Meidän pihalla omassa karsinassa ei saa olla enää 22 jälkeen, vaikka olisi miten hiljaa.
Naapurit nukkuvat alakerrassa ovi selällään ja jos jostain kuuluu pieniäkin ääniä.
Ukko alkaa kiukuttelemaan kiroilemaan ja potkimaan tuoleja, että varmasti muut naapurit kuulee kuinka hän uhoaa muita hiljaiseksi.
Selvispäin tämä mies on arka, mutta on kova kittaamaan kaljaa ja silloin alkaa aina uhota polleana.
Mieleeni tulee hevosnaamainen, erittäin typerä idiootti, jonkunlainen juoppo.
Nainen on myös outo, aina synkän ja vihaisen näköinen ja huutaa lapsensakin hiljaisiksi.
Koskaan ei naapurista ole kuulunut normaalia lasten ääntä ja mekkalaa.
2 alle 10 vuotiasta lasta on arkoja ja hiljaisia.
Ilmeisesti tämän repalehermoparin hermot ei kestä heidänkään ääniä.
Kyseisen parin koira kyllä ulvoo yhtäsoittoa jäädessään yksin.Joskus koko päivän.
Ja heidän omalta pihaltaan kuuluu jatkuva kaljapullojenaukomisen ja tupakansytyttimen napse.
Onhan pari tätä nykyä työtön.Istuu siellä itse kaiket päivät.
Jos itse astun ovestani takapihalleni, naapurin parin päät nousee.Kyylätään kiukkuisesti.
Jos katse voisi kertoa, se kertoisi:onko sinullakin muka ulos asiaa?
Pysy sisällä.
Aika ahdistavaa kun ei kesäisin saisi missään nauttia illan viileydestä, vaikka olisi hiljaa kuin hiiri.
Mistään ei saa kuulua risahdustakaan kun kyseinen pari koittaa nukkua.
Hullujen ulkonaliikkumiskielto on astunut voimaan.
Surullista ettei minulla ole varaa kesäpaikkaan minne paeta tyranninaapureita.
Enkä jalkavammani takia pysty muutenkaan paljon liikkumaan ja nauttimaan kesästä muualla.
Jos menen pääovelle, etupihalle, sieltä on vastassa isohko vihainen. arvaamaton koira, jota sännätään ulkoiluttamaan vastapäisestä ovesta varoittamatta.
Koira on jo kerran meinannut riutaista taluttajansa nurin ja hyökätä kimppuuni.
Hyökkii myös kissojen, jänisten yms.kimppuun.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.