Toki pennut kaipaavat emonsa seuraa vielä, joten nyt ehdottomasti kissasi on saatava puusta pois keinolla millä hyvänsä. Kissanne tuskin uskaltaa tulla sieltä pois, jos on tarpeeksi korkealla, joten houkuttele ei pahemmin auta... Voit soittaa eläinlääkärille ja kysästä neuvoja, jos hätäkeskus ei millään suostu tulemaan.
- --
esim. penturuokia eläinkaupasta tai ihan marketista tai raakaa jauhelihaa.
- kissanne puusta
tosiaan, tikapuut te tarvitsette! lisäisin kyllä vielä, että jos vain lähistöllänne asuisi joku kalastelusta tykkäävä henkilö, lainaisitte myös haavin! sillä on helppo tuoda kissa alas puusta, koska puussa oleva kissa on yleensä peloissaan, ja voi raapia auttajaakin.
- 4+21
pelastuslaitoksella ei ole hälytyksiä 24/7 joten he pääsevät tulemaan jos haluavat, varsinkin kun kissa on ollut puussa noin kauan.
Jos kissanpennut ovat 3 vrk ilman ruokaa ne ovat jo kuollet ja emokin niin heikossa hapessa että tippuu puusta ihan itse.
Et sitten itse älyä hakea tikapuita ja kiivetä kissaa noutamaan?
Et sitten ole soittanut eläinsuojeluun, sillä sieltä apua kyllä saa!
Huokaus, milloinkas ne koulut taas alkoivatkaan? - kokemusta on
Kaikilla palokunnilla ei ole ns. tikasautoa. Yleensä näitä on vain kaupungissa. Eli jos on kovin korkealla, ei palokunnalla ole välineitä. ja jos puu metsässä, tikasautollaakaan ei pääse viereen,
Viimeinen mahdollisuus on kaataa puu. Puun kaatuessa kissa laskee runkoa pitkin ja hyppää maahan kun madaltuu riittävästi. Vaatii kyllä osaavan puunkaatajan paikalle - ;)))))))))))))))))
Siis sulle tuli pari kuukautta sitten pieni kissan pentu ja kissa sai noin 2,5 kk aikaisemmin pennut, ja on nyt puussa.
Siis pentukissako teki pennut ja on nyt puussa?
Minkä ikäinen kissanpentu teki pennut 2,5 kk sitten?
Onko kissan poikaset nyt siis 10 viikkoisia?
Kyllä sinä voit niitä kissan poikasia itsekin ruokkia, mutta tokihan poikaset saanut pentukissa pitäisi saada puusta pois.- no huh huh
Voi hyvä isä aloitusviestiä, ei kai kukaan ole niin avuton että katsoo puun alta kun kissa ja sen poikaset kuolevat nälkään! Tiedoksi vaan että ihan aikuisellakin kissalla jo vuorokauden paastoaminen vaurioittaa maksaa, ja noin pitkä aika syömättä ja juomatta on varmasti aiheuttanut pysyvän maksavaurion.
Nyt haette sen kissan nopeasti alas, tosin toivon että aloitusviesti on keksitty juttu. - perkuleenkissa
no huh huh kirjoitti:
Voi hyvä isä aloitusviestiä, ei kai kukaan ole niin avuton että katsoo puun alta kun kissa ja sen poikaset kuolevat nälkään! Tiedoksi vaan että ihan aikuisellakin kissalla jo vuorokauden paastoaminen vaurioittaa maksaa, ja noin pitkä aika syömättä ja juomatta on varmasti aiheuttanut pysyvän maksavaurion.
Nyt haette sen kissan nopeasti alas, tosin toivon että aloitusviesti on keksitty juttu.kissa saatiin alas puusta ja ruokittiin pipetin kanssa pentuja.. ;))
- juukelipuu
no huh huh kirjoitti:
Voi hyvä isä aloitusviestiä, ei kai kukaan ole niin avuton että katsoo puun alta kun kissa ja sen poikaset kuolevat nälkään! Tiedoksi vaan että ihan aikuisellakin kissalla jo vuorokauden paastoaminen vaurioittaa maksaa, ja noin pitkä aika syömättä ja juomatta on varmasti aiheuttanut pysyvän maksavaurion.
Nyt haette sen kissan nopeasti alas, tosin toivon että aloitusviesti on keksitty juttu.jutun on kirjoittanut 10 vuotias tyttö... älä ole idiootti
- 2much
1.Koita heittää sitä rantapallolla
2.Koita osua siihen ritsalla
3.Yritä usuttaa koira puuhun ajamaan se alas
4.sytytä puun alle nuotio,josko savu tainnuttaisi sen niin,että tipahtaa oksalta
5.suihkuta painepesurilla,jos letku riittää
6.jos onnistuisit lassoamaan sen?
7.osta pikä onki ja koita sillä pukea sen päälle laskuvarjo
8.sahaa oksa poikki
9.kaada koko hemmetin puu
10.odota niin kauan.että katti heikkouttaan putoaa omatoimisesti alas
JA sitten:ANNA KISSALLESI TURVALLINEN ELÄMÄ JA ULKOILUTA SITÄ VALVOTUSTI- Kissankorvat
kissa puusta alas tulee. Meilläkin oli koiran ajamana 4 pv männyssä. Tätä en tosin tiennyt, etsin kissaani joka paikasta, huutelin.
Sitten 4. pvä mieheni kuuli hiljaista nauntaa.Kuuntelimme mistä sunnasta se tulee.
Kissa oli kylläkin armeijan aidan toisella puolen, joten sinne ei meillä ollut asiaa. Kyselin sotapoikia katselemaa ja huutelemaan puun alla. Ja johan kissa pian tulikin.
Oli vain raukka hirveän pihkassa, janoinen ja tietysti väsynyt, pari kynttä irti. Nukkui monta tuntui senjälkeen.
Toivottavasti olet jo saanut kissasi pois.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1226049- 292130
- 1771962
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101133Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.661114Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241007- 73997
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,24902Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty42897Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12765