Venäläiset

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2010076727

Tämäkin vielä, ja vaikka vain jäävuoren huippu on vasta paljastunut, alkaa 'hyvä Suomalainen ruoka'-myytti olla tiensä päässä.

Kepu/MTK, joko oisi aika totuuden, kaikemmoisten valheiden ja selittelyiden sijaan.
43750
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

olisivat niin hyviä ja puhtaita kun meille kerrotaan, nythän ryntäis koko Eurooppa niitä ostamaan. Mutta kun totuus on se, että suomalaisilla elintarvikkeilla on huono maine maailmalla. Kolme kertaa enemmän salmonellatapauksia kuin muissa länsimaissa, kertoo huonosta hygieniasta. Meidän maataloustuotteemme kelpaavat vain pilkkahintaan Venäjälle, ja nyt ei sitten sinnekään. Ja syyhän on se, että EVIRA kulkee MTK:n talutusnarussa.

Äänestä
  • "Tartuntatautirekisteriin raportoidaan vuosittain lähes 3 000 salmonellatapausta. Näistä 80–90 prosenttia on saatu ulkomailla. Vuosina 1998–2002 on maassamme raportoitu 1–8 kotimaista salmonellaepidemiaa vuosittain. Katso tarkempia tietoja salmonellan esiintyvyydestä tartuntatautirekisterin www-palvelusta http://www3.ktl.fi/stat/ "

    http://www.ktl.fi/portal/suomi/tietoa_terveydesta/terveys_ja_sairaudet/infektiotaudit/suolistoinfektiot/salmonella/

    Suomessa salmonellaa esiintyy ihmisillä 2 200–2 700 tapausta vuosittain. Määrä on merkittävästi suurempi kuin muissa EU-maissa keskimäärin. Suomesta on ilmoitettu noin 52 tapausta 100 000 asukasta kohden, kun EU-maiden keskiarvo on noin 31 tapausta.[1] Suomessa useimmat tapaukset saadaan tartuntoina ulkomailta, yleensä Thaimaasta. Muissa Euroopan maissa tartuntalähteitä ei aina tilastoida. Myös raa'asta lihasta voi saada salmonellan.
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Salmonelloosi

    Äänestä

  • "Sen sijaan maissa, joissa salmonellaa esiintyy sioissa harvoin, kuten Suomessa, hallintatoimenpiteet tulisi kohdistaa erityisesti rehujen salmonellavalvontaan. EFSAn selvitys perustuu ulkopuolisen konsortion kehittämään simulointimalliin, jolla yhdistettiin monivaiheisesti useita tietolähteitä, kirjallisuustietoja sekä asiantuntijamielipiteitä tuotantoketjun rakenteesta aina kulutuskäyttäytymiseen.

    EFSAn raportissa viitataan myös Suomessa aiemmin tehtyyn salmonellariskinarviointiin. Arvioinnissa todettiin, että suhteutettuna kulutukseen suurimman tartuntariskin kuluttajalle Suomessa muodostaa maan ulkopuolella tuotettu sianliha. Tämän vuoksi Suomelle myönnetyt salmonellalisävakuudet eli ylimääräiset tutkimusvaatimukset tuonnin yhteydessä ovat edelleen perusteltuja."
    http://www.evira.fi/portal/fi/evira/ajankohtaista?bid=1984

    Äänestä

"Financial Times -lehti kertoi perjantaina Venäjän tavasta seisauttaa sianlihan kuljetukset Euroopan maista silloin tällöin.
Asialistalla ovat korkealla Venäjän omintakeiset lihatuotannon standardit, jotka Financial Timesin mukaan aiheuttavat kauhua Euroopan lihanviejien keskuudessa. Eläinlääkäriensä käskystä Venäjä on viime vuosina keskeyttänyt sianlihan tulon muun muassa Puolasta, Hollannista ja Saksasta. Kiellon on saanut muun muassa suuri saksalainen TönniesFleisch.

Financial Timesin lähteiden mukaan vientikielto on saattanut rapsahtaa siitä, että tehtaan ovet ovat muovia - tai puuta. Mielivaltaisuuden on lehdelle myöntänyt Euroopan komissionkin edustaja."
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/07/ft_venaja_aiheuttaa_paansarkya_euroopan_sikatilallisille_1852671.html

Äänestä
  • on surkeaa, ja tuotanto-olosuhteet retuperällä. Ainakin täällä kotimaassa.
    Onneksi on vielä Venäjä, taho joka on riittävän voimakas ja itsenäinen sanomaan totuuden.

    Äänestä

  • koska laatu kirjoitti:

    on surkeaa, ja tuotanto-olosuhteet retuperällä. Ainakin täällä kotimaassa.

    kuin Venäjällä vai? Voi jee:D

    Äänestä

  • koska laatu kirjoitti:

    on surkeaa, ja tuotanto-olosuhteet retuperällä. Ainakin täällä kotimaassa.
    Onneksi on vielä Venäjä, taho joka on riittävän voimakas ja itsenäinen sanomaan totuuden.

    voi, kun venäläiset tahtovat ostaa suomalaisia elintarvikkeita.
    Suomessahan teurastetut eläimet eläinlääkäri tarkastaa ja antibiooteilla hoidettuja eläimiä ei saa lähettää teurastamoon ennenkuin varoaika on mennyt umpeen.

    Äänestä

  • koska laatu kirjoitti:

    on surkeaa, ja tuotanto-olosuhteet retuperällä. Ainakin täällä kotimaassa.
    Onneksi on vielä Venäjä, taho joka on riittävän voimakas ja itsenäinen sanomaan totuuden.

    on ihan hyvät ja lain mukaiset mutta sitähän aktiivit ei ymmärrä kun niitä ei hoideta heidän mielensä mukaisesti.

    Äänestä

  • koska laatu kirjoitti:

    on surkeaa, ja tuotanto-olosuhteet retuperällä. Ainakin täällä kotimaassa.
    Onneksi on vielä Venäjä, taho joka on riittävän voimakas ja itsenäinen sanomaan totuuden.

    on todella surkeet oltavat tavan väistöllä. Ne jotka turkeissa täällä teistä käy on pieni hippu väestöstä. Jokaisen suomalaisen tulisi edes kerran käydä Venäjällä, että osaisi arvostaa omaa maata ja sen huippu olosuhteita. Meillä Suomessa hoidetaan eläimet paremmin ja valvotummin, kuin ihmiset, mutta toki paljon paremmin kuin teillä Venäjällä.

    Äänestä

  • koska laatu kirjoitti:

    on surkeaa, ja tuotanto-olosuhteet retuperällä. Ainakin täällä kotimaassa.
    Onneksi on vielä Venäjä, taho joka on riittävän voimakas ja itsenäinen sanomaan totuuden.

    todella, että noissa Veli Venäläisen löydöksissä on jotain perää??? Sehän on täyttä politikointia. Pian joku venäläinen poliitikko hehkuttaa kansalleen, että Hänen ansiostaan suomalainen ruokatuotanto on taas turvallista käyttää. Kyllä ryssä on aina ryssä. Muistakaamme, että ne Mainilan laukauksetkin ampui ryrrä itte, vaikka muuta väittivätkin...

    Äänestä

lukija huomaa artikkelistä, että Venäjällä löydettyä antibiottia ei Suomessa ole koskaan käytetty, joten antibiotin joutuminen Suomalaiseen sianlihaa on täytynyt tapahtua Suomen rajojen ulkopuolella tai se ei ole ollut Suomalaista sianlihaa.

Eiköhän jokainen jo tiedä, miksi Venäjä laitaa näitä tuontikieltoja. Syy ei varmaan ole Suomalaisissa elintarvikkeissa, vaan siinä, että Suomalaiset elintarvikkeet käyvät Venäjällä paremmin kaupaksi kuin Venäläisten omat. Tämä johtunee siitä, että Venäjän fiksu kansa ymmärtää, että länsi naapuri tuottaa hyvälaatuista ruokaa joka on turvallista syödä ja sitä ei saa elimistöönsä vaarallisia lisä-aineita.

Äänestä
  • purreen joihinkin, uskovat kaiken mitä Kepu/MTK heille syöttää.
    Mutta itsenäisesti ajattelevat ihmiset ovat onneksi epäluuloisia ja osaavat erottaa jyvät akanoista. Ja valheen totuudesta.

    Äänestä

  • propaganda kirjoitti:

    purreen joihinkin, uskovat kaiken mitä Kepu/MTK heille syöttää.
    Mutta itsenäisesti ajattelevat ihmiset ovat onneksi epäluuloisia ja osaavat erottaa jyvät akanoista. Ja valheen totuudesta.

    kirjoituksiini eivät vaikuta Kepu/MTK, eivätkä varmasti mitkään muutkaan tahot, vaan kirjoitan niinkuin asiat ovat. Muut höpisköön, minä tiedän...

    Äänestä

  • suomalaisessa alkutuottajassa. Eläimille on syötetty kiellettyjä aineita, ja nyt tämä tuli ilmi kun joku rohkeni tutkia. Kotimaassahan ei omaa tuotantoa tutkita (ei saa edes moista ehdottaa), siksi tulisikin käyttää ulkomaisia elintarvikkeita. Ne kun on tutkittu rajalla.

    Äänestä

  • syy olevan kirjoitti:

    suomalaisessa alkutuottajassa. Eläimille on syötetty kiellettyjä aineita, ja nyt tämä tuli ilmi kun joku rohkeni tutkia. Kotimaassahan ei omaa tuotantoa tutkita (ei saa edes moista ehdottaa), siksi tulisikin käyttää ulkomaisia elintarvikkeita. Ne kun on tutkittu rajalla.

    lihaan laiteta. Kyllä se on pitänyt laittaa elävään eläimeen. Tais tukijussi ampua itseään nyt koipeen tämän homman kanssa.

    Äänestä

  • Ei sitä antibioottia kirjoitti:

    lihaan laiteta. Kyllä se on pitänyt laittaa elävään eläimeen. Tais tukijussi ampua itseään nyt koipeen tämän homman kanssa.

    Miten "tukijussukka" on saanut eläimeen laitettua antibioottia, jota suomessa ei ole myynnissä eikä käytössä? Ja erityisesti, mitä varten? Sairaudet hoidetaan, ja lääkinnästä on tarkka seuranta ennenkuin voi laittaa maitoa meijeriin tai lihaa teurastamolle. Mitä ihmeen hyötyä tuottajalle olisi käyttää tuollaista antibioottia terveisiin eläimiin? Amerikoissa ehkä tietävät asiasta jotain, mutta muu maailma (Venäjästä en tiedä...) ei näe antibioottien ruokinnalliselle käytölle mitään hyötyä.

    Äänestä

  • Muamuija kirjoitti:

    ym. 'lääkkeet' Suomeen? No salakuljettamalla tietysti!
    Minkähänlainen harmaatuonti onkaan käynnissä näissä maatiloilla käytettävissä aineissa... sopii vain ihmetellä.

    Äänestä

  • Muamuija kirjoitti:

    Miten "tukijussukka" on saanut eläimeen laitettua antibioottia, jota suomessa ei ole myynnissä eikä käytössä? Ja erityisesti, mitä varten? Sairaudet hoidetaan, ja lääkinnästä on tarkka seuranta ennenkuin voi laittaa maitoa meijeriin tai lihaa teurastamolle. Mitä ihmeen hyötyä tuottajalle olisi käyttää tuollaista antibioottia terveisiin eläimiin? Amerikoissa ehkä tietävät asiasta jotain, mutta muu maailma (Venäjästä en tiedä...) ei näe antibioottien ruokinnalliselle käytölle mitään hyötyä.

    lääkkeet ovat eläimille lääkäreiden takana ja niitä ei saa ostaa tä´ällä noin vain kuten tapahtuu monissa paikoin Euroopassakin. Varoajat antibiooteille ovat ankaria ja varmuuden vuoksi vielä pitkiä. Juuri testailin poikineen lehmän maitoa. Se oli umpeepanohoidettu, jolloin varoaika on viisi vuorokautta poikimisesta. Ensimmäisissäkään lypsyissä ei ollut enään jäämiä, mutta tietenkin maitoa ei voi lähettää meijeriin!

    Tuo on hieman kinkkinen tuo luulo siitä, että rajalla kaikki tuontielintarvikeet testattaisiin; juuri luin Hesarin kuluttajasivuilta kuinka supermarjaksi mai´nostettu goijimarja sisälsit yli sallitun määrän torjunta'inejäämiä. Maahantuojat olivat ihmeissään lehden teettämistä testaustuloksista, jotka oli siis tehty Tullilaboratoriossa. Maahantuojilla oli omia testaustuloksia esim Kiinasta, josta marjaa tuodaan. Jopa luomun nimellä myydyissä marjoissa oli jäämiä!

