Työelämävalmennus

Olin tässä erään projektisihteerin juttusilla (työkkärin osoitus) ja hän kovasti tarjosi totta kai näitä työelämävalmennuksen nimellä kulkevia ilmaistöitä. Kehui niiden mahdollisuuksia ja sanoi, että monet ovat saaneet työtarjouksen (siis palkallisen) jo ensimmäisenä työharjoittelupäivänä. Tai sitten, että joillekin on työantaja korvannut työmatkat tai lounaskulut tai ovat saaneet jopa hyvän miehen lisää päälle niinkuin pimeästi.

Kyllä se kummalliselta kuulosti, kun itse olen ollut monissakin eri nimillä kulkevissa ilmaistöissä ja en kyllä ole saanut korvausta mistään noista kuluista puhumattakaan että olisi maksettu jotain ylimääräistä vaivan palkkaa.

Viimeisessäkin paikassa jossa olin useita kuukausia jouduin itse ostamaan kaikki lounaani, matkani ja jopa kahvistakin piti maksaa. Ihme ettei pitänyt maksaa hengitysilmastakin. Ja mitä tulee työtarjouksiin niin tohonkin paikkaa olen sen jälkeen hakenut kahdesti avoimia paikkoja ja enkä ole päässyt edes haastatteluun asti.

Olettaisin että ko. sihteeri taisi puhua omiaan tai ainakin hyvin muunneltua totuutta, että saisi minut projektiin mukaan.

Ihmettelen muutenkin näitä nimityksiä työelämävalmennus, jossa 99% ajasta on työtekoa eikä mitään valmentautumista. Tai työharjoittelu, jossa harjoitellaan pari tuntia ensimmäisenä päivänä ja loput kuukaudet sitten vain tehdään töitä. Tai työssäoppiminen, jossa opitaan jotain uutta ehkä pari ensimmäistä päivää ja sitten vain tehdään töitä monta kuukautta. Tai kuntouttava työtoiminta, joka ei kuntouta ketään yhtään mihinkään. Ja onhan sitten työkokeiluakin, mutta se nyt enää ei ole edes kommentin arvoinen.

Kukahan virkailija työministeriössä keksii näitä nimityksiä työkseen, varmaan loppuvat sanakirjasta synonyymit työharjoittelulle jo pian tätä vauhtia.
1223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lähinnä traumaattinen kokemus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

varastomies67 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu