Kela. Tutkimusblogi. Mielenterveystössä tulisi vahvistaa yhteistyötä.
Google haku > sosiaalityöntekijät mieleterveys < Hakutulos 23.600 " osumaa".
Hakutuloksesta poimittu linkki KELA Tutkimusblogi sivustolle.
KELA.
Mielenterveystyössä tulisi vahvistaa yhteistyötä.
Valtiootalouden tarkastusviraston tarkastuskertomuksessa puututaan mielenterveyspalveluja tuottavien toimijoiden yhteistyöhön.
Asia on tärkeä, koska maassamme jatketaan voimakkaasti mielenterveyspalveluiden siirtoa laitosmaisesta hoitokulttuurista avohoitoon, sekä erillisten mielisairaaloiden lakkauttamisesta.
Linkissä runsaasti useita eri aiheita.
Kela verkossa
Avainsanat.
Köyhyyspolitiikka.
Satakomitea.
Sosiaalipolitiikka.
Kirjoittajien artikkelit.
Uusimmat kommentit.
Kirjoittajien artikkeleissa oli myös Päivi Hirvilammen nimi. Hän julkaisi yhteistyökumppaneineen Kela toinen vääryyskirjan, jossa otettiin kriittisesti kantaa sosiaalipolitiikan vääryyksiin.
Jotkut tiedotusvälineet uutisoivat kirjasta.." Rikolliskopla hyvinvointivaltion huipulla. Kuntapolitikkoja vaaditaan tillile sosiaalipoltiikan vääryyksistä".
Koitan kaivaa kyseisen uutisen jostakin ja liitän tähän ketjuun.
Jokohan on alettu huolestumaan hoito- ja mielentervyspalvelu-, huostaanotto, laitoshoito-, vanhustenhoito, terveydenhoitobisneksestä.
Viittaan Taluselämä artikkeliin Lastensuojelusta tuli kasvubisnes, sekä nettikeskusteluihin > lastensuojelu bisnes < , > huostaanotto bisnes < , > lastensuojelu on pimeää kaisa ruokamo blogi < , > päivi lipponen blogi < > leeni ikonen blogi perusopetus blogi liftariäidin blogi < , > isoäidein blogi

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tämän linkin löysin Kansaneläkelaitoksen bogilinkistä. Linkki lopussa.
Mieleeni tuli Salman Rushdien kirja Saatanalliset säkeet.
Olisiko aika julkaista kirja Sossun saatanalliset säkeet?
Hesari Sunnuntai 20.6.2010.
Demonien vihollinen. Isä Guy auttaa Helsingissä ihmisiä, joita riivaavat pahat henget tai Saatana. 88-vuotias katolinen pappi on Suomessa toimvan katolisen kirkon ainoa manaaja.
Paholaisen kolme ilmentymää ihmisessä.
Katolisen kirkon mukaan paholainen voi ilmentyä ihmisessä eri vahvuisena.
Lievin muodoista on ahdistus. Demonit ahdistavat ihmistä ulkopuolelta. Tämä voi aiheuttaa painon tunnetta, väsymystä toivottomuutta. Hoitona pahojen henkien karkoittamiseen Jesuksen nimessä.
Piiritys. Voi sisältää sarjan väkivaltaisia ja heliittämättömiä kiusaukasia. Demonien hyökkäys, jossa ihminen on saarrettu. Voi olla suuria vaikutuksia ajatuksenkulkuuhn ja sydämeen.
Ihminen voi tuntea inhoa ja kammoa, hallusinoida tai kuulla ääniä.Tunneasiti voi kadota tai asiat voivat polttaa. Eräs isä Guyn hoitama mies tunsi edessään hahmon, joka ei ollut mies eikä nainen.. Hahmon läsnäolo tuntui ahdistavalta. Voi aiheuttaa myös fyysisiä sairauksia. Yleensä vapautumiseen tarvitaan eksokriistin apua.
Haltuunotto.
Yleensä paholainen voi ottaa ihmisiä kokonaan haltuun, ellei tämä ole siihen lupautunut. Tässä vaiheessa demonit eivät enään piiritä ihmistä vaan ovat jo astuneet ihmisen sisään. Tällöin demonit myös vaikeuttavat vapautumista.
Muun muassa Raamatun evankeliumeissa on on kuvattu, kuinka riivattu ihminen on menettänyt näkönsä tai kuulonsa eikä pystynyt enään puhumaan. Tämä on vahvin paholaisen ilmentymistä. Eksokristin tapaaminen on ainoa hoitokeino.
Ilkeiden puheiden takana ovat isä Guyn mielestä kateelliset ihmiset, jotka haluavat hyötyä katolisen kirkon tuhoamisesta.
- Joskus ihminen on tehnyt paholaisen kanssa sopimuksen ja allekirjoittanut sen omalla verelään. Silloin auttaminen on lähes mahdotonta. Se saa kauneimmankin lapsen kasvot kääntymään irvistykseen.
Maan päällä ei ole suurempaa kärsimystä. Se on hirvittävää. Aivan hirvittävää.
Saatanan aiheuttamia kärsimyksiä isä Guy ei toivoisi.
****
Googlaa Asiasanat. -Istutetut muistot. -False memory Syndrome. -Valemuistosyndrooma. -Saatanan palvonta . - Valemuistot. - Valemuistot hajoittavat perheitä. - Uut < (Uskontojen uhrien tuki ry) <
Ilmeisesti ei tarvitse pohtia, miksi vanhempien, lasten, nuorten pahoinvointi, syrjäytyminen, päihteiden käyttö, itsetuhoisuus, mielenterveysongelmat lisääntyvät, kun lukee nämä pari tarinaa.
Keskustelut. >Uutiset >Suomi Areena.
Joona Leppäniemen huostaanotto.
Vastaa viestiin.
Tarkemmin tapauksesta näistä sivuista - Lastensuojelu on ulapalla.
Linkit;
Huostaanotetun joonan vanhempien tuska.
Linkki. Facebook. Rikottu perhe.
http://keskustelu.mtv3.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=212081&tstart=0
---