    Äänestä

  • syy olevan kirjoitti:

    suomalaisessa alkutuottajassa. Eläimille on syötetty kiellettyjä aineita, ja nyt tämä tuli ilmi kun joku rohkeni tutkia. Kotimaassahan ei omaa tuotantoa tutkita (ei saa edes moista ehdottaa), siksi tulisikin käyttää ulkomaisia elintarvikkeita. Ne kun on tutkittu rajalla.

    http://www.tulli.fi/fi/yhteystiedot_ja_palaute/tullilaboratorio/toiminta_2009/tiedostot/elintarviketutkimukset_2009.pdf

    "TULLILABORATORION ELINTARVIKETUTKIMUKSET VUONNA 2009
    Tulli valvoo EU:n ulkopuolelta ja toisista jäsenmaista Suomeen tuotavia ei‐eläinperäisiä elintarvikkeita. Tulli otti Tullilaboratorion tutkimuksiin näytteitä yhteensä 3459 tuontierästä. Tavaraeristä 37 % oli muissa jäsenmaissa tuotettuja tai valmistettuja elintarvikkeita. Suoraan EU:n ulkopuolelta Suomeen tuotuja eristä oli 51 % ja toisen jäsenmaan kautta tuotuja 11 %. Yhdessä prosentissa tavaran alkuperämaata ei voitu selvittää.
    Tutkittuja tuotteita olivat hedelmät, marjat, vihannekset, viljat, pähkinät ja mausteet. Prosessoituja elintarvikkeita, vihannes‐ ja hedelmävalmisteita, kastikkeita, keittoja, mehuja ja makeisia, tutkittiin myös runsaasti."

    Äänestä

  • "&&&&&&&& kirjoitti:

    on iloinen, että venäläiset kiinnittävät huomiota Suomalaisen alkutuotannon hygieniaan.
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010072812103909_uu.shtml

    Äänestä

  • tuottajatar kirjoitti:

    lääkkeet ovat eläimille lääkäreiden takana ja niitä ei saa ostaa tä´ällä noin vain kuten tapahtuu monissa paikoin Euroopassakin. Varoajat antibiooteille ovat ankaria ja varmuuden vuoksi vielä pitkiä. Juuri testailin poikineen lehmän maitoa. Se oli umpeepanohoidettu, jolloin varoaika on viisi vuorokautta poikimisesta. Ensimmäisissäkään lypsyissä ei ollut enään jäämiä, mutta tietenkin maitoa ei voi lähettää meijeriin!

    Tuo on hieman kinkkinen tuo luulo siitä, että rajalla kaikki tuontielintarvikeet testattaisiin; juuri luin Hesarin kuluttajasivuilta kuinka supermarjaksi mai´nostettu goijimarja sisälsit yli sallitun määrän torjunta'inejäämiä. Maahantuojat olivat ihmeissään lehden teettämistä testaustuloksista, jotka oli siis tehty Tullilaboratoriossa. Maahantuojilla oli omia testaustuloksia esim Kiinasta, josta marjaa tuodaan. Jopa luomun nimellä myydyissä marjoissa oli jäämiä!

    eläimille määrätyt lääkkeet ovatkin 'lukon' takana.
    Mutta entäs ne mitä annetaan ilman eläinlääkärin määräystä? Ja ne mitä sekoitetaan valmiiksi rehuihin?

    Äänestä

  • röppöne kirjoitti:

    on iloinen, että venäläiset kiinnittävät huomiota Suomalaisen alkutuotannon hygieniaan.
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010072812103909_uu.shtml

    "alkutuotannon hygieniaan. "

    Uutisessa puhutaan kylläkin tuotantolaitoksista, Valiosta ja Atriasta!!!

    Äänestä

  • röppöne kirjoitti:

    on iloinen, että venäläiset kiinnittävät huomiota Suomalaisen alkutuotannon hygieniaan.
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010072812103909_uu.shtml

    "Alkutuotantoon ei sen sijaan kuulu alkutuotannon tuotteiden jatkojalostus, kuluttajapakkauksiin pakkaaminen, alkutuotannon tuotteiden myynti alkutuotantopaikalla suoraan kuluttajalle eikä eläinten teurastaminen. Alkutuotantoon kuuluvaa toimintaa eivät siten ole esimerkiksi juuston tai hillojen valmistus, kasvisten kuoriminen tai kalojen fileointi vaan ne ovat elintarvikehuoneistoon kuuluvaa toimintaa."

    http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/valvonta_ja_yritt__j__t/alkutuotanto/

    Äänestä

  • syy olevan kirjoitti:

    suomalaisessa alkutuottajassa. Eläimille on syötetty kiellettyjä aineita, ja nyt tämä tuli ilmi kun joku rohkeni tutkia. Kotimaassahan ei omaa tuotantoa tutkita (ei saa edes moista ehdottaa), siksi tulisikin käyttää ulkomaisia elintarvikkeita. Ne kun on tutkittu rajalla.

    on lisätty jotain rajalla:)

    Äänestä

  • röppöne kirjoitti:

    on iloinen, että venäläiset kiinnittävät huomiota Suomalaisen alkutuotannon hygieniaan.
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010072812103909_uu.shtml

    huomiota oman alkutuotantonsa hygieniaan,siellä kun lossikuskikin saa palkkaa vaikka lossi olisi varastettu jo vuosia aiemmin kuten karpon ohjelmasta aikaan sai todeta:)

    Äänestä

  • ne virallisesti kirjoitti:

    eläimille määrätyt lääkkeet ovatkin 'lukon' takana.
    Mutta entäs ne mitä annetaan ilman eläinlääkärin määräystä? Ja ne mitä sekoitetaan valmiiksi rehuihin?

    ostettuun rehuun tai vastaavaan on jotain valmistusvaiheessa lisätty ei liene tuottajan vika?
    missäs oloissa nuo venäjän tekemät kokeet muuten otettiin?voidaanko niistä sanoa että ovat niin sanotusti vedenpitävät,tässä taannoinhan venäjän tulliin jäi koko jousiammuntaporukan välineistö kun ei ollut tarpeeksi voitelurahaa mukana.

    Äänestä

  • syy olevan kirjoitti:

    suomalaisessa alkutuottajassa. Eläimille on syötetty kiellettyjä aineita, ja nyt tämä tuli ilmi kun joku rohkeni tutkia. Kotimaassahan ei omaa tuotantoa tutkita (ei saa edes moista ehdottaa), siksi tulisikin käyttää ulkomaisia elintarvikkeita. Ne kun on tutkittu rajalla.

    löytyy alkutuotannossa Suomessa, joka on päässyt läpi tutkimatta? Meillä ainakin käydään vähintään kolmen vuoden välein ja parhaimmassa tapauksessa useita kertoja vuodessa EU-herrat käy ottamassa näytteitä. Maidosta otetetaan joka kerta näyte putkeen, jos kuormasta löytyy antibioottia, niin tehdään testit näistä näytteistä, että syyllinen valtaviin tappioihin löydetään.

    Mutta ongelmahan ei ole totuus, vaan herjaus. Kuka kieltää sinua käyttämästä ulkolaista elintarviketta, mutta miksi valehtelet siitä mistä jokaisella läänineläinlääkärillä ja Evirassa on tiedossa Suomen alkutuotannon tasosta ja tarkastuksista. Eviran sivut ovat julkisia ja sieltä voi kuka hyvänsä lukea, miten tarkassa syynissä alkutuottajat ovat Suomessa. Eikä Suomessa osteta antibioottia kaupasta, kuten venäläiset ovat minulta kysyneet. Kenelläkään alkutuottajalla ole mitään intressejä tuoda ulkomailta antibioottia, kun sitä saa eläinlääkäriltä aina, kun eläin sairastuu.

    Äänestä

  • syy olevan kirjoitti:

    suomalaisessa alkutuottajassa. Eläimille on syötetty kiellettyjä aineita, ja nyt tämä tuli ilmi kun joku rohkeni tutkia. Kotimaassahan ei omaa tuotantoa tutkita (ei saa edes moista ehdottaa), siksi tulisikin käyttää ulkomaisia elintarvikkeita. Ne kun on tutkittu rajalla.

    että kirjoittaja kirjoittaa aivan potaskaa. Eikö kirjoittaja ymmärrä, että valheellisten tietojen levittäminen yleisissä joukkotiedotusvälineissä on rangaistava teko. Odotas vain, olet vielä käräjillä noitten sinun juttujesi kanssa.:D

    Äänestä

  • Muamuija kirjoitti:

    Miten "tukijussukka" on saanut eläimeen laitettua antibioottia, jota suomessa ei ole myynnissä eikä käytössä? Ja erityisesti, mitä varten? Sairaudet hoidetaan, ja lääkinnästä on tarkka seuranta ennenkuin voi laittaa maitoa meijeriin tai lihaa teurastamolle. Mitä ihmeen hyötyä tuottajalle olisi käyttää tuollaista antibioottia terveisiin eläimiin? Amerikoissa ehkä tietävät asiasta jotain, mutta muu maailma (Venäjästä en tiedä...) ei näe antibioottien ruokinnalliselle käytölle mitään hyötyä.

    Kun tuolta
    http://www.ktl.fi/portal/suomi/julkaisut/kansanterveyslehti/lehdet_1998/1_1998/elaimille_kaytettavat_antibiootit_vaikuttavat_antibioottiresistenssin_kehittymiseen/
    pari lainausta:
    "Toinen merkittävä antibioottien käyttötapa eläimillä on antibioottiset rehun lisäaineet. Niiden käytön tarkoituksena on karkeasti sanottuna muuttaa eläimen suoliston normaalia bakteerikasvustoa siten, että eläinten ravinnon hyväksikäytettävyys paranee ja kasvu nopeutuu. Tämä taas puolestaan lisää eläinkasvatuksen taloudellista tulosta. Osalla antibioottisista rehun lisäaineista on myös tiettyjen infektioiden ennalta ehkäisevää tehoa. Rehun lisäaineantibiootit ovat subterapeuttisina pitoisuuksina rehuissa. "

    "Rehujen antibioottiset lisäaineet nousivat varsin myrskyiseen keskusteluun EU:ssa pari vuotta sitten, kun avoparsiini-nimisen lisäaineen osoitettiin lisäävän mikrobien vankomysiiniresistenssiä. Avoparsiini kiellettiin EU:ssa, mutta jäljelle jäi joukko muita antibiootteja, joista vain muutama kuuluu sellaisiin antibioottiryhmiin, joita ei käytetä ihmisten lääkinnässä. "

    Nythän tuollaisten ilman mitään annettavien antibioottien syöttö rehussa tms on taloudellisesti kannattavaa eihän niitä muuten syötettäisi. Kiellettyä se on mutta aina jos joku asia on taloudellisesti kannattavaa niin houkutus käyttää on suuri? Vähän kuin urheilun dopingissa? Mutta että jos on löytynyt aineita joita ei meillä virallisesti ole tuotu eikä käytetty niin se ei tarkoita etteikö niitä olisi voinut olla?

    Äänestä

  • homma on? kirjoitti:

    rehua mikä on kiellettyä voisi sitten hankkia?

    Äänestä

  • tuollaista kirjoitti:

    rehua mikä on kiellettyä voisi sitten hankkia?

    ole kiellettyä siis ne aineet? Mutta jostakin joku niitä aina vaan saa hankittua? Voin muistaa väärinkin mutta muistelisin että usempi (10-15) vuotta sitten oli jossakin Hollanti/Tanska -akselilla pikkuinen skandaalin poikanen kun tiloilla oli käytetty kiellettyjä aineita. Joita ei siis olisi pitänyt onnistua hankkimaankaan.

    Äänestä

  • dopinkikin kirjoitti:

    että eihän sitä sellaista rehua tarvitse hankkia, ainoastaan sitä kiellettyä lisäainetta jonka sitten itse lisää rehuun. Että ei tarvii rehutehtaalta tilata että "sekoittakaas semmonen satsi jossa on tätä kiellettyä lisäainetta". Määräkin on merkittävästi pienempi kun ei rekkakaupalla tarvii ostaa vaan purkkikaupalla tuota lisäainetta.

    Äänestä

Atrian lihaerä kotimaista lihaa vai ulkomailta ostettu erä.Löytyi antibiottia jota ei käytetä suomessa.Missään ei ole mainittu asiasta ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sittenkin oikeassa! kirjoitti:

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2010076727

Tämäkin vielä, ja vaikka vain jäävuoren huippu on vasta paljastunut, alkaa 'hyvä Suomalainen ruoka'-myytti olla tiensä päässä.

Kepu/MTK, joko oisi aika totuuden, kaikemmoisten valheiden ja selittelyiden sijaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu