Kissani Maija Poppanen on tänään saanut kuulla sairastavansa syöpää. Nyt vain emäntänä ihmettelen, että mitä tekisin. Kissa syö hyvin ja on muutenkin ihan ok. Mutta minä itsekkin tunnen kasvaimen sen vatsalla ja olen kuunnellut sen ajoittaista köhimistä. Mutta en raski Maijaa viedä viimeiselle käynnille. Odotan, että hän on nukahtaneena jossain oman kodin nurkissa. Maija on muuten virkeä ja persoonallinen, oikein vaativa tyyppi. Mutta jäähyväisiämen raski sanoa.
jäähyväiset
pilliinpuhaltaja?
10574
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Omistajan on pakko/velvollisuus tehdä päätös lopetuksesta!
Kissasi tulee varmasti olemaan todella kipeä ja kärsimään paljon jos sen annetaan kuolla omia aikojaan.
Kissalle on paljon helpompaa nukahtaa uneen esirauhoitteen ja sen jälkeen nukutusaineen yliannostukseen.
Lopetustapahtumassa Sinun ei tarvitse olla läsnä, mutta itse ajettelisin että kissan kannata olisi mukava nukahtaa Sinun sylissäsi. Ja kun huoneeseen mennäät että on tuttu turvallinen ihminen paikalla. Itse en voinut tästä syystä jättää kissaa yksin lopetustapahtumankaan aikana.
Tosin syövän mahdollisesta hoitamisesta voi vielä varmasti keskustella. Kissoille on olemassa syöpähoitoja myös.
Mutta vakavissani sanon että jotain on syytä todella tehdä. Passivoitua ei saa, vaikka se vaikuttaakin helpolta itselle.
Muutenkaan saattohoidossa potilaan kannalta ei välttämättä omaisten kannata osoittaa kauheasti surevansa yms. Tämä varmasti stressaa eläintä ja aiheuttaa pelkoa siitä että kohta jotain pahaa tapahtuu.
Nauti yhteisestä ajasta, ja olen niin iloinen kissasi kanssa kuin pystyt.
Mutta tosiaan älä jätä eutanasiaa tekemättä! Vaikka sitten joku muu vie kissan sinne, taikka lääkäri tulee kotiin.
kyllä viedä kissani eläinlääkärille sitten kun se näyttää siltä, että sillä on paha olla. Nyt se kuitenkin vielä kehrää ja vaikuttaa ihan tyytyväiseltä. Sen takia on vaikeaa päättää, että viekö kissan viimeiselle matkalle. Kun se ei osaa sanoa, että onko sillä kipuja. Nyt se viime aikoina on kyllä ollut paljon itsekseen, mutta nämä helteetkin varmasti vaikuttaa. Eläinlääkäri ei nyt sanonut ,että kannattaisi lopettaa.
Eikö kasvainta voida poistaa leikkauksella?
taida onnistua. Ei kestäisi enää nukutusta. Ikääkin on jo 16 vuotta.
sitten juuri sitä yrittää! Joka tapauksessa joudut samalla aineella vähän ajan päästä lopettamaan, niin eikö kannattaisi nyt yrittää jos mahdollisuus leikkaukseen olisi? Lopputulos voi olla sama kuin lopetuksessa tai sitten ei, jolloin kaikki olis paremmin kuin hyvin....
Oma isäni on aivoinf.- ja aivoverenvuodon sairastanut 1/2 vuotta sitten, liikuntakyky on nyt mennyt (oli huono jo aivotapahtumien jälkeen, luonnollisesti), syövän takia, joka leikataan hiljakkoin. Ei välttämättä kestä anestesiaa, mutta tietenkin sitä yritetään, mieluummin kuin luovutetaan ja annetaan kuolla pois! Jos kuolee leikkauksessa, on se parempi kuin pikkuhiljaa hiipuminen.
ei oikein voi leikata kun on ilmeisesti levinnyt. Enkä kyllä laittais kissaa kärsimään vielä leikkaustakin. On sen verran kova toimenpide vanhalle kissalle, että ei kyllä tokenisi. Yritän nyt ajatella maalaisjärjellä, että mikä olisi parasta kissalleni. Minunhan se päätös täytyy tehdä ja kissa kun ei osaa kertoa toiveistaan.
Teet tietenkin niin kuin itse parhaaksi näet, voihan kissoillekin esimerkiksi olla olemassa hoitoja suoraan kasvaimeen, esim. injektioina, jotka auttavat kipuihin ja mahdollisesti keskeyttävät syövän kasvun ja laajenemisen, jolloin saat lisäaikaa. Oma isäni ei myöskään osaa kertoa omista toiveistaan tai mitä itse haluaisi, sillä hän on sekava (ollut jo aivoverenkierronhäir. lähtien) ja nyt varsinkin tämä todettu, laajalle levinnyt syöpä on aiheuttanut sekavuutta entistä enemmän. Me omaiset siis periaatteessa päätämme täysin hänen kohtalostaan. Mikäli leikkaus on mahdollinen, se tehdään riskeistä huolimatta. Kauheaa olisi miettiä myöhemmin, että mitä jos oltaisi leikattu? Olisiko edelleen elossa jne. Toisena vaihtoehtona kun juuri ovat vain nuo suoraan syöpäkasvaimeen ruiskutettavat hoidot, sekä sädehoito. Voimia joka tapauksessa sinulle!
sulle!!!tiedän miten kauheaa on seurata kun rakas kissa on sairaana ja odottaa kauhula milloin on se viimeinen päivä!!! =( minun kullanmuruni oli mulla 17vuotta ilona ja kuoli kohta 2v sitten ja suren ja itken kissaa edelleenkin kun se oli minulle todella tärkeä ja rakas!!!! ei tule toista samanlaista mutta on minulla muita kissoja jotka ovat yhtä rakkaita ja tärkeitä minulle!! kissat ovat maailman ihanin eläinlaji ja tulen aina pitämään kissoja.
Olen itse oppinut arvostamaan kissoja vasta kun itselläni on tämä kissa. On kyllä ollut paras kaveri ja vaikeina aikoina on niin mukava ollut nukkua vierekkäin. Tuntuu ihan epätodelliselta nyt. Mietin koko ajan että mitä tehdä. päätin kuitenkin siirtää ell:e viemistä, koska kisu syö hyvin ja jaksaa vielä tervehtiä ja kehrätä. Mutta ei se nyt kyllä ihan loistokunnossa ole. Kiitos tsemppaamisesta.
Voi ei, meinas itellä ihan itku tulla kun luki :( Kamalaa tollasia päätöksiä joutua tekemään kun alkaa aina varmaan miettimään teinkö sittenkään oikein?
Edes kun itse miettii nyt, en todella tietäis mitä tehdä, olisin varmasti surusta sekaisin enkä osaisi ajatella kuin itsekkäästi että haluan kissan olevan kanssani lopunelämää vaikka tietää että niin ei käy.. Toivottavasti ymmärrätte mitä tarkoitan, on jotenkin tönkösti kirjoitettu... Eikä tästä kyllä oikein mitään apua ollu mutta jotenkin tuli sellainen olo että pakko kirjoittaa, edes jotain..
VOIMIA!!