järkytys

Koirani.. Oma suloinen koirani jonka pennusta kasvatin. Hieman arka ollut aina ja ehdottomasti minun perääni.. Ei rikkonut paikkoja yksin ollessaan ja aina ollut ehdottoman ystävällinen kaikille ihmisille vauvasta vaariin. Edes vartioviettiä ei ollut, vieras jos tuli, koira heilutti häntää sohvalta.. Ja nyt täysin yllättäen ja varoittamatta kävi ventovieraaseen kiinni eikä päästänyt irti.. Järkytys on suuri. Päätös on tehty, liian arvaamaton pitää lasten lähellä. Ei voi käsittää. Koira ei ollut kyseistä henkilöä koskaan nähnytkään.. Eikä varoittanut.. Eikä päästänyt irti.. Minun koirani..
14491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

"vieras jos tuli, koira heilutti häntää sohvalta.. Ja nyt täysin yllättäen ja varoittamatta kävi ventovieraaseen kiinni eikä päästänyt irti."
Tekisin minäkin näin, jos ventovieras sängylleni istahtaisi. Mitä tekemistä lapsilla on tähän?
Seurasitko tätä "ventovierasta" ja oliko tämä vain koiralle vieras ihminen.

Äänestä

Koira on voinut pitää ihmistä uhkana. Minkälaista energiaa ihminen huokui? JOs se käyttäytyy uhkaavasti, koira peilaa tunteet samalla tavalla.

Äänestä

Tai voisiko koiralla olla ollut kipuja? Kuten eräällä ihanaluonteisella tuntemallani koiralla, joka kerran yllättäen kävi tuomariin kiinni kun tuli koskemaan. Selästä löytyi pahoja jumeja. Kannattaa ainakin selvittää ennen lopettamista.

Äänestä
  • Koira on fyysisesti terve yksilö. Tämä ventovieras käveli vastaan eikä edes katsonut koiraan, pari sanaa vaihdettiin ystävälliseen sävyyn ja jatkoi matkaansa jolloin koira kävi kiinni. Oltiin ulkona. Tunnen ja tiedän kyllä koirani, ihminen ei tullut sille mitenkään yllättäen vastaan eikä käyttäytynyt uhkaavasti minua tai koiraani kohtaan. Olimme molemmat kääntyneet jo selin toisiimme kun koira hyppäsi. Ja täysin varoittamatta, hihnakin oli koko ajan löysällä. Tekoa ei voinut ennakoida mitenkään ja siksi en uskalla ottaa vastuuta että koira puree jotain toista joka saattaa sillä kertaa olla vaikka joku niistä lapsista joita meillä käy paljon. Sydän itkee verta mutta en voi luottaa enää.. Keskustelin asiasta tutun ongelmakoira kouluttajan kanssa joka sanoi että "voi olla että tilanne oli ainutkertainen mutta se että koira ei päästänyt ääntäkään koko aikana ja se ettei se päästänyt irti viittaavat ongelmiin hermoissa, koira on riskialtis".
    Kuten ensimmäisessä tekstissä laitoin, koira on aina ollut aranpuoleinen ja se on keksinyt mörköjä milloin mihinkin. Yhdestä kun saa opetettua pois, se keksii uuden tilalle. Yksi asia on aina ollut että se on ollut ehdottoman ystävällinen ihmisille. Nyt se on jonkun pelon liittänyt ihmisiin / johonkin ihmistyyppiin enkä enää luota että se on edelleen ehdottoman ystävällinen.. Jos se olisi varoittanut tai edes päästänyt irti kädestä, tilanne olisi aivan toinen ja alkaisin hakea muuta ratkaisua, mutta se ei tehnyt kumpaakaan..

    Äänestä

  • surua.. :´( kirjoitti:

    Koira on fyysisesti terve yksilö. Tämä ventovieras käveli vastaan eikä edes katsonut koiraan, pari sanaa vaihdettiin ystävälliseen sävyyn ja jatkoi matkaansa jolloin koira kävi kiinni. Oltiin ulkona. Tunnen ja tiedän kyllä koirani, ihminen ei tullut sille mitenkään yllättäen vastaan eikä käyttäytynyt uhkaavasti minua tai koiraani kohtaan. Olimme molemmat kääntyneet jo selin toisiimme kun koira hyppäsi. Ja täysin varoittamatta, hihnakin oli koko ajan löysällä. Tekoa ei voinut ennakoida mitenkään ja siksi en uskalla ottaa vastuuta että koira puree jotain toista joka saattaa sillä kertaa olla vaikka joku niistä lapsista joita meillä käy paljon. Sydän itkee verta mutta en voi luottaa enää.. Keskustelin asiasta tutun ongelmakoira kouluttajan kanssa joka sanoi että "voi olla että tilanne oli ainutkertainen mutta se että koira ei päästänyt ääntäkään koko aikana ja se ettei se päästänyt irti viittaavat ongelmiin hermoissa, koira on riskialtis".
    Kuten ensimmäisessä tekstissä laitoin, koira on aina ollut aranpuoleinen ja se on keksinyt mörköjä milloin mihinkin. Yhdestä kun saa opetettua pois, se keksii uuden tilalle. Yksi asia on aina ollut että se on ollut ehdottoman ystävällinen ihmisille. Nyt se on jonkun pelon liittänyt ihmisiin / johonkin ihmistyyppiin enkä enää luota että se on edelleen ehdottoman ystävällinen.. Jos se olisi varoittanut tai edes päästänyt irti kädestä, tilanne olisi aivan toinen ja alkaisin hakea muuta ratkaisua, mutta se ei tehnyt kumpaakaan..

    pahoitteluni. joillakin koirilla voi vain "napsahtaa" päässä esim. jonkin sairauden takia yms. tuntuu varmaan pahalta :( toivottavasti pääsette asian yli, oli koiran kohtalo mikä tahansa. jaksamisia

    Äänestä

  • :( :( kirjoitti:

    koira kiinni, näykkäsikö vai puriko oikeasti? Tää on niinprovo... koiralla on työkalupakki ja sehän ei hyökkää syyttä???
    Miks se sitten teki sen... no sillä ei A ole pakkia, B sillä on ehkä joku syy toimia niin kuin se toimi, C sillä voi olla joku sairaus...

    Äänestä

  • aggressiivisesti kirjoitti:

    koira kiinni, näykkäsikö vai puriko oikeasti? Tää on niinprovo... koiralla on työkalupakki ja sehän ei hyökkää syyttä???
    Miks se sitten teki sen... no sillä ei A ole pakkia, B sillä on ehkä joku syy toimia niin kuin se toimi, C sillä voi olla joku sairaus...

    Sellainen vaivasi tuttuni koiraa, jonka vuoksi se koira oli lopetettava. Se koira käyttäytyi juuri samoin kuin tuo aloittajan mainitsema.

    Äänestä

  • olisiko sitä ? kirjoitti:

    Sellainen vaivasi tuttuni koiraa, jonka vuoksi se koira oli lopetettava. Se koira käyttäytyi juuri samoin kuin tuo aloittajan mainitsema.

    Ja muuten ei ole mikään vitun provo. Yleensä on syy ja kaikki tietää miten promillen osuus kaikkien koirien hyökkäyksistä on aiheettomia ja tämä oli sellainen. Ikävä kyllä niin vain kävi vaikka sinulla "aggressiivinen" olisi kuin helvetin vaikea sitä ymmärtää. Koira kävi kiinni provosoimatta ja piti kiinni. Jäi jälki. Koira on nyt lopetettu. Jos olisi ollut yhtään lieventävää asianhaaraa että se olisi varoittanut ensin tai sitten edes päästänyt heti irti, tai se olisi normaalisti ollut itsevarma ja rauhallinen, oltaisiin päädytty toiseen ratkaisuun, mutta koiran perusarka luonne teki siitä liian riskialttiin pitää kun hyökkäykselle ei mitään järjellistä syytä löytynyt. Et ollut paikalla, minä olin ja näin omin silmin mitä koirani teki. En kysynyt täältä neuvoja vaan purin vain pahaa oloa kun järkytyin niin pahasti. Nyt on pää seljennyt ja tiedän tehneeni ainoan oikean ratkaisun, koiran ei tarvitse pelätä enää yhtään uutta tai vanhaa mörköä minkä oli itselleen kehittänyt.

    Koira voi heiluttaa häntää hyvin monella ja erilaisella tavalla. Iloisuudesta, mutta myös hermostuneena, epäilevänä, peloissaan, jännittyneenä, jne. Koira viestii valtavan paljon hännällään, kuten muullakin kropallaan. ESim miten se asettaa korviaan, alas, takaviistoon, jähmettyvät ylös, lurpattavat rennosti. Samoin kaikki muu koiran elehdintä.

    Jos arka koira ja se on tiedossa, niin näihin merkkeihin pitäisi erityisesti panostaa, opetella lukemaan sitä omaa koiraansa.

    Onko sillä taustalla jokin ikävä kokemus samantyyppisestä ihmisestä, samanlaisessa tilanteessa, samanhajuisesta ihmisestä, samoin pukeutuneesta, tms? Tekikö ihminen äkkinäisiä liikkeitä, tuijottiko, haisiko, tms? Oliko muussa ympäristössä jotakin mikäs saattoi prpvosoida, ääniä , liikettä, tms?

    Koirahan ei niitä mörkäjä itselleen kehitä. Ne syntyvät ympäristöstä jossa se elää, sen kokemusten myötä.

    Kivut ovat erittäin usein syynä tallaisiin. Selkäjumit yms. Ei riitä, että omistaja sanoo, että koira kävi rokotuksessa 1/2 v sitten ja oli ok, ei siinä tutkita kipuja.

    Ikävä tapahtuma, mutta älä syyllistä koiraa, sillä on aina syy käytökseensä.

    Äänestä

  • huomioita kirjoitti:

    Koira tarkastettiin, siksi sanoin että se on fyysisesti terve. Ja keskusteltiin tosiaan sen kouluttajan kanssa eikä mitään syytä löytynyt. Olen ainoa joka koiraa on missään käyttänyt ja vaikka miten kaivoin muistia niin ei löytynyt mistään mitään mikä selittäisi, hajusta en tiedä kun en haista niin hyvin kuin koira.. Asennosta, korvista ja hännästä voin sanoa sen että korvat olivat pystyssä, niinkuin aina (pystykorvainenn koira), häntä ei ollut koipien välissä eikä ylhäällä eikä heilunut vaan oli suoraan selkärangan jatkeena. Asennon jäykistymistä en ainakaan huomannut kun hihna oli koko ajan löysällä ja koira oli ihan normaali asennossa missä yleensäkin kun pysähdyn jonkun kanssa vaihtamaan pari sanaa. Tilanne syntyi kun jatkoimme molemmat matkaa ja koira silloin hyppäsi. Ja edelleen korostan että koiraan ei kiinnitetty muuta huomiota kuin se mitä välillä vilkaisin sitä ja keskustelu oli ystävälliseen sävyyn eikä ympärillä ollut muita ihmisiä tai edes tietä ja autoja. Voi olla että koiralla oli syy, mutta sitä ei löytynyt joten en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin lopetuksen. Jos se olisi jonkun pelonkin liittänyt johonkin ihmistyyppiin eikä ole mitään hajua että minkä ja mihin piirteeseen, en olisi halunnut ottaa sitä riskiä että se toistaa saman ja sillä kertaa purruksi joutuvalla olisikin vähemmän vaatetta suojaamassa.

    Olen pahoillani puolestasi,ja koirasi puolesta.Uskon sinun kuitenkin tehneen oikean päätöksen, ja nyt se on paikassa mihnä sillä ei ole enään minkäänlaisia mörköjä.Harva välittää lemmikistään, niin paljon että osaa myös luopua,kun sen aika on :) voimia sinulle!

    Äänestä

  • piiripienipyörii kirjoitti:

    Olen pahoillani puolestasi,ja koirasi puolesta.Uskon sinun kuitenkin tehneen oikean päätöksen, ja nyt se on paikassa mihnä sillä ei ole enään minkäänlaisia mörköjä.Harva välittää lemmikistään, niin paljon että osaa myös luopua,kun sen aika on :) voimia sinulle!

    Osanotot sinulle ja paljon haleja. Mikään ei ole niin kamalaa kuin koirastaan luopuminen ja nostan hattua että kykenit tekemään noin rankan päätöksen.
    Syytä asiaan voisi miettiä vaikka maailmanloppuun asti muttei sitä välttämättä löydy eikä sitä todellakaan tarvi aina edes olla. Koira kumminkin on eläin jonka pään sisälle ei ihminen pääse vaikka mitä tekisi. Nyt kävi näin ikävästi, syy ei ole kenenkään.
    Itselläni oli arka tanskandoggi joka kerran yritti purra naapuria ja voin kokemuksesta sanoa ettei mikään ole kamalampaa kuin omistaa koira johon ei voi luottaa. Teit varmasti ainoan oikean päätöksen. Sitä varten se mahdollisuus on ja samoin olisin toiminut itsekin.

    Äänestä

  • Joziela kirjoitti:

    "ettei mikään ole kamalampaa kuin omistaa koira johon ei voi luottaa."

    Ja usein se tuo loputtoman noidankehän omistajan ja koiran väliin.
    Varsinkin tapauksissa, joissa koiran käytös on ennakoimaton. Se piinaa koko ajan.

    Äänestä

(Usko tai älä, olet ensimmäinen, jolleka lähden vastaamaan netissä pikkuisen seikkaillessani. Siksi ehkä tämä kömmähdyskin, ett sillee kesken vastaukseni karkas). ....määritellä poissaolosi pituutta. Esim. minun mennessä kauppaan ja laittessani koirani parkkiin siksi aikaa, niin aina kaupasta tullessani riemu on mahdoton. Olenkin vitsaillut sille, että herran jestas ko viikkoon ei oo nähty =)
Yritin keventää oloasi koiran yksinjättämisen suhteen. Tiedä, onnistuinko, I hope so.

Kaunista kevättä Sinulle ja Sulolle.

-päivi hoo-

Äänestä

Kommentoi aloitusta

surua... :´( kirjoitti:

Koirani.. Oma suloinen koirani jonka pennusta kasvatin. Hieman arka ollut aina ja ehdottomasti minun perääni.. Ei rikkonut paikkoja yksin ollessaan ja aina ollut ehdottoman ystävällinen kaikille ihmisille vauvasta vaariin. Edes vartioviettiä ei ollut, vieras jos tuli, koira heilutti häntää sohvalta.. Ja nyt täysin yllättäen ja varoittamatta kävi ventovieraaseen kiinni eikä päästänyt irti.. Järkytys on suuri. Päätös on tehty, liian arvaamaton pitää lasten lähellä. Ei voi käsittää. Koira ei ollut kyseistä henkilöä koskaan nähnytkään.. Eikä varoittanut.. Eikä päästänyt irti.. Minun koirani..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu