missä raja?

Mikä on koulutusavustussopimus ja mitkä sen perusteet?
Ex vaatii tätä ja tapaamista sosiaalitoimessa.
21176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Koulutusavustuksen kesto on yleensä lukion tai vastaavan ammatillisen koulutuksen suorituksen vaatima aika, korkeintaan pari-kolme vuotta 18 vuoden päälle.

Tässä perusteita. Ks. 3 §.

Laki lapsen elatuksesta 5.9.1975/704
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

"1 LUKU

Oikeus elatukseen ja elatusvastuu

1 §

Lapsella on oikeus riittävään elatukseen. Se käsittää lapsen kehitystason mukaisten aineellisten ja henkisten tarpeiden tyydyttämisen, lapsen tarvitseman hoidon ja koulutuksen sekä tästä aiheutuvat kustannukset.

2 §

Vanhemmat vastaavat lapsen elatuksesta kykynsä mukaan. Vanhempien elatuskykyä arvioitaessa otetaan huomioon heidän ikänsä, työkykynsä ja mahdollisuutensa osallistua ansiotyöhön, käytettävissä olevien varojen määrä sekä heidän lakiin perustuva muu elatusvastuunsa.

Vanhempien elatusvastuun laajuutta arvioitaessa otetaan huomioon myös lapsen kyky ja mahdollisuudet itse vastata elatuksestaan sekä seikat, joiden johdosta vanhemmille ei aiheudu lapsen elatuksesta kustannuksia tai ne ovat vähäiset.

3 §

Lapsen oikeus saada elatusta vanhemmiltaan päättyy, kun hän täyttää kahdeksantoista vuotta.

Vanhemmat vastaavat lapsen koulutuksesta aiheutuvista kustannuksista myös sen jälkeen, kun lapsi on täyttänyt kahdeksantoista vuotta, mikäli se harkitaan kohtuulliseksi. Tällöin otetaan erityisesti huomioon lapsen taipumukset, koulutuksen kestoaika, siitä aiheutuvien kustannusten määrä sekä lapsen mahdollisuudet koulutuksen päätyttyä itse vastata koulutuksestaan aiheutuneista kustannuksista.

2 LUKU

Elatusapua koskevat yleiset säännökset

4 §

Lapselle voidaan vahvistaa suoritettavaksi elatusapua, jos vanhempi ei muulla tavoin huolehdi lapsen elatuksesta taikka jos lapsi ei pysyvästi asu vanhempiensa luona. (8.4.1983/364)

Elatusavun määrä ja sen suorittamistapa vahvistetaan sopimuksella tai tuomiolla.

5 §

Elatusapua koskevissa asioissa alaikäistä lasta edustaa hänen huoltajansa tai uskottu mies. Alaikäisen lapsen edustajalla on oikeus edustaa lasta myös asiassa, joka koskee lapsen oikeutta saada elatusta lapsen täytettyä kahdeksantoista vuotta. Sosiaalilautakunnan oikeudesta käyttää lapsen puhevaltaa elatusapua koskevassa asiassa on säädetty [lapsen elatuksen turvaamisesta annetussa laissa (122/77)]. (8.4.1983/364)

Lastenvalvojan velvollisuudesta avustaa lasta elatusapua koskevissa asioissa on säädetty erikseen.

6 §

Elatusapua on suoritettava kuukausittain etukäteen, jollei toisin ole sovittu tai määrätty. Elatusapu voidaan vahvistaa suoritettavaksi eri määräisenä eri ajanjaksoilta.

Velvollisuus suorittaa elatusapua päättyy, kun lapsi täyttää kahdeksantoista vuotta, jollei toisin ole sovittu tai määrätty.

Elatusapu voidaan vahvistaa suoritettavaksi kertamaksuna, mikäli tämä on tarpeen lapsen elatuksen turvaamiseksi vastaisuudessa ja sitä on elatusavun suorittajan maksukykyyn nähden pidettävä kohtuullisena.

3 LUKU

Elatusavun vahvistaminen sopimuksella

7 §

Elatusapua koskeva sopimus on tehtävä kirjallisesti. Sopimuksesta tulee selvästi käydä ilmi:

1) lasta ja hänen vanhempiaan koskevat henkilötiedot;

2) elatusavun määrä;

3) mistä ajankohdasta lukien elatusapua on suoritettava;

4) milloin elatusavun suorittaminen päättyy;

5) milloin elatusapuerät erääntyvät maksettaviksi; sekä

6) kenelle elatusapu on suoritettava.

Elatusapua koskevan sopimuksen allekirjoittavat se lapsen vanhemmista, joka sitoutuu suorittamaan elatusapua, sekä alaikäisen lapsen puolesta hänen 5 §:n 1 momentissa tarkoitettu edustajansa. Jos lapsi on täysivaltainen, on hänen allekirjoitettava sopimus. Kun se vanhemmista, joka sitoutuu suorittamaan elatusapua, on vajaavaltainen, on sopimus hänen edunvalvojansa hyväksyttävä ja allekirjoitettava. Edunvalvojan hyväksyminen ja allekirjoitus on tarpeen myös silloin, kun elatusapua maksamaan sitoutuvan vanhemman toimintakelpoisuutta on rajoitettu siten, ettei hän voi yksin tehdä kyseistä elatussopimusta. (1.4.1999/450)

Sopimus, jossa lapsen puolesta on luovuttu oikeudesta saada elatusapua vastaisuudessa, on mitätön.

8 §

Elatusavusta tehty sopimus on esitettävä vahvistettavaksi sen kunnan sosiaalilautakunnalle, missä lapsen 5 §:n 1 momentissa tarkoitetulla edustajalla on kotipaikka.

Sosiaalilautakunnan on vahvistettava elatusavusta tehty sopimus, jos sopimuksen sisältö on tämän lain mukainen ja sopimus on tehty säädetyssä muodossa sekä muutoin tämän lain säännöksiä noudattaen. Ennen sopimuksen vahvistamista sosiaalilautakunnan on erityisesti harkittava, voidaanko sopimusta pitää kohtuullisena ottaen huomioon lapsen oikeus riittävään elatukseen, vanhempien maksukyky sekä muut asiaan vaikuttavat seikat siten kuin edellä 1-3 §:ssä sekä 6 §:ssä on säädetty.

Elatusavusta tehty sopimus, jonka sosiaalilautakunta on vahvistanut, voidaan panna täytäntöön niin kuin lainvoimainen tuomio."

Koko laki löytyy osoitteesta www.finlex.fi

Äänestä
  • Voiko koulutusavustusta hakea huoltaja, kun lapsi ei ole täyttänyt vielä kahdeksaatoistavuotta? Exän mielestä täysin mahdoton ajatus. Onko jollakin kokemusta asiasta? Jos, niin olisin kiitollinen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietämätön kirjoitti:

Mikä on koulutusavustussopimus ja mitkä sen perusteet?
Ex vaatii tätä ja tapaamista sosiaalitoimessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu